2009/09/08

Tuotettua lihaa

Maailmaa on kohahduttanut Mercy for Animals -eläinaktivistiryhmittymän julkaisema video kanojen elinoloista. Ryhmittymän mukaan video on kuvattu salaa maailman suurimmassa hautomossa Yhdysvaltojen Iowassa. Jo aiheesta kirjoitetut tekstit kertovat karua kieltään, joten itse en pysty videota katsomaan. Samasta syystä en sitä myöskään tänne linkitä.

Pääasiassa video kertoo kukkojen, ei niinkään kanojen olosuhteista - kanoille kun on hautomossa tarvetta, kukoille ei juurikaan. Niinpä niitä jauhetaan rehuksi esim. turkiseläimille. Kurjan kohtalon kokevat niin päivän vanhat kukonpojat kuin aikuisetkin. Myös Suomessa välittömän kuoleman takaavat murskaimet ovat sallittuja, ja niitä varmasti jossain päin myös käytetään. Minusta tämä on aivan totaalisen järkyttävää. Jättihautomon omistama yhtiö Hy-Line kuitenkin sanoo kukkojen rehuksi muuttamisen* olevan aivan tavallinen käytäntö hautomobisneksessä. Yhtiö jopa kutsuu sitä välittömäksi eutanasiaksi. Joopa.

*

Eläinten olot tehotuotannossa ovat olleet jo pitkään syynin alla. Syynääjät tosin ovat olleet lähinnä aktivisteja, eivät poliittisia päättäjiä. Kosmetiikan eläinkokeissa edistystä on jo tapahtunut, kun esim. EU on kieltänyt suurimman osan eläinkokeista ja eläimillä testattujen kosmettiikkatuotteiden myynnistä. Siirtymäaika on valitettavan pitkä, mutta muutos on tapahtumassa. Sen sijaan eläinten kasvattaminen ihmisten ruoaksi on päivä päivältä raaempaa ja tehostetumpaa. Kuvittele itse, miltä tuntuisi, jos sinut suljettaisiin 20 neliön huoneeseen yhdessä 50 muun ihmisen kanssa koko elämäksesi. Stressaantuisitko? Johan tunteiden kärjistymistä ja käyttäytymishäiriöitä on nähtävissä kaiken kansan viihteessäkin, vaikka Big Brotherissa elinolot ovatkin huomattavasti paremmat häkkikanaloihin verrattuna.

Itse ryhdyin muutama vuosi sitten kasvissyöjäksi monestakin syystä. Eläinten oikeus elämään ja ympäristön vähempi kuormittaminen kuuluivat niihin. Lisäksi liha ei maultaankaan mielestäni ole sieltä parhaimmasta päästä ruokalajikkeita (vaikka härän sisäfile joskus kummitteleekin mielessä). Jos eläinten olot lihateollisuudessa eivät säväytä, voi katsoa selviä faktoja lihatuotannon vaikutuksista ympäristöömme - yhden lihakilon tuottamiseen menee 10kg rehua. Ei tarvitse olla matemaatikko päätelläkseen, että 10 rehukilolla syötettäisiin suurempi määrä ihmisiä kuin 1 kilolla lihaa. YK'n vuonna 2006 julkaiseman tutkimuksen mukaan maapallon lihatuotanto tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin koko maailman liikennepäästöt yhteensä. Vettä kuluu lihan kasvattamiseen enemmän kuin kasvien, laidunmaat aiheuttavat eroosiota, kehitysmaissa kasvatettu vilja menee länsimaisille teuraseläimille eikä nälkää näkeville lapsille... Lista jatkuu loputtomiin. Kasvissyönnilläkin on toki ympäristövaikutuksia, milläpä ei olisi - esimerkiksi soijan kasvatukseen tarvitaan laajoja maa-alueita, jotka kaiken lisäksi usein sijaitsevat Suomeen nähden toisella puolella maapalloa. Kuitenkin yli 80% Suomeen tuodusta soijasta menee eläinten ruoaksi, ja kotimaisistakin pelloista 3/4 on rehunkasvatuskäytössä.

Sukupuutto-blogissa tähdennetään liha- ja maitotuotannon kulkevan käsi kädessä. Jos syöt maitotuotteita, tuet myös lihatuotantoa. Ehdottomuuteen ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä, sillä jo pienet teot merkitsevät jotain. Itse syön maitotuotteita ja kalaakin. Urheilua harrastavana pesco-vegetaristina proteiinin saanti on tärkeää ja joskus vaikeaakin, ja täysin vegaanina kokisin sen erittäin hankalaksi. Myös riistaa syön ajoittain, sillä se ei ole tehotuotettua. Yleensä kuitenkin riista tarkoittaa minulle ainoastaan tuttujen ihmisten hankkimaa ruokaa, useimmiten hirvenlihaa. Hirven, joka kaikesta huolimatta on saanut elää vapaana metsässä. Paljoa sitä ei kuitenkaan voi syödä vatsan menemättä sekaisin. Ainakin itse koen perinteisellä metsästyksellä hankitun ruoan eettisemmäksi kuin tehotuotetun, vaikka se olisikin lihaa. Siksi sitä kerran-pari vuodessa voi syödä.



