2009/12/18

The scars on our skins, they're like roadmaps



Ulkona paukkuva jättiläispakkasherra ei estänyt pienen tuskanhien nousemista helsinkiläisen ulkonäöllisiin yksityiskohtiin erikoistuneen liikkeen tuolissa. Eri asentoihin taipuva istuin ja ympäriltä kuuluva surina voisivat viitata hammaslääkäriin, mutta kyse oli kyllä hivenen vapaaehtoisemmasta kidutuksesta.



Selässä koreilee nyt psykologista Rorschachin testiä muistuttava läiskärykelmä (isi, älä järkyty, kuva on oikeasti pieni ja oikein nätti ja jäänee ainoakseni ainakin tällä haavaa). Ääriviivojen piirtäminen ohuella neulalla ei tuntunut juuri missään, mutta palasten värittäminen aiheutti lievän kirosanojen tulvan allekirjoittaneen suusta. Kiroilun kyllä sanotaan lieventävän stressiä, joten se oli ehkä sallittavaa.





Ravenwaves joutui tuskailemaan puolta lyhyemmän ajan piinapenkissä, epistä! Vaikka menihän se kokonainen tuntikin harvinaisen kevyesti (sitä värittämiskidutusta lukuunottamatta). Tatuointitaiteilijana toimi Akke Paradise Tattoosta. Kuvat olimme kyllä valinneet omista kokoelmistamme etukäteen. Tatuointia en nyt vielä aio paljastaa, vasta ihon parannuttua ;) Kelmun läpi kun on vähän kurja saada valokuvia. Loppuilta menee ansaittujen nautintojen parissa: rommiglögiä, kasa suklaata ja Käsky-leffan dvd'ltä löytyvät ekstrat!


Toinen kuva ylhäältäpäin Ravenwavesin kamerasta, muut omia.

10 comments:

  1. Uuh, en malta odottaa kuvia lopputuloksesta! Rorschach <3 As in sarjakuvahahmo x) Uskaltaisinpa itsekin hankkiutua "hakattavaksi" x)

    ReplyDelete
  2. Vau! Onnea uudelle tatskalle! :D

    ReplyDelete
  3. Toivon mukaan saamme nähdä kuvia kuvasta pian :) Mulla tatuointikuume aina välillä kasvaa, välillä laskee, luultavasti se asia jää kohdallani vain haaveeksi, sillä en edes tiedä tarkalleen, minkä kuvan haluaisin itseeni hakattavan :D

    ReplyDelete
  4. Hyva idea kylla aiheeksi! Jaan odottelemaan mielenkiinnolla kuvia.

    ReplyDelete
  5. Tatuoinnit <3
    Itselläni on 2. Jälkimmäisen hankin viime keväänä! Ja ainakin yksi on vielä tulossa!
    (VAROITUS: noihin jää koukkuun, joten vannomatta paras...;) )

    ReplyDelete
  6. Juu, täällä istutaan myös Helosan-kuorrutteessa torstain 3 h session jälkeen ;O) Minäkin aikoinaan sanoin että yksi tatska riittää mutta eipä pitänyt mun sana ei ;O) Onnea uudesta "korusta", odotan kuvaa innolla!

    ReplyDelete
  7. Ääää, vähänkö jännittää, että mitä sieltä paljastuu! :) Minusta olisi ihana hankkia joku pikku kuva niskaan oikean korvan taakse, mutta saa nähdä uskallanko ikinä. Katuminen pelottaa kipua enemmän. ;)

    ReplyDelete
  8. jee, toivottavasti saadaan kuvaa pian näytille :)
    paradise olisi omakin valintani paikaksi, jos vielä aion lävistäytyä tai joskus tatuoinnin ottaa. tosin oon tässä viimeset 10 vuotta pohtinu että millasen ottaisin ja mihin, enkä vieläkään tiedä :D mutta paradisen jussi ja kalle on aika ihiksiä x)

    ReplyDelete
  9. Kuvaa odotellaan näytille :) Itselläkin tatskakuume kasvaa näitä juttuja lueskellessa...

    ReplyDelete
  10. Maria, hihi :) Jos minä uskallan, ni kaikki uskaltaa! Koska oon kaikista nössöin aina :P

    W, kiitos!

    Salka, joulupukki tuo uuden kameran, joten se pääsee heti töihin tatskan kuvaamiseen ;) Mullakin kuva on vaihdellut paljon, mutta joka kerta oon kuitenkin päätynyt takasin aina tähän yhteen ja samaan :D

    Sonja, kiitos :)

    L, laitahan säkin joskus kuvia niistä näytille! Ja joo, koukkuun jääminen on jo huomattu, heti kun varasin ajan tälle niin aloin jo miettimään seuraavaa.. :D

    Mikaela, joo eipä tämäkään varmaan ainoaksi jää, mutta ihan heti ei huvita sinne piinapenkkiin uudestaan istua :D Tahtoo nähdä kuvaa sunkin taiteiluista!!

    Joa, hihi, ei ole mitään ihmeellistä kyllä :) Ja tollanen korvan takana oleva kuva on kyllä kätevä sen mahdollisen katumisenkin kannalta, koska sitä ei itse tarvitse katsella! :D

    jenkku, hih! Mullakin on vaihdellut mutta niin.. Jotenkin toi nyt oli sitten vaan se mun juttu :)

    Paivi, tulee tulee ja kuumeen nousemista ei kai voi estää ;)

    ReplyDelete