2009/10/12

Where I end and You begin

Tunnustuksia on tipahtanut luukusta parikin kappaletta. Ensimmäinen niistä Ravenwavesilta, kera haasteen (kiitos kulta!):


 Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:

Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta


01 Olen opetellut syömään monia inhoamiani ruoka-aineita siksi, koska nirsoilu vaikeuttaa elämää huomattavasti. Esimerkiksi ennen lohi oli kamalinta kalaa mitä tiesin, mutta pescovegeilyn myötä siitä on tullut yksi lempiherkuistani. Kaikesta ei silti tarvitse pitää. Eniten yökkäysreaktioita aiheuttava syötävä on persilja. Jopa hillosipulit ja anjovis menevät jos on ihan pakko, mutta persilja saa naaman joka kerta kaksinkerroin.

02 Minulla on omituinen viehtymys VHS-kasetteihin. Niistä suurin osa on vielä tallessa ja toistolaitekin löytyy. Ah sitä rakeisen kuvan ja surisevan äänen yhdistelmää... Tallentavaa digiboksiakaan en omista. Myöskin C-kasetteja löytyy arkistoista, eikä etenkään niiden joukosta löytyviä vanhoja mixtapeja voi mitenkään heittää pois. Lisäksi vinyylilevyt ovat suurta rakkautta. Noin niinkun yleisesti ottaen olen kyllä siirtynyt DVD'n ja mp3'n aikakaudelle. Vaan olenpa tavannut ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä C-kasetit ovat, järkyttävää!

03 Ala-asteen lopulla lempivärini oli kirkkaan vihreä. Parhaiten sen kanssa mielestäni sointui kirkas purppuranvioletti. Yök.

04 Työpukeutumiseeni on muutaman päivän ajan kuuluneet perusvaatetuksen lisäksi villasukat, kaulahuivi ja ranteenlämmittimet - karvaiset sellaiset, joissa on peukalon mentävä aukko. Toimiston ilmastointi laskee jäätymiskynnystä huomattavasti. Villasukat eivät tosin ole harvinainen tuttavuus muutenkaan, sillä ne asuvat jaloissani kesät talvet. Eikä ole mitenkään ihmeellistä, että talvi-iltaisin päälläni saattaa olla kahdet pitkät housut, kolme paitaa (2 pitkähihaista joista toinen fleeceä tai villaa), yhdet normaalit sukat ja kahdet villaiset, kaulahuivi, ranteenlämmittimet... Harmikseni vilukissaominaisuus ei ulotu urheiluun asti, vaan silloin kyllä hikoilen kuin pieni possu.

05 En vaihda puhelinta usein. Pyrin käyttämään samaa kännykkää 3-4 vuotta, jonka jälkeen se yleensä joko hajoaa tai on muuten vaan auttamattoman vanhanaikainen. Nykyinen puhelimeni on Nokia 6600 slide (musta-pinkki), ja jouduin hankkimaan sen pakon edessä viime kesänä, kun edellinen rakas art deco -simpukka päätti olla vastaanottamatta puheluita 50% ajasta. Elämäni aikana minulla on ollut viisi puhelinta. Niihin viiteen ei lasketa äidin vanhaa Ericssonin halkoa.

06 Olen jonkin sortin masokisti. Kestän kipua, kunhan se on hallittua tai sellaista, joka turruttaa. Esimerkiksi uskon selviytyväni tatuoitavana olemisesta kohtuuhyvin, mutta lävistystä en varmaan koskaan uskaltaisi ottaa. Haaveilen neljännestä korvakorun reiästä mutta sekin taitaa jäädä nimenomaan haaveeksi. En kestä yhtäkkistä kipua, jota ei voi ennakoida tai lieventää. Sen sijaan säärten epilointi ei tuota mitään vaikeuksia.

07 Ainoa ruumiinosa, josta minulta on otettu röntgen-kuva, on leuka - tarkemmin sanottuna hammasrivistöt. Magneettikuvaus, sydänfilmi ja paloarvet ovat tuttuja, mutta luiden murtumiset tai hampaiden poraamiset eivät. Pikkuvarpaani kyllä murtui pari vuotta sitten, muuttui kivasti mustaksi ja oli kipeä monta viikkoa. En vaivautunut menemään lääkäriin.

BONUS Tänään on lenkkipäivä, mutta en todella aio mennä juoksemaan - ilma ulkona on mitä karmaisevin. Tarvitaan suurta itsekuria, jotta jaksaisin tehdä pienen kotijumpan... Ai jaha, nyt taivaalta satava vesi muuttui jälleen lumeksi. Ja ei, ei se nosta lenkki-intoutta yhtään.


