2009/02/02

Down is the new Up

Viikonloppu ohi, arkinen aherrus alkoi (heikosti). Vaikka palkkatöitä riittääkin tässä vaiheessa ja tili näytti huomattavasti suurempaa summaa kuin mitä luulin, päätin silti alkaa vaate- ja asusteostolakkoon helmikuun ajaksi. Lakon piiriin ei lasketa kirppistelyä eikä itse tehtyä, joskin molempien on syytä pysyä kohtuuden rajoissa. Lisäksi lupaan ja vannon, että viikonloppuna kaivan viimeisetkin käyttämättömät vaatekappaleet kaapeista ulos ja laitan huudot pystyyn. Oli vaatteet sitten kuinka rakkaita tahansa, joskus on vain luovuttava. Piste.

Syy heikentyneeseen omatuntoon on viikonloppuna hankittu täydennys kenkäkaappiin. Hankkia-verbi ei tässä tapauksessa tarkoita vaihtokauppaa, jossa toinen osapuoli saa saapakset ja toinen paperinpalasia joihin on painettu numeroita, vaan kivaa etsi ja löydä -leikkiä äidin eteisestä. Minulla oli reissussa mukana vain kahdet aiemminkin nähnyt kengät, talviset toppaiset ja askot (Asko Kallosen mukaan nimetty, pääkallokuvioiset), joista jälkimmäiset oli tarkoitus laittaa baarireissulle. Enpäs sitten ottanut huomioon Etelä-Suomen kahtakymmentäviittä (or so) pakkasastetta...




Vaan onneksi löytyi mustat, korottomat nahkasaappaat, jotka on ostettu joskus muinoin (veikkaisin 1980-luvun loppua) Brittein saarilta ja joiden käytöstä äippä oli lähes kokonaan luopunut. Ja luopuikin nyt sitten täysin, koska toin saapikkaat omaan käyttööni tänne pohjoiseen :) Vastaavat ovat olleet hakusessakin mutten raaskinut ostaa uusina, eikä kirppareillakaan ole ollut onni myötä. Äidin koko on 39, joten minulla mahtuu kenkiin villasukka lämmittämään talvimenoissa. Pohkeesta kengät ovat sen verran naftit, että paksut farkut tuskin mahtuvat varren sisään. Farkkulegginsejä testasin ja ne mahtuvat, hiphei! Plussaa pieni mokkanahkainen pätkä varren takaosassa sekä solki&nappi-somisteet.


Näillä meiningeillä iltaelämään.
* tunika - aiemmin nähty nümph, näyttää hameelta tässä
* neuletakki - h&m
* pinkit sukkikset - h&m
* vinyylipinssi - kooky gems
* kaulakoru - own design


Ja näillä meiningeillä junassa yhteensä 14 tuntia.
Kunnon luurit on oltava!
(pinkkivalkoiset superkuulokkeet by Skullcandy)

No comments:

Post a comment