2009/07/08

Wanted: pesukone ja kaksimetrinen asentaja

Viime päivät ovat olleet taas yhtä haipakkaa, ja sama meno taitaa itseasiassa jatkua koko viikon. Kaksi viimeistä muuttokuormaa on saatu toimitettua turvallisesti määränpäähänsä, vaikka niiden sisältö onkin levittäytynyt kummallisesti joka nurkkaan. Seuraavaksi on kaksi mysteeriä ratkottavana: pyykinpesukoneen hankinta (kyllä, olen onnistuneesti elänyt yli kuukauden pesemättä pyykkiä - onneksi sukkia ja alusvaatteita löytyy kiitettävät varastot!) sekä keittiön valaisimen asennus. Itse valaisinkin on vielä tilaamatta, mutta ongelmallisinta tulee olemaan sen asennus kolmen metrin korkeuteen. Minulta kun tunnetusti tuota pituutta ei kauheasti löydy, ja tikkaanikin kasvattavat vartta vain noin puolella metrillä. Täytynee mennä hengailemaan paikallisen koripallojoukkueen treeneihin. Jos vaikka joku kiva tyyppi sieltä tulisi valaisimenasennushommiin.

Koska kamera on ollut vähällä käytöllä ja aivonystyrät sitäkin enemmän (muissa hommissa), on taso tänään tätä. Huomioitakoon, että ensimmäisen kuvan cd-tornit ovat jo muuttaneet keittiöstä pois oleskelutiloihin. Myös jälkimmäisen kuvan dumle-imuri kertoo tehdystä työstä: isukki porasi seinään reikiä, ja Lack-hylly pääsi omalle paikalleen pianon yläpuolelle.



Eilen muuttohommissa:
* tunika - H&M?
* legginsit - Gina Tricot
* verkkatakki - H&M
(oho olenpas kävelevä mainos taas)
* helminauha - kasaria




Tänään töissä + kirpparireissulla:
* farkkulegginsit - Pieces
* ruutupaita - edesmenneen enoni vanha
* vyö - joku täysin random jonkun mukana tullut
* päärusetti - Romeo&Julia



9 comments:

  1. Hahaa, samis lumihiutalepitsi-CD-torni ! Niinku varmaan aika monella muullaki xP

    Vitsi et himoitsin jostain syystä tommosta verkkatakkia tänään h&m:llä, mutta itsehillintä kesti vielä siinä vaiheessa :'D

    ReplyDelete
  2. Kodinlaittohommissa täälläkin. Menee niin pirusti aikaa ja kattolamppu ostolistalla ;-). Ihana toi H&M:n huppari, niin pirteä!

    ReplyDelete
  3. Onnea muuttohommiin, ne on aina yhtä rassaavia :) Aika kliseistä, mutta sisulla siitä selviää!

    Mäki ihailin verkkatakkia, toi on kyllä ihan törkeän hieno mustan kanssa :)

    ReplyDelete
  4. Iih, tahtoo kanssa asua jossakin, missä on kolme metrisiä huoneita! ihanan avaran kuuloista :)

    Ja kröhöm, vaikka meiltä pesukone löytyykin, saatan silti helposti olla pesemättä pyykkiä kuukauteen... Onneksi vähäsen voi aina nakittaa poikaystävälle :)

    ReplyDelete
  5. sarkku, voipi olla joo että muutamalta noita löytyy x) Itekin himoitsin tota takkia aivan liikaa, mutta jätin sen kuitenkin rekkiin. Seuraavana päivänähän se piti sitten käydä hakemassa.

    Nooruska, ihan totta! Sitten kun tekee töiden jälkeen raivaushommia jonkun tunnin per päivä, niin koko prosessi ei tunnu valmistuvan ikinä :P

    patentti, kiitos :) Kyllähän tää tästä pikkuhiljaa.. Pitäisi ensi viikolla saada kohtalaisen näköistä, kun on tuparit. Ja itsekin tykkään takista nimenomaan mustan kanssa!

    sarakissa, no, ehkä hieman liioittelin, korkeus taitaa olla jotain 2,8m luokkaa ;) Tykkään kyllä itsekin korkeudesta. Etenkin yksiössä se tuo sitä avaruuden tuntua!

    ReplyDelete
  6. huu, hullut fläshbäkit tuli tosta takista.. mulla on joskus pienenä ollu juurikin noi samat värit omaava tuulipuku :D

    ReplyDelete