2009/09/06

(keksi tähän kreikkalainen otsikko)

Eilen tuli vietettyä iltaa viiden hengen ystäväporukalla kreikkalaisissa tunnelmissa. Taustalla pyörivät häämatkakuvat Santorinilta, kreikkalainen musiikki (!), yllättävän maukkaat ja turhan monet kreikkalaiset viinit ja kerjäävät kissat loivat autenttista fiilistä munkkivuorelaiseen kaksioon. Mikään ei kuitenkaan voittanut emännän ja isännän loihtimia herkkuja, jotka tuovat veden kielelle pelkällä ajatuksen voimallakin.



Paistettuja kasviksia...
(kesäkurpitsaa, munakoisoa, sipulia)



Feta-pinaattipiirakkaa ja kreikkalaista salaattia...



Leipää, tsatsikia, viiniä ja Ouzoa...



Sekä pääruuaksi täytettyjä paprikoita. Nam!


Jälkiruuaksi oli täyteläistä kreikkalaista jogurttia, joka makeutettiin hunajalla. Mielettömän hyvää ja lähes terveellistäkin! Ruokakuvat on valitettavasti otettu puhelimen kameralla, sillä unohdin normaalin kuvausvekottimen kotiin. Isäntäväellä oli myös lainassa ihanainen Nikon D50, jolla leikin niin, että akku loppui. Me like! Vaikkakin D60 on se, joka haaveissani siintää. Täytynee piipahtaa lähitulevaisuudessa jossain asiantuntevassa liikkeessä tarkastelemassa kyseistä kapistusta. Ainakin D50'sta tuntui puuttuvan salaman pakotus -ominaisuus, joka olisi äärimmäisen kätevä. En tiedä, olisiko moinen mahdollista sitten erillistä salamaa käytettäessä, mutta ainakaan kameran oma salama ei tuntenut kuin salama-pois-päältä- tai automaattinen salama -vaihtoehdot.





Rakastan teemapukeutumista. Niinpä muiden oleillessa eilen tummissa perusvaatteissaan, päätin minä tehdä matkan Kreikkaan. Taisin joskus vannoa, että moista hiuspantaa en päähäni laita. Mutta kun se sopii teemaan... Joskaan glitter ei ehkä ole päivän sana kuitenkaan. Kreikkalaisempikin mekko olisi löytynyt, mutta päädyin kuitenkin Gina Tricotin perusriepuun, koska se on niin mukava. Alle valkoiset sukkikset (tässä vaiheessa kirosin sinisten sellaisten puuttumista kaapista) ja harmaa toppi. Korut Romeo&Juliasta. Siitä voidaan sitten olla montaa mieltä, sopiko päälle viskatut nahkarotsi ja -saappaat teemaan vai ei. Ainakin pysyi lämpimänä.

*

Jo muutaman viikon ajan sormeni ovat syyhynneet pääsystä kirjoittamaan jotain yhteiskunnallista. Jostain syystä mikään ajankohtainen aihe ei vaan ole nostattanut tunteitani blogikirjoitukseen asti. Aihe-ehdotuksia otetaan siis vastaan!

9 comments:

  1. Olet hirveä näiden ruokakuvien kanssa! Arvaa vaan söinkö juuri ja silti kuolaan näppäimistöni märäksi. Kreikkalainen ruoka on jotain niin hyvää (moussaka nam nam). 8) Ja hieno teemaotsapanta!

    ReplyDelete
  2. Oi nam näyttää niiiin herkulliselta! Olisit nyt lähettänyt postissa mulle tuolta maistiaisia :D

    ReplyDelete
  3. naaaaaaam, voi itku kun mun lähikauppa ei oo auki sunnuntaisin! :(

    ReplyDelete
  4. Ihana teema ja ihania ruokia!:D otsikkoidea: kalimera
    eikös se ollut jokin tervehdys kreikaksi

    ReplyDelete
  5. Valkoinen näyttää hyvältä sulla! Itselle iski oikein kaipuu valkoiseen, juuri tuollaiseen mukavan tuntuiseen, pehmoiseen trikooseen, mutta eipä multa sellaista löydy,ainakaan mekon mittaisena, höh :P

    Mä en tiedä, yleensä olen hyvin kaikkiruokainen, mutta jostain syystä mulla on ennakkoluuloja(?) kreikkalaista ruokaa kohtaan, täytyisi voittaa ne ja vaikkapa joskus uskaltautua johonkin sellaiseen ravintolaan syömään :) Sillä uskon sen loppujen lopuksi olevan hyvää!

    ReplyDelete
  6. Jesh meilläkin oli kreikka-ilta juuri :> ne on ihan parhaita! <3

    ReplyDelete
  7. aa, kreikkalainen ruoka on oikeasti niin parhautta! <3 onneks pääsen lokakuussa taas paikan päälle maistelemaan, voisin kyllä rueta käymään kreikassa ihan säännöllisesti ton pelkän ruoankin takia :D

    ReplyDelete
  8. Onko tossa kasvishässäkässä vain öljyä vai miksi se kiiltää niin herkullisesti??

    ReplyDelete
  9. Joa, pahoitteluni :D Moussaka ei ole ihan mun juttu, mutta noi kaikki kasvispöperöt kyllä<3

    ravenwaves, lähetän sitten, kun Itellalla on kylmälaukut ja pikalähetit, jotka kirmaavat 600km tunnissa :D

    Laura, itku tosiaan! :( Mutta nyt se on taas auki..

    *~SL, kiitos, lupaan käyttää otsikon seuraavassa Kreikka-aiheisessa jutussa ;)

    Salka, kiitos! :) Joskus tosiaan tulee kaipuu valkoiseen. Mutta sitten sitä taas saa helposti myös yliannostuksen, toisin kuin mustaa tai harmaata (tai pinkkiä). Suosittelen kyllä koittamaan jotain kreikkalaista herkkua - sittenpähän sitä voi palata niihin ennakkoluuloihin, jos toteaa ruoan makunystyröillensä sopimattomana :)

    W, huomasinkin asian sun blogista! Hassua :D

    llaura, ruoka on kyllä ihan tarpeeksi hyvä syy hankkia vakituinen matkustelupaikka :D Itse en ole aitoa kreikkalaista syönyt piiiitkään aikaan, mutta kyllä toi suomalais-kreikkalainenkin menee<3

    Mikaela, käsittääkseni siinä on vain öljyä ja mausteita :) Ja sitten kasviksia syötiin tietenkin tsatsikin kanssa, namm.

    ReplyDelete