Jaan tämän eteenpäin sellaisille kivuuksille, jotka tietääkseni eivät ole haastetta jo vastaanottaneet! Laittakee eteenpäin tai olkaa laittamatta :)




Kiitos myös Nooruskalle, jolta sain tämän sympaattisen nappisydämen :) Sen heitän seuraaville (voitte omasta puolestani myös paljastella edellisen haasteen tavoin, jos mieli tekee):

16 comments:

  1. Hih, kiitos :) Toteutin tun ylemmän juuri samoihin aikoihin kun kommentoit minulle. Käynpä lisäämässä tuon toisenkin samaan syssyyn. Ja kiitos kun liityit lukijakseni.

    ReplyDelete
  2. Noora, hauska yhteensattuma! Oon lukenut blogiasi jonkin aikaa blogilistan kautta, mutta onhan se kiva kun sivupalkissa monta lukijaa ;)

    ReplyDelete
  3. Sinä olitkin juuri tämän saanut ja haasteeseen vastannut :)

    Joka tapauksessa, minunkin blogissani on sinulle samainen tunnustus :)

    ReplyDelete
  4. Huh, sain juuri keksittyä ne seitsemän asiaa, julkaisen tekstin huomenna :PP

    ReplyDelete
  5. Kiitti! Laitetaanpa kuva heti kunniapaikalle. :)

    ReplyDelete
  6. Kiitos :) Olen muuten aivan samis kännyköiden suhteen, mua ei vaan kiinnosta päivittää puhelinta uudempaan malliin, vaikka myönnän sen ns. blogipuhelimen kiehtovan-vain ja ainoastaan kameran sekä ilmeisen käyttäjäystävällisen nettitoiminnon vuoksi. Uusi puhelin kyllä täytyisi hommailla, miehen vanha kun on sanomassa sopimustaan pikkuhiljaa irti..:T Mutta kyllä se vielä kestää, hyvin jos käy niin vuoden vielä ainakin :D

    ReplyDelete
  7. Mulla on ihan sama juttu kivun suhteen!:) ja itseasiassa tatuoinnin ottaminen tuntuu musta aika kivalta, vaikka jossain vaiheessa se alkaa vähän pyörryttämään (tosin molempia tatuointejani tehtiin tosi kauan, johtuisikohan siitä...). Mutta lävistyskipu ei ole ollenkaan niin kivaa! Puhelinkin mulla on ties kuinka vanha... En oikeasti tarvi siihen muuta kuin soitto- ja tekstariominaisuudet joten uusimmat puhelimet tuntuu ihan turhilta :)

    ReplyDelete
  8. Ihania tunnustuksia. Olen muuten törmännyt samaan ilmiöön, teinit eivät edes tiedä mikä on C-kasetti, gasp-shock-horror!!! Mitä hemmettiä??

    ReplyDelete
  9. Onhan se aika uskomatonta, että jotkut ovat niin nuoria, etteivät ole kokeneet c-kasetin kääntämiseen liittyvää nostalgiaa, ja sitä kuinka aina oli niin hankalaa saada äänitykset menemään mukavasti niin, että biisi ei jäänyt kesken tai toiselle puolelle jäänyt liikaa tyhjää. Ja sitten se radiosta biisien nauhoittamisen autuuskin on näiltä nuorilta pois...

    ReplyDelete
  10. Paivi, kiitos! Musta on hassua, miten monissa nuorille tarkoitetuissa vaatteissa on jotain C-kasetin kuvia. Onkohan se niille vähän sama, kuin jos meillä olis gramofonin kuva paidassa :D

    Maria, jee, käynkin kohta vilkuilemassa joko oot ehtinyt!

    .Nekku., ole hyvä :)

    Liivia, no problemo :)

    Salka, aivan! Toki jotkut hienot ominaisuudet olis kivoja, mutta sitten tuntuu että uudemmat puhelimet hajoaa entistä nopeammin.. Äidillä on ollut vanha Nokia 5110 sen julkaisemisesta asti ja hyvin toimii vieläkin! :D

    sarakissa, juu :) Mulla on ehkä se, etten kaipaa mitään nettiä tai wappia tai muuta, mutta tykkään personoida puhelintani.. Entisessä kyrsi se, ettei saanut mp3-soittoääniä x) Eh. Tosin en sen vuoksi olisi uutta ostanut, vaan se tosiaan lakkasi toimimasta muutenkin.

    Mikaela, teinejä tarvitsisi varmaankin vähän sivistää :)

    ReplyDelete
  11. Oot muuten saanut mut tykkäämään nyt lohestakin :D

    ReplyDelete
  12. Kiva lukea näitä juttuja, joita kerrotaan itsestä :) Tämä haaste on kiertänyt monilla. itsekin sen juuri tein, ja mielenkiinnolla luen ihmisten vastauksia :)

    ReplyDelete
  13. Nooruska, ollos hyvä :)

    Marika, minustakin näitä on kiva lukea :) Käynkin vilkaisemassa myös sun tunnustukset!

    ReplyDelete