2009/07/22

Tigi-kokeiluja

Koska maailmasta eivät ihmeet lopu, päätyi Maria kirjoittamaan tänään juuri samasta aiheesta, josta minäkin olin aikonut :D Onkohan blogosfäärissä olemassa telepatiaa? Joskus muutenkin mietin, voiko kyseistä yliluonnolliseksi miellettyä kykyä olla olemassa, etenkin kun kyse on omasta päästäni. Telepatia kun tuntuu toimivan muutamien ihmisten kanssa pelottavankin hyvin.

Mutta se yliluonnollisuudesta - jollei tukkamätsikkiä lasketa siksi. Eilen tein jotain kummallista. Kävin ystävän kanssa lenkillä kaupungin toisella laidalla, päädyin siellä suihkuun ja hiuspesulle, enkä oman kodin rutiinien puuttumisesta johtuen jaksanut tehdä hiuksilleni mitään. No, okei, tungin niihin jo heti kosteina hieman Foxy Curlsia, sekä kiinnitin otsiksen pinnillä sivuun. Jos en olisi sitä tehnyt, olisi tänä aamuna peilissä odottanut mojova kasari-look.

Varotoimenpiteistä huolimatta pehko oli päivän koittaessa mielenkiintoinen, ja se kalpeni ainoastaan Brian Mayn hiushabitukselle. Valokuvatuksia päässäni kasvavista karvoista ei saanut sitten alkuunkaan - aina ne näyttivät liian takkuisilta, liian lyhyiltä, tai muuten vaan liian omituisilta. Luovutin noin kolmenkymmenen kuvan jälkeen. Kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olin tunkenut tököttejä kutrien suojaksi.

Kuten ensimmäisestä kuvasta saattaisi päätellä, Sunrisen alessa on käyty ja kiharoille hankittu luksusta. Kuvan putelit eivät sitten ole keskenään mittakaavassa - todellisuudessa keskimmäinen on toisiin verrattuna huomattavasti pienempi.



Tigi Bed Head - Foxy Curls Contour Cream
Nimensä mukaisesti kreemimäinen tuote lupaa erotella kiharoita ja estää pörröisyyttä. Minua pyydettiin olevan varovainen annostelussa, ettei mömmöä laita vahingossa liikaa. Mielestäni annostelu oli kuitenkin varsin helppoa, ja creamia sujahti hiuksiin varmaan enemmän, kuin kampaaja olisi uskonut. Valitettavasti ensimmäisen käyttökerran eli kosteisiin hiuksiin levittämisen jälkeen menin nukkumaan, kuten öisin yleensä teen. Tukan möyhiintyminen tyynyä vasten huonounisen yön aikana ei varmastikaan tehostanut aineen toimintaa. Aamulla sen laittaminen kuiviin hiuksiin ei ajanut asiaansa enää yhtä hyvin. Olen tämän käytössä vasta noviisi, joten tuloksia syntynee harjoittelun myötä!

Tigi Bed Head - Control Freak Serum
Tätä minulla on ollut jo parisen vuotta, ja pidän kovasti. Hileet eivät näy ainakaan tummassa tukassa, joskin laitossa täytyy olla tarkka, ettei mönjä klimppiinny, vaan levittyy tasaisesti. Tämä on tarkoitettu pääasiassa suoriin hiuksiin (olettaisin), joten kiharassa vaikutus ei ole yhtä suuri. Pinta kuitenkin siliää kohtalaisesti. Voihan vaikutus olla pelkkää placeboakin, mutta harvoin osaan lähteä ovesta ulos tasoittamatta kuontalon pintaa kontrollifriikkiseerumilla. Parhaiten tämä toimii lookissa, jota toteutan eniten - annan hiusten kihartua ja kuivua yön yli luonnostaan, mutta aamulla suoristan pahimmat kiharat helppohoitoisemmiksi laineiksi.

