2009/12/10

Me luvs CTRL

Syysinspiraatiota etsiessä huokailin erään mahtavan värikkään neuletakin perään. Budjetti olisi kuitenkin roimasti ylittynyt, joten äksönin sijasta tyydyin vain haaveilemaan. Parisen kuukautta sitten törmäsin kotimaisen CTRL'n sivustolla lähes samankaltaiseen yksilöön. Raikkaus, kontrastit, huppu - se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Yli satasen hinta pakotti kuitenkin edelleen jättämään upeuden pois hankintalistalta, mutta päätin, että jos se joskus tulee alennukseen, harkitsen sen ostamista noin nolla sekuntia. Lähdin sitten eilen huvikseni vilkaisemaan josko kyseistä neulehupparia olisi enää edes jäljellä (siinä toivossa, että sen joulun jälkeisestä alesta hankkisin). Ja voi onnea! Sehän olikin jo nyt alennettu lähes siedettäviin lukemiin! Ja koska postikulut olivat pyöreä zero, hiiri sanoi klik klik ja hupparia odotetaan saapuvaksi postissa. Toivottavasti koko on oikea, oli vähän paha mennä arvuuttelemaan. Yksi ainoa CTRL'n paitani on kyllä samaa kokoa, mutta malli on muutenkin jättimäinen (ja superihana, jos en ole muistanut mainita) eikä sikäli ole verrattavissa. Joten peukut pystyyn :)



p.s. Valmistuminen ja joulu ovat näköjään ihan järjellisiä syitä ostaa itselle kaikenlaisia lahjoja. Hankin nimittäin itselleni joululahjankin jo kolmisen kuukautta sitten, ja kuten synttärilahjan kanssa, onnistuin hautaamaan sen komerooni luvalliseen avauspäivään asti... Enää pari viikkoa odotusta ;)
p.p.s. Lahjoista puheenollen - syysinspiraatiopostauksessa puhuin myös mustasta nahkalaukusta, joka sekin pitäisi löytyä pukin kontista. Sitä täydellistä ei vain ole vielä tullut vastaan. Erään Tiger of Swedenin yksilön jo lähes kelpuuttaisin, mutta vain lähes. Etsinnät siis jatkuvat ja vinkkejä otetaan vastaan. Kaikenlisäksi olen horjumassa periaatteistani - luopumassa olkahihnasta ja tyytymässä myös konjakinruskeaan tai tummanharmaaseen nahkaan. Hjälp!
p.p.s. Vieläkin lisää lahjoja - Noora arpoo symppiksen sormuksen :)

10 comments:

  1. ..Ja vähän kaikkia muitakin värejä ^___^ :D <3

    ReplyDelete
  2. Eikä... ihana! Meinasin rynnätä itse ostamaan, mutta kasikybää on sekin aika paljon. Mutta sulla on eri juttu - sä olet haikaillut tuota pidempään ;) Myös mustavalkoinen on huippu - vastaavanlainen on hankintalistalla...

    ReplyDelete
  3. Hah, menin itse eilen shoppaamaan joululahjoja ja päädyin ostamaan ITSELLENI 2 lahjaa ;O) Niin sitä pitää...
    Tuosta paidasta tulee mieleen trendikäs versio 90-luvun inkajutuista, siis hyvällä tavalla ;O)

    ReplyDelete
  4. Päädyin sitten selailemaan tuonne Controllin sivuille... Ai ai, sun hupparisi lisäksi olisi vaikka mitä ihanaa...

    ReplyDelete
  5. J, elän illuusiossa että valmistumisen jälkeinen palkankorotus jotenkin sallisi tämänkaltaiset ostokset :D Luultavasti tipun pilvilinnoista aina pian, eh. Mutta jos nyt tämän kerran. Mustavalkoinen on kyllä myös kiva!

    Mikaela, joulun koko ideahan on siinä, että saa kerrankin hyvällä omatunnolla ostaa ITSELLE kaikennäköistä ;) Eipähän ainakaan pety, kun paketteja availee! :D

    Nooruska, niinpä! Onneksi ehdin selata sivustoa enemmän vasta tilauksen jälkeen, muuten olisi lähtenyt mukaan kaikkea muutakin. Paketinhakulappu muuten tuli jo postissa - nopeaa toimintaa etten sanoisi - mutta piru kun se on nyt jo kiinni ja ehdin postiin vasta maanantaina, argh!

    ReplyDelete
  6. Ompa hauskan näköinen! Minä ostin etukäteisen joululahjan itselle pari kuukautta sitten ja otin käyttöön samantien. Siinä meni myös etukäteen veronpalautusrahat, joten kitkutellen ollaan eletty viime viikkon asti... Toivottavasti joulupukki toisi silti jouluna edes pienen lahjan :)

    Sinulla on kyllä ihailtava itsehillintä! :)

    ReplyDelete
  7. Jutta, joulu on kyllä ehdottomasti paras syy hankkia lahjoja itselleenkin! Vaikka sen sitten tekisi muutamia viikkoja etukäteen ;) Eiköhän pukki kuitenkin aina jotenkin muista myös itse päivänä :) Ja itsehillintääni en ihan ymmärrä, aika harvoin se nimittäin kyllä toimii tällä tavalla :D

    ReplyDelete
  8. Ihana neulehuppari sulle matkalla! Näyttää just sellaselta joka paikan vaatteelta, jota tulee käytettyä, ja paljon.

    Millasta mustaa laukkua olet etsinyt? Ja mistä olet jo katsellu?

    Mulla on laukkujen kanssa sama homma, että täydellistä on mahdoton löytää. En oikein tykkää mistään ihan tarpeeksi. Nyt oon sitten päättänyt, että teen sen oman täydellisen. Saa nähdä tuleeko siitä jotain, vai ihan susi :D

    ReplyDelete
  9. Jalouse, niinpä :) Haluaisin tilavan, hieman säkkimäisen mallisen mustan nahkalaukun, jossa olisi käsilaukkukahvat ja olkahihna ja joka näyttäisi minulta. Onko liikaa pyydetty? :D Mutta sitten toisaalta, jos aina etsii täydellistä, niin ei mikään kelpaa. Siihen täydelliseenkin saattaa sitten helposti kyllästyä. Tsemppiä kyllä sulle ompeluprojektiin! Tulee varmasti hieno ja odotan sitten esittelyä ;)

    ReplyDelete