2009/10/21

Rocking Five

Kategoriaan ROCK osuvien biisien parasta antia ovat yleensä aloitukset. Jos ensimmäiset sekunnit tökkivät, tulee kappaleesta vain kertosäebiisi - tekele, jonka keskinkertaisten säkeistöjen ja loistavien kertsien väliin isketään vähän sooloa tai herkistelevää bridgeä. Apulanta-yhtyeen mukaan leipis. Sillä ansaitsee paikan lauletuimpien kertosäkeiden listalla, mutta erityistä musiikillista ansiota kappale ei välttämättä saavuta. Listasinpa siis mielestäni parhaat rokkilaulelmat, jotka toimivat kokonaisuudessaan taivaallisesti, mutta joissa alku merkitsee kenties eniten. Kitarasäröaloitusten top viisi liveversioina, olkaa hyvät.




Muse - Plug In Baby (Glastonbury 2004)
Mattin alun kitaravinkumiset eivät kuulu albumiversioon, huom. Vaikka en listaa näitä biisejä varsinaisesti järjestyksessä, on tämä ehkä kaikkien aikojen ykkönen. Aloituksen lisäksi koko biisi kantaa läpi niin uskomattomalla voimalla, että kaikki irtaimisto kannattaa liimata tai naulata paikoilleen. Tätä kuullaan taas huomenna!!




Placebo - The Bitter End (Paris 2003)
...Tai sitten tämä yltää sinne ykköspaikalle. Anyhow, Soulmates Never Die -dvd'ltä löytyvä pätkä, jossa bändi pistää parastaan ja hiki virtaa. Niin, ja Brian. Need I say more.




Weezer - Perfect Situation (ei tietoa liven ajankohdasta tai paikasta)
Täydellinen biisin aloitus! Vaikka Weezerin hohto omissa silmissäni on hieman laskenut parin uusimman levyn myötä, jaksaa tämä aina olla ihanista ihanin kappale. Ja Rivers Cuomo on hänkin varsin symppis, kaikkien nörttirokkarien isä :)




The Smashing Pumpkins - Zero (Rockpalast 1996)
Legendaarisista legendaarisin biisi, ja ko. livessä Billy Corganilla myös yllään legendaarisista legendaarisin outfit - musta ZERO-paita ja hopeanhohtoiset housut. Vuonna 1996 myös D'Arcy oli vielä mukana kokoonpanossa. Ei kenties paras liveversio biisistä, mutta silti. Ah.




Blur - Song 2 (Provinssirock 1999)
Täydellinen pomppubiisi, myös Manboyn coveroimana! Provinssissakin siis muinoin nähty. Hempeää, että Yle on nähnyt vaivaa ja suomentanut lyriikat x) Hihhihhii.


Kolahtiko joku säröilyistä?

10 comments:

  1. Blurin Song 2 on pomppubiisien kuningas! En jaksa käsittää että mulla on oikeasti kavereita jotka väittävät etteivät ole koskaan kuulleet kyseistä biisiä. :o Muutenkin taas hyvä lista, olin ihan unohtanut kuinka hyvä liveveto koko Soulmates -dvd on. :> Alku on kappaleessa tärkeä, jos sitä hyvää kohtaa joutuu puolitoista minuuttia odottamaan, ei kappaletta jaksa kuunnella kovin montaa kertaa.

    ReplyDelete
  2. Kyllähän rokki iskee aina. Mutta tulin avautumaan: nörttirokkareiden kuningas on kyllä Buddy Holly, jota tuo Weezer-Riverskin kuulemma muistuttaa. ;)

    ReplyDelete
  3. Ou jees. Biisin alussa on merkitystä, ja täytyy kyllä antaa Muselle pointsit monesta mainiosta aloituksesta. Intopiukeena odotan huomista keikkaa!

    ReplyDelete
  4. Oma "ääneni" menee ehdottomasti Smashing Pumpkinsien Zerolle. James Iha on too cool. Mies kun on tehnyt monenlaista, kuten esim. soittanut APC:ssä. Ah. Billyn lauluääni, täytyy sanoa joskus särähtää korvaan, mutta vain joissakin Pumpkinsien biiseissä. Suurimmassa osassa toimii ja hyvin. :)

    Vasta viime viikolla kuunneltiin tuota levyä miehen kanssa automatkalla...

    ReplyDelete
  5. Oi, me likes! Ihan kaikista.

    Nyt kun kerran muistutit tuosta, niin kaivan Blurin hyllystä ja laitan soimaan. Viime kerrasta ON aikaa... :)

    ReplyDelete
  6. poskisuudelma, ohho! Sun pitää vähän sivistää niitä kavereitas ;)

    .Nekku., totta ;) Mutta Rivers on silti mulle se ainoa oikea nörttirokkari<3 Death Cab For Cutien Benjamin on kyllä aika lähellä hänkin.

    Mirka, mulla on vähän outo fiilis enkä tajua, että tänään on Musen keikka :D Ei yhtään sellainen olo. Etenkin, kun tällä kertaa en jonota 14 tuntia kuten viimeksi..

    Kazza, niin, ja nykyäänhän Iha toimii samassa bändissä teinivuosien rakkauteni Taylor Hansonin kanssa ;) Muah. Itse pidän erikoisista äänistä ja Billylla todella on sellainen. Mutta ehkä livenä se ei aina toimi.

    Jalouse, laitahan ihmeessä! :)

    ReplyDelete
  7. Blur iskee aina ;O) Katsoin juuri videon kauhulla näkyykö meikäläistä + possea pomppimassa tuossa massassa, pompittiin nimittäin koko biisi kuin aropuput. Voi kun olisi vielä nuori ja jaksaisi ;O) Tsih..

    ReplyDelete
  8. Muse,Placebo ja Blur kolahtaa aina !

    ReplyDelete