Tigi Rockaholic - Rock Out Shine Blaster
Tigin uusimman sarjan runsaasti kiiltoa lupailevan tuotteen suosio on ollut nähtävissä useissa blogeissa. Öljymäinen koostumus on kevyempi kuin voisi luulla, ja kiiltoa todellakin löytyy. Harmikseni kiilto kuitenkin häviää melko pian - luultavasti kuiva hiuslaatuni imee sitä niin paljon, että saisin samantien tyhjentää puoli pulloa päähäni. Saman huomion oli Mariakin tehnyt. Uusi yritys siis huomenna, hieman runsaskätisemmin. Testasin tätä kyllä suoriinkin hiuksiin viikonloppuna, ja tulos oli sama. Mihinkäs se koira karvoistaan pääsisi, vaikka ne kuinka suoristaisi. Vaikka noin niinkun periaatteessa suoristusraudan käytön myötä hiuksen pinnan suomujen pitäisi sulkeutua... Kuivassa, luonnonkiharassa hiuksessa ne kun ovat aina 'auki'.



Voitte muuten uskoa, että kaikkien näiden ainesosien jälkeen hiukseni tuoksuivat huumaavasti karkille. Mieli teki nuuskuttaa niitä kokoajan, vaan sepä olisi lisännyt ennestään hullun leimaani, joten jätin väliin. Valitettavasti päivän aikana kävi sama efekti mitä aina: hiusten päälle kerääntyi omituinen untuvakerros, kun kiharat eivät pysyneet kasassa vaan pörrööntyivät. Kostealla säällä on toki sormensa tässäkin pelissä. Kuitenkin, jos olisin lähtenyt täysi au naturel hiusteni osalta liikenteeseen, olisi päässä tällä hetkellä harakanpesä. Nyt nämä sentäs tunnistaa kiharoiksi. Joten vaikka täydellisiä korkkiruuveja ei luomumenetelmillä tähän afropäähän saakaan, on lopputulos huomattavasti parempi, kuin jos ei olisi nähnyt yhtään vaivaa.

Hiusteni ollessa pitkät, kiharat myös lätistyvät päivän päätteeksi hieman. Parhaimmillaan (lue: siisteimmillään) ne ovat todennäköisesti parin päivän päästä - juuri ennen seuraavaa pesua. Silloin voi nauttia siitä hetkestä, ja olla onnellinen bad hair dayn loistamisesta poissaolollaan. Ja seuraavana päivänä suoristaa hiukset.



ps. Olenko ainoa, jonka sydän, mieli ja vaatekaappi huutaa syksyä?? Lukuunottamatta sitä seikkaa, että olisi kiva saada vähän rusketusta pintaan. Kesäloma kun on vielä edessäpäin.

13 comments:

  1. Ihana tukka sulla!! :) Mäkin testasin tänä aamuna sitä sinistä ainetta, mut en oo sen jälkeen ihmetelly et tapahtuko jotain. Ei oo kerenny :D

    ReplyDelete
  2. Control Freakia pitäs varmaan kokeilla joskus...

    Ja joo, kyl määki vähän jotenki ootan syksyä. Ehkä parit uudet syksykengät aiheuttaa sen ;)

    ReplyDelete
  3. Hmm, onko toi Foxy curls siis tarkoitettu hiuksille joissa on jo kiharoita vai niiden tekemiseen? :D Kun en mä tajua.

    ReplyDelete
  4. Upea tukka kyllä näissä kuvissa ^^ Mä oon tosiaan kans tykänny siitä Foxy Curlsin Hi-Def Curls -suihkeesta, kirjottelen siitä vielä jossain välissä :P Se tosiaan mukavasti aktivoi kiharaa ja antaa hyvin kevyttä pitoa, tuoksuu ihan jumalaiselta :) Ehkä lempparituoksu Tigeiltä :P (Tigi vois muuten tehdä hajuvesiä, kuka kannattaa! o/)

    Mulla muuten se sinisen tökötin kiilto ei imho katoa, oon ollu kattelevinani et seuraavanakin päivänä näkyy hiuksissa semmosta kiiltoa mitä ei ennen :o Mut no, hiukset on niin erilaisia ja eri jutut toimii eri ihmisille eri tavoilla.. :)

