2009/12/15

Fetapunasipulimuffinit

En ollut aiemmin tehnyt suolaisia muffineja, mutta haaveillut niistä monesti. Kun kyllästyin jouluisten makujen täyttämään tarjoiluun, päätin viime hetkellä tekaista DagensMuffin-sivustolta löytämäni ohjeen perusteella maukkaan oloisia fetatomaattimuffineja. Ohjeen seuraaminen kuitenkin osoittautui hankalaksi, kun lähikaupan hyllyiltä ei löytynyt kohtaa aurinkokuivatut tomaatit. Oh well, soveltamaan sitten. Toimi muokattunakin varsin mainiosti, ja esittelenkin nyt nimenomaan muokatun reseptin. Sen alkuperäisen voit tsekata täältä.



Fetapunasipulimuffinit

5 dl vehnäjauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 kananmunaa
1 rkl pestoa
vajaa 1/2 dl rypsiöljyä
2 dl maustamatonta jogurttia
200g fetajuustoa
1 punasipuli

Laita uuni lämpiämään 200 Celcius-asteeseen. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Vatkaa kevyesti sekaisin munat, pesto, öljy ja jogurtti. Sekoita ne yhteen jauhoseoksen kanssa. Pilko sipuli ja kuullota sitä hieman öljyssä. Kuutioi feta, lisää se ja sipulit muun taikinan joukkoon.

Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 10-20 minuuttia riippuen koosta.


Itse käytin silikonisia muffinivuokia, merkkiä Lékué ja hyvin toimivat. Käytin tosin ensimmäistä kertaa joten voitelin ne ennen käyttöä. Myöhemmin niitä ei tarvitse voidella, vaan irtoavat paistetusta leivonnaisesta helposti. Vuoat ovat melko pieniä ja muffineja taisi tästä satsista tulla parisenkymmentä (kuvassa muffinit lepäävät Teema-sarjan suurimmalla lautasella, näin vertailukohteeksi). Paistoaika oli noin 12 min, sen verran, että saivat pintaansa vähän väriä. Jogurtti teki muffineista meheviä ja vaikka itse sanonkin, näistä tuli tajuttoman hyviä :) Teenpä siis toistekin! Resepti on onneksi yksinkertainen ja sitä on helppo varioida erilaisten makumieltymysten mukaiseksi.

9 comments:

  1. oo, kuulostaa hyvältä! ja varmaan aika nopea tehdä :) täytyypä kokeilla joskus!

    ReplyDelete
  2. Oih, mitä herkkuja täällä taas on väsätty! Namskis! :) Tulin just treenaamasta ja järkyttävä nälkä, joten tää postaus ei ainakaan helpota tilannetta! Nyt syömään... ;)

    ReplyDelete
  3. Suolaisia muffinseja, enpäs muista koskaan moisista kuullenikaan :) Kuulostavat (ja näyttävät!) kyllä todella hyvältä :)

    ReplyDelete
  4. Nam, täytyykin joskus kokeilla, varsinkin kun ohje on noin naurettavan helppo, ei tarvitse nähdä juurikaan vaivaa vaivatakseen taikinaa :D

    ReplyDelete
  5. Rakastan kaikkea mihin tulee fetajuustoa (tai pestoa), joten noita on kylla pakko kokeilla!

    ReplyDelete
  6. Loistavaa, kiitos reseptistä. Taidan kokeilla heti viikonloppuna ;O)

    ReplyDelete
  7. näyttääpä herkuilta, täytyy ehdottomasti kokeilla :) makeista muffinseista en erityisemmin tykkää, mutta suolaset vois maistua.

    ReplyDelete
  8. Pitää itsekkin kokeilla ku kuulostaa älyttömän hyvältä ;)

    ReplyDelete
  9. Kaikille yhteisesti: kokeilkaa ihmeessä! ^___^

    Ja Salka, nimenomaan helppous houkuttelee minuakin :D Leipomisesta tulee tarpeeksi sotkua ilman sitä vaivaamisosiotakin.

    ReplyDelete