2009/07/24

Pinnatuoli, jolla ei ole nimeä

Jokin aika sitten lähti Malmin suurelta huonekalukirpputorilta matkaani valkoinen pinnatuoli. Hintaansa nähden se oli varsin kehnossa kunnossa, mutta koska a) tarvitsin kipeästi tuoleja ja b) tämä malli on aina ihastuttanut minua (vaikkei Tapiovaaralle vertoja vedäkään), pääsi se matkaamaan farmarin takakontissa kotiini. Tällä hetkellä kaikki tuolini ovat jossain määrin second handia. Myös Iskun julkiskalusteiden puolelta hankittu fiini työtuoli on itseasiassa käytettynä ostettu. Se ei kyllä edes majaile tässä asunnossa at the moment.



Vähän hiomista, paikkausta ja maalia, ja tästä tuolista saisi kelpo yksilön. Vaan suurimmaksi ongelmaksi kehittyi tietysti väri. Perinteisesti tekisi mieli vetäistä tämä pinkiksi tai vaaleanpunaiseksi. Toisaalta mustakin houkuttaisi, mutta voisin sen värin säästää Mademoiselleen, sitten joskus kun sellaisen saan (krhm). Erilaiset helmiäismaalit olen hylännyt samantien - vaikka ne olisivat oikein söpöjä ja prinsessamaisia, eivät ne sovi tämänhetkiseen sisustukseeni. Pitkän aikaa olin tuikitavallisen valkoisen kannalla.

Nyt minua houkuttaa vaalea laventeli, pastellinen sinisen ja violetin yhdistelmä, joka ei tasan sovi mihinkään muuhun väriin asunnossani. Mikä minua oikein vaivaa?

Minkä väriseksi sinä tuolin maalaisit?

12 comments:

  1. No mä maalaisin harmaaksi, mutta minulla onkin siihen väriin vähän fiksaatio :P Iiiiihana tuoli <3

    ReplyDelete
  2. mun mielestä se on näteimmillään tolleen vähän kuluneena, ihana! :)

    ReplyDelete
  3. laventeli vois olla aika kiva :)

    ReplyDelete
  4. W, harmaa ois kyllä pop :) Ei vaan ehkä sovi niin hyvin tänne.

    llaura, kulunut olisi kyllä ihana, jos se vaan olisi nätisti kulunut.. Kuva ei ehkä anna oikeata mielikuvaa tästä tuolista (jolla nyt istun). Pinta on nimittäin oikeasti aika karmeassa kunnossa :( Siinä on isoja kolhuja, melkein rei'iksi voisi kutsua, ja siihen on selkeästi kaatunut erinäisiä aineita. Mutta ehkä maalaan tuolin, ja sitten hion sitä vähän kulmista kulumisen näyttämiseksi ;D

    Marianne, niinpä, saa nähdä mihin päädyn :)

    ReplyDelete
  5. mmmulla on noita tuoleja kaks ja musta maali oottamassa ! Tarvis vaan kaks vielä jostain lisää, vaan eipä oo nyt Oulun kirppareilla näkyny ku kaveri oli käyny tyhjentämässa Siniseltä Pysäkiltä 4 kappaletta >: Mutta tosiaan, musta tuntuu että noi tuolit näyttää hyvältä missä värissä vaan :3

    ReplyDelete
  6. sarkku, toi on ihan totta! Kaikki värit menis :) Paitsi sen helmiäishohdon kanssa oisin edelleen aika varovainen..

    ReplyDelete
  7. Hih, mä maalaisin kiiltävän mustaksi, mutta jostain syystä haluan maalata aina kaikki huonekalut/puulattiat/keittiönkaapit sillä värillä :D Mutta ehkä muutama juttu riittää ettei liian synkkää tule :)

    Tuoli on ihan kiva noinkin! meillä muuten on noita samoja tuoleja muutama..

    ReplyDelete
  8. sarakissa, hihi :D Mä pelkään että tästä tulee liian synkeä jos laitan mustaksi.. Koska valkoisia huonekaluja mulla on aika vähän ja tavaraa on muutenkin paljon. Jos lattiani olisivat valkoiset, olisi musta tuoli tosi kiva yksityiskohta :)

    ReplyDelete
  9. Minä keikahtaisin, kallistuisin laventelinsiniseen (nyt minä ihastuin tuohon sanaan!).

    Olen tarkkaillut tätä blogiasi siitä asti kun Maria lipsautti tämän olemassaolon.

    Ja nyt minun aivoni eivät suo minkäänlaista järkevää ulosantia. Rähmänkäpälät.

    ReplyDelete
  10. Minttu-Maaria, päätöstä väristä ei ole vielä tehty, ja voi olla, että siinä menee tovi.. ;) Saa nähdä. Kivaa että oot täällä käynyt - hoksasin vasta nyt, että sullakin on oma julkinen blogi. Lisäänpä sen seurantalistalle!

    ReplyDelete