    ReplyDelete
  5. Nii ja patentti, oon ymmärtäny, että noi Foxy Curls -jutut on sellasia, että ne korostaa kiharoita ja aktivoi niitä, eli pitää olla kiharaa hiuksissa jonkun verran ennestään, että nää sit voi pimpata ne näkyvämmiks ja selkeimmiks... :> Ainaki jotain sellasta MouMou selitti ku joskus vuodenvaihteessa kokeili tota koko viiden tuotteen settiä :P

    ReplyDelete
  6. mari, kiitos! Toivottavasti sait sinisen tuotteen tehot näkyviin :D

    norppa, suosittelen kyllä :) Ulkona on nyt melkein syksyinen keli, kun on noita sateita ja kaikkea.. Ehkä sekin aktivoi tota syyshaikeutta :D

    patentti (ja Maria), toi Foxy Curlsin contour cream on nimenomaan valmiille kiharoille, eli se erottelee ja korostaa niitä. Sen sijaan se joku niistä suihkeista sisältää lämpösuojan, ja se käy pääsääntöisesti kiharoiden tekemiseen. Eli vaikka pohjaksi ennen piippausraudan käyttöä :) Näin ainakin minua informoitiin! Pahoitteluni että selitin asian vähän huonosti itse postauksessa :P

    Maria, kiitos! Kannatan hajuvesiä ehdottomasti :D Minkähänlainen tuoksucocktail syntyisi Tigin hiustuotteista, vartalorasvoista ja hajuvesistä yhdessä, hmm.. Kiiltoasia on kyllä omituinen, koska eikö tummissa hiuksissa pitäisi kiillon näkyä paremmin kuin vaaleissa? Tänään mun pää on kyllä selkeästi eilistä kiiltävämpi, kun laitoin tuplamäärän shine blasteria :P

    ReplyDelete
  7. Hehe, jaa-a, ehkä sit mä vaan laitan sitä yksinkertasesti niin paljon :DD

    ReplyDelete
  8. Haha, voi se Maria niinkin olla :D Mä en vaan raaski!

    ReplyDelete
  9. Ihanat hiukset! <3_______<3 Ite yritän saada aina pörröttymään hiuksia ja ne on parhaimmillaan aina suihkun jälkeen. Sulla menee luonnostaan. Erityisiä hoitotuotteita en käytä, mutta osa shampoista aiheuttaa hilsettä ja sillon kun en huomannut sitä, olin ihan paniikissa, että mistä tää johtuu :)

    ReplyDelete
  10. foxy curlsia pitäisi kyllä kokeilla! ihanat hiukset

    ReplyDelete
  11. Iitu, kiitos! Mullakin jotkut turhan voimakkaat sampoot aiheuttaa hilsettä, kun päänahka kuivuu muutenkin niin herkästi. Mutta oikeilla tuotteilla saa ihon kuin ihon tasapainoon :)

    *~SL, kiitos! Suosittelen Foxy Curlsia kyllä, kannattaa kampaajalta kysyä mikä niistä tuotteista olisi omalle hiukselle se sopivin koostumukseltaan :)

    ReplyDelete
  12. Jep, syksyä odotellaan täälläkin! Ja kovasti. Kesä syö mun tyylitajun ja alkaa jo tylsistyttää tämä toppi&shortsit -pukeutuminen. :/

    Rakastan sun hiuksia! Ne on niin paksut. Ja pitkät. Ja täydellisen väriset. Ja otsatukkakin..

    ReplyDelete
  13. Joa, niinpä! Kesä ei jotenkin johda tarpeeksi mielikuvitukselliseen pukeutumiseen mielestäni, kun ei oikein viitti pukea liikaa kerroksia ettei läkähdy. Ja kun kerrospukeutumine on lööv. Ja kuule, taisit juuri kuvailla omia hiuksiasi! ;)

    ReplyDelete