2010/02/08

Veden ja Valon varassa

Käväisin siis eilen Suomen valokuvataiteen museossa, itse asiassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Museossa on tällä hetkellä näytteillä Susanna Majurin sekä Antero Takalan upeita töitä.

Vedentutkijan Tytär on Susanna Majurin ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Suomessa. Kuten nimikin kertoo, vesi on vahva elementti Majurin otoksissa. Veden lisäksi pääroolissa ovat naiset ja tytöt ja heidän väliset suhteensa. Turkoosin, vihreän ja sinisen vivahteet, eteerinen ja toisaalta synkeä ja seksuaalinenkin tunnelma ovat avainsanoja kuvissa, joista osa miellytti minua suuresti ja osa ei niinkään. Töissä on yhdistelty eri valokuvia kokonaisuuksiksi - joskus selkeästi (kuten veden alla lilluvat sorsat), joskus hillitysti ja harkiten. Majuri kertoo saaneensa kuviin ideoita musiikista, saduista ja tarinoista. Esimerkiksi Sun Set River -niminen teos (2002, yksi näyttelyn varhaisimmista töistä) on saanut vaikutteensa PJ Harveyn kappaleesta The River. Myös Tove Janssonia ja Grimmin veljeksiä on kiittäminen.

Ja jos idea veden virtauksen mukana liikkuvista tytöistä kuulostaa tutulta, kerrottakoon, että PMMP'n Veden Varaan -albumin artwork on nimenomaan Susanna Majurin käsialaa. Paula ja Mira esiintyvät myös Kaksoset-nimisessä teoksessa (toinen kuva alla).

Susanna Majuri: Savior

Susanna Majuri: Kaksoset

Toinen museon näyttelyistä keskittyi esittelemään professori ja valokuvataiteilija Antero Takalan töitä vuosikymmenten ajalta. Takala on suuntautunut pohjoisen luonnon ja maisemien kuvaukseen, ja valon leikki on oleellinen osa kuvien viehätystä. Mindscapes 1960-2010 -näyttelyn yli sadasta valokuvasta osa on yleispiirteisiä, osa yksityiskohtaisia, osa rauhallisen sumuisia, osa voimakkaan kontrastisia ja graafisia. Ei liene yllättävää, että viimeiseksi mainitut miellyttivät minua ehdottomasti eniten.

 
Antero Takala: Kaamos

Antero Takala: Marraskuun pakkasaamu

Molemmat näyttelyt ovat auki toukokuun loppupuolelle, joten kevään aikana ehtii vielä hyvin käydä tutustumassa suomalaisten huippuvalokuvaajien tuotoksiin. Suosittelen! :)

7 comments:

  1. Näyttää upeilta! Ja aah, The River <3

    ReplyDelete
  2. Täytyykin ottaa tavoitteeksi käydä katsomassa tuo näyttely, mua on viime aikoina harmittanut ihan vietävästi se, että taide on vähän kuin kadonnut elämästäni, nykyään tulee hyvin harvoin lähdettyä näyttelyihin :( Siihen on tultava muutos!

    ReplyDelete
  3. Hitsi kun ei ole mitään asiaa Helsinkiin, tykkään Majurin töistä. Ehkä sitä täytyy sitten väkisin keksiä :) Ja musta tuntuu ihan samalta kuin Salkasta, varsinkin kun se ennen oli niin iso osa elämää.

    ReplyDelete
  4. ravenwaves, upeita olivatkin.

    Salka ja sarakissa, minä se vasta oon laiskimus käymään näyttelyissä :D Onneksi ystävä soitti, muuten olisi toikin varmasti jäänyt välistä ihan vaan laiskuuttani. Mutta toi näyttely on tosiaan auki aika pitkään, joten varmasti ehditte käydä! Ja sarakissakin saa syyn tulla Helsinkiin ;)

    ReplyDelete
  5. Täällä ilmoittautuu myös yksi laiskimus, joka haluaisi käydä taide- ja valokuvanäyttelyissä noin miljoona kertaa nykysaldoa useammin! Molemmat näyttelyt vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta ja onnistuneilta. Ehkä ehtisin jopa visiteeraamaan ennen toukokuun loppua...ehkä! :)

    ReplyDelete
  6. Susanna Majuri on käsittääkseni opiskellut Turussa, olisko ollut sitten hänen lopputyönäyttely jonka kävin katsomassa joskus kauan sitten. Upeita olivat silloin, upeita ovat nämäkin.

    ReplyDelete
  7. L, mikä siinä on että se lähteminen on niin vaikeaa.. Mullakin olis varmaan mennyt täysin ohi, jollei ystävä olisi soittanut ja pyytänyt mukaan :D

    Darsi, aijaa! Kivaa että oot saanu nähdä ripauksen noista upeuksista :)

    ReplyDelete