2011/04/11

Karppileipää

En ole syönyt leipää kunnolla aikoihin. Vehnän jätin viime toukokuussa ja sen jälkeen söin vain juureen tehtyä, hiivatonta ruisleipää. Lopulta sekin jäi, kun en kokenut leipää tarpeelliseksi ja jätin kaikki muut viljat, paitsi kauran. Nyt en syö sitäkään. Vaikka koen, että en todellakaan tarvitse viljan aiheuttamaa pöhöttynyttä oloa, leivän himo ja eväsleivän helppous eivät ole hävinneet. Niihinpä avuksi karppileipä!


Alkuperäinen ohje löytyy täältä, mutta alla oma variaationi, jota kokeilin ensimmäistä kertaa. Ohjeesta tulee 8 kpl namileipiä. Kannattaa tosin muistaa, että sämpylät ovat varsin kaloripitoisia, eikä niitä siis kannata vetää napaansa kilotolkulla. Mutta toisaalta niillä on täysin erilainen täyttävyysaste kuin vehnähötöllä! Hyvillä täytteillä kuten aurinkokuivatun tomaatin makuisella hummuksella, jääsalaatilla ja chevrellä niistä saa tuhdin evään, kasvisten kera suorastaan kokonaisen aterian.

4 kpl kananmunia
4 rkl rahkaa tai turkkilaista jogurttia
4 tl leivinjauhetta
3 dl mantelijauhoa (= kaksi 75g pussia)
0.5 dl sokerijuurikaskuitua hiutaleina (esim. Fibrex)
0.5 dl pellavansiemeniä
0.5 dl auringonkukansiemeniä
300g juustoraastetta

Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää joukkoon rahka/jogurtti. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne munarahkan sekaan. Sekoita tasaiseksi mössöksi ja lisää vielä juustoraaste. Tee pellille leivinpaperin päälle 8 taikinakasaa. Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen ja anna leipien kohota pellillä sillä aikaa. Paista leipäsiä uunissa, kunnes pinta on kauniin ruskea (n. 10 min).

Leseitä ja siemeniä voi tietenkin lisätä oman maun mukaan, itse tykkäsin tästä yhdistelmästä :) Sokerijuurikashiutaleita käytetään yleensä gluteenittomassa leivonnassa tuomaan kuitua, psylliumsiemenien kuorista tehty jauhe taas tuo sitkoa ja kuohkeutta, vaikka tässä en sitä käyttänytkään. Leivät ovat kyllä niin superhyviä, että saa täyttävyydestä huolimatta varoa ylisyömistä!

10 comments:

  1. Minäkin teen näitä samoja joka viikko. Tosiaan saa vähän varoa, ettei tule popsittua liikaa, kun ovat käytännössä vain mantelia ja juustoraastetta. :) Mutta niin hyviä!

    ReplyDelete
  2. Minäkin olen kokeillut tehdä jotain vastaavia, mutta en oikein innostunut. Aika nopeasti kyllä huomasin, että ilman leipää, pullaa yms. pärjää loistavasti, mutta ei siis ilman kaurapuuroa!

    ReplyDelete
  3. Nekku, niinpä :) Mutta ovat tosiaan superhyviä!

    Tuulap, mä tykkään paljon juustosta ja erilaisista siemenistä, joten mulle nää uppoaa helposti ;) Lisäksi ei ole niin paljoa eväsongelmia enää.

    ReplyDelete
  4. Oo, kiitos vinkistä :) tuollaista voisi joskus vaikkapa kokeilla!

    ReplyDelete
  5. Ai nam, nam kun näyttää hyvältä!

    ReplyDelete
  6. Näyttää hyvältä, aika sama kuin käyttämäni resepti.

    ReplyDelete
  7. Paivi, suosittelen! :)

    J, hyvää se olikin, nams.

    Prefecta, kiitos!!

    Nooruska, saapi nähdä mitä kaikkia variaatioita sitä keksii..

    ReplyDelete
  8. Kiitos ihan hirveesti tästä vinkistä :) Mulla on vilja-allergia niin kerrankin löyty hyvä karppileipä kokeiltavaksi. Tosin on viel maitoallergia,mutta ehkä tähän kävis joko ilman juustoa tai soijajuustolla, ja rahkan/jogurtin tilalle soijajogurtti tai kookoskerma. Täytyy kokeilla :)

    ReplyDelete
  9. Anonyymi, no problem! Maitoallergia ei kuulosta helpolta tämän(kään) reseptin kanssa, mutta toivottavasti saat muokattua siitä mieleisesi :) Poikkea ihmeessä kertomaan miten kävi! Varmasti soijalla ja kookoksella saa hyvän variaation aikaan.

    ReplyDelete