2009/12/13

KB

Uskomatonta, Helsingissäkin on maa valkoinen! Eilenkin oli ihana pakkaspäivä - niiden muutamien metrien aikana, jotka ulkona tepsuttelin, imin keuhkoihini raikasta talvi-ilmaa. Ah. Tämähän tarkoittaa sitä, että paksummat talvitakit saa vihdoin kaivaa esiin. Itse kyllä tein sen jo muutama päivä sitten, kun kyllästyin hyisen kosteaan viimaan ja siihen, että raitiovaunut päättivät joka ikinen päivä ajaa suoraan nenäni edestä jättäen minut odottamaan seuraavaa kylmyyteen. Argh.



Talvitakkeihin siis. Pinkistä rusetti-ihanuudesta ja paljon kulutetusta nahkarotsista huolimatta musta pitkä villakangastakki on kaikista rakkain minulle. Se on hankittu heräteostoksena Pariisista vuonna 2006 ja on toiminut täydellisesti monessa eri tilanteessa. Kyllä jokaisella nyt pitäisi yksi siisti, musta pitkä takki olla!







Takki on Kanabeachin Elegant-mallistosta. Se on paksua, tiheää ja laadukasta villakangasta, kiinnitettävissä neljällä napilla ja vyöllä. Hihansuissa on tiiviit resorit, isossa hupussa mustaa tekokarvaa ja olkapäissä sotilaalliset poletit. Vuori on hauskaa retrokuviota ja mikä parasta, toisessa taskussa on yksityiskohtana huopakankaasta tehty lintu! Se on valitettavasti nyppyyntynyt kovassa käytössä, ja lisäksi takin niskassa oleva kannatuslenkki kaipaa korjausta. Muuten vaate ei näytä minkäännäköisiä kulumisen merkkejä. Se ei ole venähtänyt edes takapuolesta, vaikka pyöräiltyäkin tällä on tullut melkoisen paljon. Musta takki on ehdoton siinäkin mielessä, että se antaa anteeksi paljon. Se kaventaa silhuettia ja antaa kantajalleen itsevarman tunteen - näin ainakin minulla tämän takin kanssa.

Kanabeach on Suomessa melko tuntematon merkki. Se on lähtenyt muutaman ranskalaisen surffarin ideasta tehtailla kunnollisia kyseiseen harrastukseen sopivia vaatteita. 1980-luvulla ensimmäiset tekeleet olivat itse kotona painettuja t-paitoja. Ne kuitenkin poikivat mahdollisuuden ihan oikean malliston tekemiseen. Omasta mielestäni Kanabeach on vähän kuin nümph - rentoja perusvaatteita, joissa on aina jokin pieni, leikkisä jippo.



Jos musta takki on turvavaate, niin samaa voi sanoa tästäkin kokonaisuudesta. Peruskuteet eli mustat legginsit, jättimäisestä bändipaidasta tuunattu tunika ja musta neuletakki - ei ihminen kovin paljon muuta kaipaa. Antti Asplundin ristikoru on sekin majaillut kaulassani lähes joka päivä tällä viikolla. Kylmä ja kostea sää vaatii jalkoihin lämmikettä, joka hoituu helpoimmin villasukilla ja paksuilla maihareilla. Luultavasti samat rytkyt viskaan päälleni tänäänkin, kun pitäisi lähteä tarpomaan lumisateessa kohti Merihakaa, jossa tunnetusti tuulee muuta Helsinkiä kahta kauheammin. Illemmalla taas tanssimaan - on se hyvä, että joukkueurheilussa tulee jopa lähdettyä sinne treenipaikalle, kun muuten liikunnalliset elämykset eivät ole viime aikoina jaksaneet kiinnostaa pätkän vertaa. No, ensi vuonna sitten. (Ja juu, pitkästä aikaa suoristetut hiukset.)

Rentouttavia viikonlopun viimeisiä tunteja! :)



p.s. Perjantaina ystävän kanssa Kaisaniemen metroasemalla nautittu thai&sushi-buffet kummittelee päässäni vieläkin - tahtoo sushia ja nyt!! Täytynee silti tyytyä jääkaapissa paistamista odottavaan lohifileeseen...

8 comments:

  1. Jee vihdoin lunta! Ja kerrankin koko maassa, ettei tartte olla aina kateellinen :D

    ReplyDelete
  2. Ihanaa, lunta! Olen tosi kade. :P Vaikka täällä on aivan uskomattoman ihana, aurinkoinen hellepäivä, mielummin olisin perheeni kanssa koti-Suomessa, pimeästä ja lumesta nauttien. :(

    ReplyDelete
  3. on kyllä ihanaa ku on lunta ja kunnon pakkasetkin tulossa <3 ja ratikoille kannattaa kyllä heilutella että tajuavat pysähtyä.

    ReplyDelete
  4. W, hehe, niinpä!

    Kazza, voi raukkaa :( Koita kuitenkin nauttia siitä helteestä<3

    jenkku on<3 Heiluttelenkin kyllä ahkerasti, mutta siinä vaiheessa kun huomaa sporan lähtevän pysäkiltä jonne itsellä on vielä sata metriä matkaa, se ei kauheesti auta ;) Mokomat eivät ikinä kulje aikataulussa.

    ReplyDelete
  5. Ihana tuo takki. Lunta. Mutta sushi, se on ehkä parasta mitä on. Nam.

    ReplyDelete
  6. Nooruska, kiitos! Ja joo, taas on sushihimo :D

    ReplyDelete
  7. Itsellanikin on ostoslistalla tuollainen musta "turvatakki". Tuo lintu on ihana yksityiskohta, hirmu sopo!

    ReplyDelete
  8. Sonja, turvavaatteet ovat kyllä joskus niiiiin kivoja ;)

    ReplyDelete