2009/12/21

Have A Very Tigi Xmas



Hihi, ihan vielä ei ole edes joulu, mutta postikusti kantaa kotiin kaikkea kivaa! Olo on kuin lapsella karkkikaupassa, ja syystä. Tänään sain Rödsögårdenin jouluarvonnassa voittamani bändipaidan (hieman heikko näkyvyys kuvissa) sekä feelunique.comin paketin. Sieltä paljastui mitäpä muutakaan kuin Tigiä.

 

Hankin siis itselleni Ego Boostia ja Eco Freakoa. Etenkin jälkimmäisen suhteen odotukset ovat korkealla, ensimmäiseksi mainittu on tuttu entuudestaan. Matkakokoiset pullot (3 kpl) eivät itseasiassa tulleet Briteistä, vaan ovat ihan oikeasti joululahja, jonka sain viime viikolla ja jonka rohmuuksissani menin jo avaamaan... Eikun oikeasti, en jaksa raahata kaikkia paketteja jouluksi äitin luo! Selityksen makuako, never. Joka tapauksessa, huumaavalta toffeelta tuoksuvat Brunette Goddessit ja Catwalk-sarjan Root Boost tulevat varmasti ahkeraan käyttöön. Postin kantamassa paketissa oli pinkkivihreiden putelien lisäksi pari muuta, jotka kääriytyvät lahjapaperiin vielä ennen aattoa. Yhteensä koko pompsi eli neljä tuotetta postareineen tuli maksamaan balttiarallaa 35 euroa. Järjetöntä, kun ajattelee, että pelkkä Ego Boost taitaa maksaa Suomessa sen kolmekymppiä.

En ole jostain syystä oikein päässyt joulutunnelmaan. Ulkona kasoiksi sijoittuneesta lumesta, kynttilöiden polttelusta ja viikonlopun jouluruokaähkystä huolimatta. Ehkä se fiilis vielä tulee. Todennäköisesti viimeistään joulukuusen myötä - havunneulojen tuoksu on ehkä kaikista jouluisin tuoksu ikinä.

8 comments:

  1. Jahas, jos toisella kommentointiyrityksellä en vahingossa sulkisi ikkunaa..x)

    Mutta siis, älä murehdi, kyllä se joulufiilis sieltä tulee :) Mulla se oli tähän päivään asti kadoksissa, mutta kummasti leipominen ja lahjojen paketointi loihti sitä fiilistä esiin :)

    Itse ihmettelen suomen hintoja, täällä kun tuntuu noissa kosmetiikkatuotteissa olevan aika hyvin ilmaa :O

    ReplyDelete
  2. Awww toivotaan että saat joulumielen pian! Se on ihanin fiilis, odottava ja rauhallinen. :) On kaikkea ihanaa; ruokaa, juomaa, seuraa ja lahjoja. Tosin itse saan suuremmat kiksit lahjojen antamisesta kuin saamisesta. Kliseistä mutta totta.

    Itse käytän Tigin Brunette Goddesia tällä hetkellä, ostin isot säästöpullot sitä joskus vuoden alussa ja vielä on reilusti jäljellä. Tigin laadusta en niin menisi takuuseen, ihan jees, mutta ei mitään verrattuna esim. Redkeniin, jota yleensä käytän. Kai nämä on jotain meidän hiusalan ihmisten snobbailuja. :P Ihania tuoksuja siellä ainakin on, kokeile Chocolate Headia (jos sitä vielä tehdään), ihana tehohoito ja tuoksuu aivan tummalle suklaalle! :D

    ReplyDelete
  3. Salka, eiköhän se juu sieltä tule :) Ja itsekin siis ihmettelin nimenomaan tota hintaeroa, että miten Suomessa voidaan pyytää tuotteista niin paljon enemmän..

    Kazza, aaton ohjelma on joka vuosi lähes sama, joten luulisi sillä fiiliksen tulevan :) Ja lahjojen antaminen on kyllä huippua! Etenkin, kun on keksinyt jotain oikeasti (mielestään) kivaa toiselle. Mäkään en Tigin sampoista ja hoitoaineista niin välitä (eikä oo hirmusti kokemustakaan), mutta muotoilutuotteista ja muista hiuksiin jätettävistä tykkään. Ja nimenomaan ne tuoksut!! Täytyy kyllä Chocolate Head pistää tilaukseen pian :D

    ReplyDelete
  4. Minullakaan ei ole oikein joulufiilis: joulukuu meni ihan liian nopeasti, ettei sitä ehtinyt edes fiilistelemään. Harmillista, mutta onneksi on vielä huominen aikaa päästä kunnon tunnelmaan. :--) Ja ehkä tämän iltainen Kuopion nuorisokuoron joulukonsertti auttaa!

    (Hahaa, ihana vahvistuskoodi: sneak. :D)

    ReplyDelete
  5. Taalla kans yksi jolla on edelleen joulufiilis ihan hakusessa. Mutta kylla se jostain aina sit yleensa aattoon mennessa kuitenkin pujahtaa mieleen. Etta sita pujahtamista sit vaan odotellessa, hyvaa joulua sinne!

    ReplyDelete
  6. Joa, niinpä! Ja luntakin tuli niin kovin myöhään (ainakin tänne). Sneak :)

    Sonja, musta tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee sitä myöhemmin joulufiilis ilmiintyy.. Yleensä vasta silloin aattona :) Ja kiitos, jouluja myös!

    ReplyDelete
  7. Mulla on ollut myös joulufiilis hieman kadoksissa mainitsemistasi fiiliksen nostatuskonsteista huolimatta... höh! Noh, eiköhän se lopulta joulu meillekin tosiaan rantaudu, kun kaikki kiireet on ohi ja lahjat (hankittu) ja paketeissa! :)

    ReplyDelete
  8. L, eipä tännekään sellainen todellinen joulufiilis tullut, mutta onneksi edes vähäsen :) En tosin tiedä, onko lapsuudessa koettu joulufiilistely enää ikinä edes mahdollista.

    ReplyDelete