2009/12/04

Architect

Huh! Parempaa sanaa ei tähän tilanteeseen löydy. Sillä niin uskomatonta kuin se onkin, seitsemän ja puolen vuoden opiskelu-urakka on nyt takana. Ensimmäistä kertaa sitten peruskoulun pääsen viettämään joululomaa. Sekä iltoja ja viikonloppuja ilman takaraivossa jyskyttävää ajatusta siitä, että pitäisi tehdä vähän kouluhommia. Voin kaivaa ompelukoneen ja virkkuukoukut esiin. Kenties maalata. Toteuttaa vihdoin valokuvakollaasin seinälle niin, että olohuoneesta kehtaisi ottaa kuvia blogiinkin. Nähdä ystäviä. Jättäytyä tv'n orjaksi. Tai kouluttautua lisää (absurdi vaihtoehto, kyllä, mutta sekin on ollut ajatuksissa).



Viimeiset viikot ovat olleet kohtalaisen stressipitoisia. Jättihali kaikille, jotka tsemppasivat mukana! Viime viikonloppuna väkertämäni pienoismalli (toimii kuvituksena tässäkin) oli siis osa diplomityötäni, kun sen funktiota ihmeteltiin ;) Kävin esittelemässä koko roskan kaikkine suunnitelmineen keskiviikkona opiskelupaikkani osastoneuvostolle ja kouralliselle ulkopuolista väkeä - ystäviä, muita opiskelijoita ja työtovereita - ja koska työ meni läpi, pääsin nauttimaan pinkkiä skumppaa. Virallinen paperi tulee postissa vielä ennen joulua. Olen nyt Arkkitehti, SAFA. Melkoisen hurjaa.


Arkkitehtuurin opiskelusta pyydettiin juttua jo blogin ensimmäisen arvonnan yhteydessä, ja se on kyllä tulossa viimeistään ensi vuoden alussa. Silloin nimittäin alkaa taas pikkuhiljaa pääsykoerumbat joillakin raukoilla. Tai onnekkailla - he voivat vielä valita, mitä aikovat tehdä isona ;) Vain aika näyttää, haluanko minäkään tehdä tätä työtä loppuelämääni. Tällä hetkellä se kuitenkin on vahva osa nykyisyyttäni ja tulevaisuuttani.


Onnea kaikille muillekin tänä syksynä ylioppilaaksi tai ammattiin valmistuneille/valmistuville!! Ja niille, jotka pakertavat vielä ahkerasti opiskelujen parissa, toivotan suuret kasat jaksamista :) Lopussa se aina palkitaan.


p.s. Huomenna vuoden ensimmäiset pikkujoulut! Sitä varten pitäisi hieman leikkiä kodinhengetärtä leipoen ja raivaten kaaoksen keskelle tilaa. Päälle pääsee myös muutama viikko sitten hankittu pikkujoulumekko, joka on aivan ihana, kuinkas muuten ;)

24 comments:

  1. Onnea valmistumisesta! :) Muistan kun joskus yläasteen opotunneilla päivittelin että herrajumala, seitsemän tai kahdeksan vuotta arkkitehdiksi, kuka muka niin kauan jaksaa opiskella. :D Onnea!

    Itsekin kävin eilen jättämässä tutkintoanomuksen, hyvin todennäköisesti miusta tulee sossutantta vielä jouluksi.

    ReplyDelete
  2. Hei rutkasti onnea ja hatun nostoja sulle! Nyt sitten vaan nauttimaan vapaista ja tekemään kaikkea rentoa, ihanaa ja just sitä mitä haluat. ;)

    ReplyDelete
  3. Isosti ja huiman paljosti onnea! ^^ Nyt sitten sellanen juhlimis-season päälle kaikin tavoin tämän kunniaksi, kyllä reippaasti yli seitsemän vuoden opiskelua pitää tuulettaa sit ainakin uuden vuoden yli ;) Mä en rehellisesti sanoen enää tiedä valmistunko ikinä ja mistä jos jostain, mutta onhan tässä aikaa selvitellä koko elämänsä ^^ (Ala teoriassa niin oma kun voi olla, käytännöstä en tiedä ;P) Vielä kerran isot onnittelut huimasta urakastasi! ^^

    ReplyDelete
  4. Oikein paljon onnea! Se on mahtava tunne, kun valmistuu koulusta ja vieläpä unelma-ammattiin :)!

    ReplyDelete
  5. TOOOOSI paljon onnea!!! <3 <3 <3

    ReplyDelete
  6. hirmusesti onnea vielä tätäki kautta! :)

    ReplyDelete
  7. Suurensuuret onnittelut!!! Nyt on aihetta juhkaan ja lomaan ja rentoutukseen.. ja ihan mihin vaan :)

    ReplyDelete
  8. Hurjan paljon onnea!! Valmistuminen on aina hieno asia, vaikka se saattaa osittain olla haikeaakin, koska siinä sanoo hyvästit yhdelle elämän osaselle, joka on ollut varsin keskeisessä asemassa monta vuotta :) Mutta nyt katse tulevaisuuteen!

    ReplyDelete
  9. Oikein paljon onnea! Nyt oot todellakin lomasi ansainnut :)

    ReplyDelete
  10. Erittäin paljon onnea ja toivottavasti töitä löytyy! :)

    ReplyDelete
  11. OIKEIN PALJON ONNEA! Se pienoismalli oli huisin hieno!

    ReplyDelete
  12. Onneaonneaonnea! varmaan ihan mahtava tunne, 7 vuotta on pitkä aika ja saat kyllä itsekin onnitella itseäsi roimasti :) Mä odotan tuota vapauden tunnetta joka iskee kun (toivottavasti) saan tutkintopaperin keväällä käteeni, vaikkei mun opiskelut ole kestäneet kuin murto-osan tuosta. Mutta varmaan ihanaa kun se pieni ääni joka muistuttelee kokoajan koulutöistä saakin olla hyvällä omallatunnolla hiljaa..

    ReplyDelete
  13. Niin hieno juttu <3! Muisk! -Päivi/Vaasa

    ReplyDelete
  14. Huimasti onnea vielä lisää täältäkin suunnalta!

    ReplyDelete
  15. Onneksi olkoon ja aivan mahtavaa! Hyvää vapaata joulunviettoa!

    ReplyDelete
  16. Sylintäydeltä onnitteluja! Ihanaa! Olet pinkit kuohujuomasi ansainnut. Isukkisi jo ylpeydestä halkeamaisillaan asian paljasti, odotettavissa lisää juhlimista. Mahtavaa saada iso urakka loppuun, eikös :)

    WSE

    ReplyDelete
  17. Aivan hurjan paljon onnea!!!! Mikään ei voita sitä fiilistä kun koulut on vihdoin loppu!! Ja susta tuli arkkitehti, aivan mielettömän hienoa! ONNEA! :)

    ReplyDelete
  18. Jee, onnea todella paljon!! Mahtavaa!
    Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa :)

    ReplyDelete
  19. Suurkiitos kaikille!! ^____^ Ja itsenäisyyspäivää teillekin :)

    ReplyDelete
  20. jee, wautsi vau!! erittäin paljon onnea!!

    ReplyDelete
  21. Often, undertaking draftsmen make some extreme memories convincing stakeholders about the requirement for validating framework architecture before duty of significant IT investments. paris eiffel in france

    ReplyDelete
  22. Search engine optimization Optimized Sitemap - What's a sitemap you inquire? Try not to stress, your rivals must not know either on the grounds that over 90% of the construction sites we see do exclude them. Increase the value

    ReplyDelete