Tiedän, tiedän, asuntokuvat ovat pahasti jäljessä aikataulusta - mutta niin on sisustaminenkin. Jostain syystä se valokuvien teettäminen seinälle tai taulupohjan hakeminen taideliikkeestä (ja inspiraation odottaminen) ovat ylivoimaisia, vaikka ne vaatisivat vain pienen pientä panostusta. Ehkä vielä joku päivä. Lähdetään kuitenkin liikkeelle sieltä, missä on valmista.
Astu sisään, älä pelkää, vaikka ovia löytyy lukuisia,
eikä tietoa niiden takana olevasta maailmasta ole.
Kuka on käyttänyt minun kumisaappaitani? Suuri karhu kysyi.
Kuka on käyttänyt minun rokkitossujani? Keskikokoinen karhu kysyi.
Kuka on käyttänyt minun juoksukenkiäni? Pienin karhu piipitti.
Huivien kasvualustana toimii parhaiten rikkoutunut,
omistajan laiskuudesta johtuen korjaamaton
kangaskassi. Muista kastella tarpeeksi usein.
Ei, se ei ole sauna.
Eikä varasto.
Mikä se on?
Se on minun kylpyhuoneeni.
Yksi piskuisen eteisen viidestä ovesta aukesi
vierailijan takana niin hiljaa, ettei hän kuullut
painikkeen naksautusta. Hänen kääntäessään päänsä
olikin jo liian myöhäistä, ja ystävämme oli
imaistu uppo-outoon maailmaan...
Sullahan on ovia vaikka muille jakaa :D Pikkasen ihana toi huussin ovi! Niin ihanan vanhanaikaista sulla siellä ^^ Toivottavasti pääsisi joskus käymään! <3
ReplyDeletevoi ei! tää päivitys oli pahin mahdollinen ihmiselle, joka on sanoinkuvailemattoman utelias sekä eniten kiinnostunu toisten ihmisten kodeista. haluan jo lisäosia!
ReplyDeleteNyt kun itsekin pohdiskelen paljon sisustusasioita, on hauskaa lukea myös muiden postauksia aiheesta. Tosiaan, eteisesi näyttää pieneltä ja söpöltä - erityiset suloisuuspisteet vaaleanpunaisista kumppareista! :) Itseltäni samaiset löytyvät oransseina!
ReplyDeleteTästä postauksesta tulin tosi hyvälle tuulelle, hih :)! Nauorin itsekseni tuolle kenkäkohtaukselle, ihanaa :)!
ReplyDeleteWillow, niin on :D Yksi eteisen ovista on tosin suljettu. Mutta neljä riittää tekemään tilasta tarpeeksi haasteellisen, esim. kenkätelineestä on turha haaveilla.. Toivottavasti pääsisitkin kyläilemään! ^____^
ReplyDeletestu-, haha, voi ei :D Seuraava osa on kyllä kuvattu jo, joten se on tiedossa lähiaikoina :) Vaikka onkin ihan vain tuo wc..
Mirka, totta, sisustusasiat kiinnostavat suuresti silloin kun ovat itselläkin pinnalla. Sen sijaan mä en ainakaan jaksa lukea niitä silloin, kun ei ite syystä tai toisesta pääse tuunaamaan kotiaan. Alkaa vain masentaa kun ei saa yhtä nättiä kotia kuin kuvissa :D Kumisaappaat on pop!
Salka, hihi, kivaa! :)
Hih, ihana esittely ^__^ Mäpä tiiänki jo mitä muiden ovien takaa löytyy :D
ReplyDeleteravenwaves, kiitos ^___^ Niin tiiätki!
ReplyDeleteIhana tuo huussin ovi! :D Toisten oikeitten ihmisten koteihin on aina kiva kurkistella! (Siis silleen hyvällä tavalla eikä mitenkään stalkkaajamaisesti.) :D
ReplyDeleteVeskin ovi on ihan mahtava! =)
ReplyDeleteMingna, tacks! On se stalkkaaminenkin ihan kivaa, heh ;)
ReplyDeleteInna, kiva että jonkun mielestä on! :D
Oi miten ihastuttavia vanhoja ovia!
ReplyDeleteH, ovet on kyllä pop ^___^
ReplyDelete