2010/02/03

Bloggarit merellä 2


A-M kuvasi, kiitos!

Vaikka laivan aamiainen siis oli täydellinen (lukuun ottamatta suklaakakun puuttumista, pöh, kyllä aamiaisella nyt suklaata pitäisi olla!), suuntasimme Reiskan kanssa sukuloimaan eli syömään lisää noin viiden minuutin ajomatkan päähän Vikingin terminaalista, Nackaan. Eipä sillä, niillä eväillä sitä jaksaisi shoppailla mukavasti loppupäivän!


Mutrusuu-Joa :)

Slussenilla joukkoomme liittyi Joa, ja pistäydyimme Södermalmin putiikeissa iltapäivän aikana. Ostossaldo jäi todella niukaksi, sillä kaupoista ei löytynyt mitään silmiä hivelevää, enkä kokenut tarvitsevani oikeastaan mitään ihmeempää. Kun pakkanen alkoi nipistellä jaloissa liian kanssa, suuntasimme Café Stringiin kaakaolle ja lämpimille leiville. Hassussa kahvilassa oli vähän liian kylmää ja hälyistä omaan makuuni, mutta uskon sen olevan ihastuttava paikka kesäisin. Paluumatka laivalle sujui hyvin pitkälti juosten, ei kävellen, vaikka myöhästymisestä ei ollutkaan tietoa - oli vain niin kylmä, että pieni hölkkä pisti veren kiertämään paremmin ;)


BikBokista en ole tainnut koskaan lähteä pois ostamatta jotakin, ja tällä kertaa mukaan tarttui musta trikoopaita muhkeilla olkapäillä. Olin samantapaista katsonut jo Suomessa aiemmin, ja lisäksi kaipailin paitaa, joka paljastaisi tatuointini - kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis ;) The English Shopista mukaan lähti mm. pokkari ja tietenkin syötävää (karkkia, Ribenaa, minttukaakaota). Tax freesta ostin tuliaisten ja karkkien lisäksi Cliniquen kasvoveden ja ripsarin. Kyllä, olen luopunut kannattamastani Kanebosta/Sensaista... Lisää aiheesta joskus myöhemmin. Vaikka omat ostokset olivat melko vähäiset, goodie bagien lukuisat hiustenhoitotuotteet ja muut pitivät huolen siitä, että laukkujen kantamiseen tarvittiin oikeasti lihaksia. Osa tuotteista lähtee kiertoon, osan pidän itselläni. Arvontaa en kuitenkaan taida järjestää, sillä niitä näkyy nyt blogissa jos toisessakin, esimerkiksi täällä ;)


 

Myös Roosa bongattiin yleisöstä!

Laivalla bloggareille oli järjestetty yksityistilaisuus tax freessa, jolloin päästi maistelemaan laivan uutta skumppaa ja tekemään ostoksia rauhassa. Loput kruunut hävisivätkin sitten viimeistä pennosta myöten. Shoppailun jälkeen oli taas järjestettyä ohjelmaa kokouskannella, nimittäin keskustelupaneeli aiheesta ilkeät anonyymikommentoijat. Paneelissa mukana olivat Minttu (pj), Veera, MouMou, Stella, Saara ja Kristina. Veeraa en ennen ollut tavannut, mutta hän vei kyllä pisteet kotiin loistavalla asenteellaan ja selvästi havaittavalla aitoudellaan :) Muita bloggareita yhtään väheksymättä!!

mekko Only, neule Zara, kengät Vagabond Missy, laukku second hand.

 



 

Ravenwaves ja Joa

 

 Suloinen Noora

Minä, Sarakissa kuvasi!

Itse söpöydet Riina ja Hepa-Neiti
 
Puolikas Riina, Hepa-Neiti, Maria, Roosa ja Bemary!

Menen ehkä naimisiin Sarakissan kanssa, koska hän on naispuolinen Brian Molko.

Miksei Mari lakkaa säteilemästä?

Minä, kuva on Marian ja sain sen käyttööni CC-lisenssin avulla.
Minä ja Sarakissa.
Kuva on Marian ja sain sen käyttööni CC-lisenssin avulla.

Paneelin ja laittautumisen jälkeen, navan ratketessa jälleen kerran buffetin antimista, siirtyivät bileet hyteistä käytävälle lesbonunnien raamattunoitapiirin hengessä (älkää edes kysykö). Piiristä lisää mm. Heijastuspinnassa! Yökerhossa tanssittiin pilkkuun asti, jonka jälkeen takaisin käytävälle. Paljon ihania tyttöjä oli mukana, kaikkia ei ole tainnut kamera edes tallentaa (saatika että muistini olisi tallentanut kaikkien nimiä, anteeksi), mutta muutamia ihanuuksia onkin jo mainittu!

Ihania! Sarakissa, Ravenwaves, J ja Salka!

