2009/10/15

Earth Song

Tehokkuus jäi työpäivän jälkeen päälle, ja isken nytkin kolme kärpästä yhdellä iskulla: ilmastonmuutoksen, kesällä kuolleen popin kuninkaan muistamisen ja viikonlopun soundtrackin.

In other words: tänään on blog action day, jokavuotinen päivä järjestetty bloggareille ympäri maailmaa. Aiheena on usein jokin kaikkia koskettava ja ajankohtainen asia, jota jokainen voi käsitellä omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan. Tänä vuonna globaalia keskustelua haluttiin herättää aiheesta nimeltä ilmastonmuutos. Koska olen siitä jo jonkin verran kirjoittanut, päätin välikäden kautta vain vähän muistuttaa maapallon tilasta. Välikätenä toimii kukas muukaan kuin Michael Jackson. Itse en ole koskaan king of popin suuri fani ollut, vaikka 1990-luvun albumit Dangerous ja HIStory olivatkin ahkerassa kuuntelussa. Jälkimmäiseltä löytyvä Earth Song kertoo siitä, miten välinpitämätön ihmiskunta on esimerkiksi luontoa ja alkuperäiskansoja kohtaan. Joten viikonlopun soundtrack MJ'n hengessä, may he rest in peace.

Varsinaisen musiikkivideon sijasta nähtävillä on vuoden 1996 Brit Awardsien legendaarinen liveversio, joka ainakin teini-ikäiselle allekirjoittaneelle syöpyi mielen sisuksiin. Lapset lavalla saavat kyyneleet silmäkulmiin, oli itse musiikki kuinka playbackia tahansa.





2 comments:

  1. Kaikesta outoudestaan huolimatta, Jacko oli kyllä yksi parhaista esiintyjistä ja laulunkirjoittajista, ei siitä mihinkään pääse. Isoveli soitti aina Thrilleriä vähän väliä ja tuo HIStory iski minuunkin, kun paras kaveri oli ja on vieläkin kova MJ-fani.

    Hyvää viikonloppua sinulle ja nautitaan MJ:n musiikista! :)

    ReplyDelete
  2. Kazza, totta. Piti häntä miten friikkinä tahansa, niin kyllä show't oli mietitty viimeisen päälle! Vaikken ikinä livenä nähnytkään. Viikonloppuja myös sulle! :)

    ReplyDelete