2009/09/13

Resistance

Vaikka viikonlopun tuparikutsu peruttaisiinkin sairastapauksen vuoksi, ei silti tarvitse yksin murehtia. Voi myös saada paljon aikaan, kuten koko läävän siivoamisen lauantaiaamuna kello 11 mennessä, reippaan salitreenin jonka vuoksi seuraavan päivän tanssitreenit saattavat tuntua kivuliailta sekä liian harvoin tapahtuvan perseen ylös kirpparikierrokselle nostamisen. On kirjoitettu niin blogia kuin lopputyötäkin ja tavattu parit kavrut.


Perjantai-iltana piti piipahtaa kesän viimeisen kerran oululaisittan patiolla. Pohjoisesta saapuneen entisen joukkuetoverin kanssa tuli juteltua siiderin ääressä. Vaikka ilman lämpötila tuntui kylmenevän nopeasti, ainakaan vielä en sitä kuuluisaa syysflunssaa napannut. Fingers crossed.

Ulos mennessä ratkaisin kaksi ongelmaa: Missyjen yhdistämisen ilman, että lopputulos olisi liian fiini, sekä talvisten neuleiden kaipuun. Lyhythihainen mutta lämmin, angoraa sisältävä BikBokin Mymmeli-neule täytti kolon täydellisesti. Popojen lisäksi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan pääsi myös turkoosi pikkulaukku, joka on tuliainen Kreikan saaristosta ja kuulemma aivan minun näköinen.


Eilen näin myös erästä ystävää pitkästä aikaa. Nyt kun molemmat olemme muuttaneet pohjoisesta etelään ja jopa samaan kaupunkiin, luulisi tapaamisten toteutuvan hieman tiheämmällä tahdilla kuin kolmen vuoden välein :) Vaikka ilta venyi myöhään ja haukotusten tahti kiiventyi, pääsin silti kohtalaisen ajoissa ylös Valtterilla piipahtamista varten. Kirppistely sujui merihenkisessä perusasussa. Vaikka en ole ikinä pitänyt merta uhkuvista vaatteista tahi sisustuksesta, alkaa minustakin näemmä kuoriutua esiin pieni sailor. Fiftarityylistä pitävälle se toki sopiikin.



Kirpparilla oli tungosta, etenkin Lauran ja Nadjan pöydässä. Ohitse kulkeneet pikkutytöt päivittelivät toisilleen, miten eräässä pöydässä oli ihan kaaaaamalasti ihmisiä :D Pääsin kuhinan keskelle vasta sitten, kun tyttöjen pöytä oli rankasti tyhjentynyt. Mukaan tarttuivat silti pinkit mokkaiset kenkiin laitettavat klipsikoristeet eurolla ja Michelangelo-pinssi 50 sentillä (menee lahjaksi myöhemmin). Muista pöydistä kotiin lähtivät musta villainen hattu (!! 1e) sekä raidalliset purkit (4e/kpl). Purkkien keräilyarvo huitelee kympin tienoilla, joten löytö ilahdutti peltipurkki-intoilijaa suuresti. Punaraidallinen menee omaan hyllyyn ruskearaidallisen kaveriksi, ja sininen Marimint-purkki matkustaa jossain vaiheessa Ouluun Ravenwavesin* luo. Monta halpaa houkutusta pystyin kuin pystyinkin vastustamaan, sillä totesin että en yksinkertaisesti tarvitse niitä. Pahoitteluni muuten Laura, tunnuin olevan aamujäässä ja hyvä kun sain mitään ulos suustani ;)

Tänään vielä kaksi tuntia tanssahtelemista, jonka jälkeen saakin suoraan kaatua (minun tapauksessani kiivetä) sänkyyn ja nukkua toivottavasti makiasti, ollakseen taas valmiina seuraavan viikon koitoksiin. Rentouttavia viikonlopun viimeisiä tunteja!



* Jos joku ei ole vielä hoksannut, tässäkin blogissa useammin kuin kerran nähty ystävä on viimein avannut oman bloginsa ;) Ja tehdäänpäs tämä yhdennäköisyys nyt selväksi kertaheitolla. Meitä luullaan usein kaksosiksi tai vähintään siskoksiksi, eivätkä luulot kovin kauaksi menekään - ystävyyden lisäksi meitä yhdistää verisukulaisuus vanhempiemme sisaruuden kautta. Mitä serkumpi sen herkumpi... Eräällä saattaa olla jotain tekemistä blogin ulkoasun kanssa, mutta sisältö on tottakai korpinkutrin omaa käsialaa. Sinne siis hophop!

Onko jollain muulla muuten ongelmia Bloggerin rivivälityksen kanssa? Ei tunnu toimivan ei sitten millään.

5 comments:

  1. Hihii, eipä tuo mitään. Ite olisin voinu olla vähän hiljempaa niin saattais ehkä lähteä ääntäkin ;)
    ja enpä tienny että meijän pöydässä oli tommone turtles-pinssi! tais olla nadjan :-D

    itelläkin on tuo punavalko-raidallinen purkki ja se on ihana <3

    ReplyDelete
  2. Ääää rakastan noita marimekon purkkeja! Meillä on tuollainen sinivalkoinen, jonka aion kähveltää omiin kokoelmiini, kunhan muutan pois. Mariannevärinen olisi vielä hakusessa! :)

    ReplyDelete
  3. Ihana asu ja kengät ja tyttö! Oot niin nätti :)

    ReplyDelete
  4. Ihanan mustanpuhuva asu, mutta nyt mulle iskostui
    a) tuollaisen neuletakin kaipuu
    b) tuollaisten nilkkureiden kaipuu! Nuohan ovat todella upeat, muutenkin nyt vähän polttelee hommata uudet mustat korkokengät pahasti vaurioituneiden tilalle, jospa hommaisinkin nilkkurit..:)

    ReplyDelete
  5. Laura, eipäs, sun piti olla äänessä että sait tavaraa myytyä ;) Ja pinssi taisi tosiaan olla Nadjan, koska se ainakin tiesi hinnan sille.

    Joa, kähvellä pois! Itseä jo vähän harmittaa kun lupasin sinisen myydä eteenpäin, mutta ei se mitään :D

    mari, kiitos!! :)

    Salka, blogeja lukiessa kyllä saa kehitettyä hyvin kaikenlaisia kaipuita ;) Voin kyllä suositella noita nilkkureita, ja neuletakkiakin!

    ReplyDelete