Bubble, Sarakissa ja Ravenwaves ^___^

Vain kolme tuntia tuli nukuttua, koska meriaamiaistahan ei voinu jättää väliin (söin ehkä vielä enemmän kaurapuuroa kuin edellisenä aamuna), mutta onneksi oli koko päivä aikaa nukkua päikkäreitä kotona. Risteilyn loppuun olisin kaivannut jotain yhteisöllistä, pientä kokoontumista, jolloin olisi kaikille saanut sanottua kunnolla heipat. Nyt laivan vihdoin ankkuroituessa ihmiset purkautuivat eri kansilta ulos ja suuntasivat kuka minnekin, ja moni jäi hyvästelemättä. Moneen jäi myös tutustumatta risteilyn aikana, mutta kun bloggareita oli lähemmäs sata, ei aikaa ihan kaikille valitettavasti riittänyt. Ensi kerralla sitten! :)


p.s. Ja sitä vielä, että jos jotakuta häiritsee erikokoiset kuvat (vaaka- ja pystysuuntaiset), niin et ole ainoa. Menee ilmeisesti ulkoasun muuttamiseksi koko homma, että saan vaakasuuntaisetkin nätisti suuriksi. Pirun Blogger sanon minä!
p.p.s. Jos joku haluaa kuvansa tästä pois, ilmoittautukoon minulle :)

13 comments:

  1. Ihanaihana postaus! ^^ Oot ottanu ihan superkivoja kuvia reissussa :)

    ReplyDelete
  2. Komppaan Mariaa, että tosi kivoja kuvia taasen! Onneksi muillakin on noita outoja ilmeitä, tarttuva tauti. :D

    ReplyDelete
  3. Koska oon radioaktiivinen! Ooksääki?

    ReplyDelete
  4. Oon aika iloinen heppu tuossa isossa kuvassa :D

    ReplyDelete
  5. Voi eii, mun salainen identiteetti paljastui nyt kaikille! Päivisin vaatetusalaa opiskeleva tyttö, öisin tyttöjä ja poikia hurmaava Molko :) Mutta kyllä mä sun kanssa naimisiin menen vaikka möläytitkin salaisuuteni ;)

    Ihania kuvia, taas! Paitsi eräs voisi näyttää vähemmän psykoottiselta.. mäkin haluan ensi kerralla tuonne English Shoppiin, tai tarkemmin ajatellen ehkä sittenkin sinne alkuperämaahan :D Voi vitsi että oli kiva reissu, uusia miittejä odotellessa!

    ReplyDelete
  6. Voi apua.. mä olen saanut ihan yllättävän paljon ihania kommentteja risteilyllä ja sen jälkeen ja olen ihan onnellisen hämmentynyt. :)
    Pelkäsin nimittäin et kaikki pitäis mua vaan tympeenä idioottina. :D
    Toivottavasti ens reissulla uskallan enemmän jutskailla vieraammillekin ihmisille. Nyt tuli jumitettua vanhojen kavereiden kans kun olin jotenkin antisosiaalisella tuulella. :P

    ReplyDelete
  7. Tää oli aivan mahtava postaus!:p Tuli taas yhtä aikaa sekä hirmunen ikävä tonne, että älytön hihitysfiilis.:D Ja voi kuinka mäkin oisin halunnu hyvästellä kaikki, joiden kaa aikaa vietti, vaan ku ei mitenkään ehtiny. Toisaalta ei kai sitä tarvikaan hyvästellä, jos aikoo vielä nähä monta kertaa uudelleen.;)

    PS. Ja vielä edellisenä kommentoineelle Veeralle terkut: oot ansainnu ne ihanat kommentit!:p

    ReplyDelete
  8. Oi että, haikein mielin kuvia tulee katseltua, oli kyllä hauskaa..

    Itsellä oli kyllä sunnuntaina niin kamala olotila, että halusin vaan asap himaan, vaikka ihanaa olisikin ollut hyvästellä kaikki ihanat kunnon ajan kanssa :) Mekin kun lähdettiin J:n kanssa siitä ratikkapysäkiltä säätämään vähän omaan suuntaan :D ( saati sitten se, että mä oikeasti kuvittelin sen ratikan menevän aseman ohitse..xD Perjantaina tosin olin vielä toista mieltä ;D! )

    ReplyDelete
  9. Maria, kiitos! Ja samoin ^____^

    Joa, hee, ilmeet on kyllä valokuvien suola, ainaki joskus :D

    mari, hihihii! Joo taidan mä olla, tartutit sen ;)

    Roosa, oot just söpö!

    sarakissa, voi eiiiii, sori kun paljastin sen! Mutta hyvä että hyväksyit mun kosinnan silti :D English shop oli kyllä kiva, se on isompi ku Helsingin Behnford's joka keskittyy lähinnä karkkiin ja kuivamuonaan, ja jossa on myös jenkkisyömisiä.. Mutta joo, ehkä se Englannin maahan meneminen olis parempi vaihtoehto ;) Toivottavasti tulee miittejä taas pian!

    Veera, yhdyn Bemuun eli oot kaikki ne ihanat kommentit täysin ansainnut :) Ja mitä antisosiaaliseen oloon tulee, luulen, että kaikilla oli ajoittain vähän sellanen. Paljon ihmisiä pienessä purkissa, tuntemattomia.. Mut ehkä kesällä voitas järjestää joku jättipiknik!

    Bemary, hihitellään ja ikävöidään kaikki :) Ja tosiaan, mitä sitä hyvästelemään, ehkä pian näkee ihmisiä taas ja nettiyhteydetkin toimii!

    Salka, joo eipä se sunnuntain olotila mikään hehkein ollu :D Järkyttävää miten saattoi kokonaisen päivän heittää hukkaan koomailemalla lattialla.. Ja siinä tilassa kyllä voi vähän ratikkareiteistäkin erehtyä!

    ReplyDelete
  10. Uu, meikän tissivako! Ihania kuvia kyllä ja hurmaava postaus :> Oli tosi kiva nähdä!

    ReplyDelete
  11. Riina, muahaha. Kiitos ja oli kyllä kiva nähdä!

    ReplyDelete
  12. Vähän vaan näytän väsyneeltä!:D

    ReplyDelete
  13. MouMou raukka, valitsinpas huonon kuvan! Varmasti olit muissa ihan pirteä ;)

    ReplyDelete