Tarkoituksenani ei ole tuomita lihansyöjiä, kukin tallaa tavallaan. Joku välttelee autoilua, joku kierrättää kaiken mahdollisen ja joku ostaa ainoastaan luomua. Lihan ruokavaliosta pois jättämisellä on kuitenkin kiistatta hyviä vaikutuksia niin ympäristöön kuin omaan terveyteenkin. Jo yksi päivä viikossa voi auttaa - sovitaanko, että huomenna kaikki valitsevat sen lihattoman vaihtoehdon? :) 




* Joku varmaan muistaa myös muutamien vuosien takaisen kohun siitä, miten nautakarjalle syötettiin toisten lehmien teurasjätteistä valmistettua rehua. Tällöin BSE (hullun lehmän tauti) levisi kulovalkean tavoin, ja valtavia määriä karjaa, joiden epäiltiin saaneen tartunta, teurastettiin ja poltettiin. Hullun lehmän taudilla ja Creutzfeldt-Jakobin taudin uudella variantilla uskotaan olevan yhteys toisiinsa. Molemmat ovat aivorappeumasairauksia, jotka voivat johtaa kuolemaan lyhyessäkin ajassa. Iso-Britanniassa kymmenet nuoret (keskivertopotilasta huomattavasti nuoremmat) ihmiset sairastuivat CJ-tautiin 1990-luvun puolivälissä, ja syyksi epäiltiin sairaan lihan syömistä. Itsekin kuulun riskiryhmään kyseisessä maassa asuneena enkä saa esim. luovuttaa verta. Taudin itämisaika voi olla kymmeniä vuosia, joten luovutuskielto ei ihan heti ole poistumassa. Onneksi eläinkannibalismi on EU'n alueella kielletty. Vaikutukset voivat kuitenkin näkyä vielä pitkään.

(Lisää aiheesta ja sen vierestä voi lukea esim. Helsingin Sanomien ja Animalian verkkosivuilta.)

6 comments:

  1. Mä olen miettinyt kanssa samoja asioita tässä, itseasiassa jo pitkään. Olen ollut joskus kasvissyöjä ja nyt tekee mieli taas siirtyä kasvispohjaiseen ravintoon, lähinnä eettisistä syistä. Tehotuotettu liha vain on luonnotonta enkä sitä halua tukea.

    Lihan mausta kyllä pidän enkä sitä aio kokonaan ruokavaliostani poistaa - riistaa esimerkiksi syön mielelläni ja sitä Suomessa usein popsinkin kun suvusta löytyy metsästäjiä. Broilereista voisin siirtyä kokonaan vapaanakasvatettuihin kalkkunoihin tms. Valikoimia kun Briteissä näistä tuotteista alkaa kaupoista aika hyvin löytymään. Ongelmaksi jää nyt vaan poikakaverin suostutteleminen tähän uuteen ruokavalioon myös...

    ReplyDelete
  2. Hyvä että tästä aiheesta jaksetaan välillä kirjoittaa. Itse olen ollut 5,5 vuotta vegetaristi ja joutunut lukemattomia kertoja selittämään (usein täysin tuntemattomillekin) ihmisille miksi olen tällaisen päätöksen tehnyt. En tuputa omaa elämäntapaani kenellekään, mutta silti tuntuu että saa tahtomattaan taistella tuulimyllyjä vastaan.
    Toivottavasti tämä teksti sai mahdollisimman monen lukijan pohtimaan omia valintojaan. :)

    ReplyDelete
  3. Olen myös pesco-vege, ollut jo pitkään ja juurikin eettisistä syistä. Hyvä kirjoitus ja usein näistä asioista itsekin ranttaan, tuntuu etten koskaan tarpeeksi. Minä taasen kyllä tuomitsen lihansyöjät jos heitä ei YHTÄÄN kiinnosta mistä ja miten liha tulee ja tuotetaan, kuulutan lienee sellaista vastuuta joka yleensäkin ruuan laatuun tulee...

    ReplyDelete
  4. suklaasydän, hyvä, jos mielesi tekee uudestaan siirtyä pelkästään kasviksiin! Kyllä se mieskin sieltä tulee perässä ;) Itse söin punaisen lihan jättämisen jälkeen vielä vuoden kanaa, koska pidin sen mausta niin paljon. Mieleni kuitenkin muuttui siinä välillä. Broilerihan on lähes pahiten tehotuotettua lihaa, ja totesin, että ei se nyt niin kummoiselta loppujen lopuksi maistukaan.

    Sari, välillä kyllä tuntuu, että aiheesta hälistiin joskus muutamia vuosia sitten, ja nyt se on jäänyt. Vaikkakin koulujen kasvisruokavaihtoehdot ovat käsittämättömän hyviä verrattuna 10 vuoden takaiseen. Ihmiset eivät vain silti välttämättä tiedä taustoja kasvissyöntiin - oletetaan vain, että halutaan olla syömättä söpöjä eläimiä. Mikä ei tietenkään ole koko totuus :)

    Mikaela, totta, toi on kyllä täysin hyväksyttävä syy tuomitsemiselle ;) Kuitenkin se on vaikeaa, kun niin moni ystävä edelleen syö lihaa, eikä heitä haluaisi tuomita. Kenties he sitten tekevät jotain muuta "paremmalla" tavalla kuin minä..

    ReplyDelete
  5. Todella hyvä kirjoitus, pupu <3

    (tää ei anna "kirjautua" livejournalin kautta >:/)

    ReplyDelete
  6. Darsi, kiitos <3 Blogger osaa kyllä kettuilla aina välillä -___-

    ReplyDelete