2009/11/08

Breakfast at Tiffany's


 

  

 

Kun yhdistettyjen tuparien, valmistujaisten ja syntymäpäivien teemana on AAMIAINEN, on tarjoilu sen mukaista. Kalliille hotelliaamiaiselle vertoja vetävässä menussa oli huomioitu kasvissyöjät, alkoholin sijasta muita nautintoaineita litkivät sekä herkkusuut. Tyhjällä vatsalla ei tarvinut kotiin lähteä! Pukukoodi oli tokikin myös teeman mukainen, ja erinäisiä pyjamahousuja, tohveleita, pastellinvärisiä aamutakkeja ja reikiintyneitä kalsareita oli nähtävillä.

 

Isännän kodin kattoa koristi Yki Nummen klassikko, Lokki. Itse olin kuitenkin innostunut lähinnä kylmästä kylpyhuoneen valosta, joka oli loistava kuvaukseen. Mukavaa vaihtelua näin pimeinä aikoina otetuille kellertäville sisäkuville (ks. viimeinen kuva). Bloggarin tunnistaa juhlissa viimeistään siitä, kun hän sulkeutuu kameran kanssa wc-tiloihin...




 



Oma aamiaistyylini oli revitty suoraan 1990-luvulta, etenkin, kun ulkona käyskennellessä jalkoja koristivat yläastemaiharit. Mustat legginsit, villasukat ja niin ikään yläasteella hankittu Nirvana-paita muodostavat nostalgisen ja miellyttävän kotiasun. Meikissä (joka hoitui viime viikonlopun väreillä) tavoittelin dagen efter -aamua - kun silmät näyttävät väsyneiltä ja huulilla on enää jäänne edellisillan punasta. Jostain syystä ainakin kuvissa efekti näyttää kyllä liiankin normaalilta. Olisi pitänyt käyttää enemmän mustaa.

Teemajuhlat ovat aina pop. Itsellä olisi ideoita vaikka mihin, mutta valitettavasti itse juhlien järjestäminen ei ole minun heiniäni. Vaan enpä ole pikkujoulukutsujakaan saanut ainuttakaan - pitänee siis toimia emäntänä itse! Nyt vaan hiomaan teemaa ja kutsut liikkeelle.

Joko sinulla on pikkujoulukausi alkanut?


14 comments:

  1. Oo, ihan mahtava teema! :D Määki haluun aamupalabileisiin. Nam <3

    ReplyDelete
  2. Onpa hauska idea, ei kuitenkaan varmaan aamulla pidetty tuota, vai? :P Ja hei, nyt mut hurmasi toi täysmusta (?) kynsilakkakin, se nättää tuossa sun kuvassa aika herkulliselta, tulee mieleen vähän sellainen kiiltävä öljyisyys tai herkullisempana mielikuvana nestemäinen salmiakki :PP Taisin just alkaa himoita sit sitä perusmustaa lakkaa, jota jostain syystä ei mun valikoimasta vielä löydy :D Jännää, paljon sitä on tullut nähtyä vähän vaikka kellä, mutta TOI kuva jotenkin... iski :D

    ReplyDelete
  3. Itse en ole ikinä ollut pikkijouluissa! Tämä iski tajuntaani juuri viikko tai pari sitten. 27-vee eikä ikinä pikkujouluissa, kai tämäkin jokin saavutus on.. damn it! :)

    Ihana Ysäri-teema teillä :)

    ReplyDelete
  4. Näyttääpäs herkulliselta, sekä aamiainen että tyttö! ;D

    ReplyDelete
  5. NooranElämää, hihi :D Siitä vaan järkkäämään!

    Maria, ei, illalla pidettiin, mutta isäntä oli nauhoittanut pari päivää aiemmin Huomenta Suomea, joka sitten pyöri taustalla. Niin että luultiin olevan aamu ;) Ja kiitos, kiva että musta kynsilakka iski! :D Mulla on Lumenen Natural Codea, tykkään siitä hurjasti. Ja itseasiassa noihin juhliin sainkin se jotenkin tosi nätisti pitkästä aikaa ^___^ Tai sitten se vain tuntuu siltä, kun viime aikoina olen jumittunut punaiseen ja valkoiseen lakkaan.

    Marika, et ole menettänyt mitään ;) Glögiä ja pipareita voi nauttia kotonakin :) Juhlien teema ei siis varsinaisesti ollut ysäri, mulla vaan sattui olemaan ysärikuteet päällä :D

    Willow, hah :D No aamiainen ainakin oli!

    ReplyDelete
  6. Mäkin olen ihan sikahuono pitämään bileitä, mutta sitäkin innokkaampi osallistumaan! :D Vitsi kun ärsyttää muakin nää talven kellertävän sävyiset valokuvat...grrr.

    ReplyDelete
  7. Ihanat teemabileet! Ja sun asu oli todella nostalginen ;-).

    Eipä ole pikkujouluja vielä tiedossa, pitänee järkkää itse.

    ReplyDelete
  8. ...Mulle sit tarttu kans kauppareissulla musta kynsilakka matkaan x) Tää ihan vaan perus-Mavala, eka joka tuli vastaan :D Että hei kiitos inspauksesta! ^^

    ReplyDelete
  9. W, joskus on kyllä hauska toimia itsekin emäntänä, jos on vaikka hyviä kokkailuideoita :)

    Nooruska, tacks! Ja onhan tässä isoon jouluunkin vielä aikaa :)

    Maria, hihi, ole hyvä vaan! Kerrankin näin päin :P

    ReplyDelete
  10. Loistoidea! Ja hei, loistava paita sulla! :)

    ReplyDelete
  11. Ihana, hassu teema! Hymyilytti nuo sun vessakuvat :p

    ReplyDelete
  12. Ihanissa pippaloissa olet ollut. :D Ite olen ihan aamiaisfani joten noi ei ehkä olisi mulle parhaat pippalot, varmaan vaan levittäisin lehden pöydänkulmalle ja kävisin pupeltamaan voileipää. :D

    ReplyDelete
  13. Mingna, hihhii :D No kyllä sitä etukäteen nauhoitettua aamu-tv'tä tuli vähän tapitettua, mutta ystävien määrä takasi sen, että juttu luisti aamiaisfiiliksestä huolimatta ;)

    ReplyDelete