Pääsiäisenä auton nokka suunnattiin kohti Turun moottoritietä ja ramppia numero 20. Sisustustavaratalo Kasvihuoneilmiö oli kokemisen arvoinen paikka, täynnä mitä ihmeellisempää tavaraa - osan hintalapuissa luki Day tai Sia, mutta mukaan mahtui myös tekokukkia, talonpoikaishuonekaluja, kiinalaista antiikkia, armeijan ylijäämää, leluja, koruja ja astioita. Paratiisi!
Kauppa on rakennettu vanhaan tehdashalliin ja sen kyljessä olevaan entiseen kasvihuoneeseen, jossa on paitsi myytävää ja valokuvanäyttely, myös kahvila. Lounas oli kohtuuhintainen ja maittava ja sitä oli hauska mutustella erilaisilla huonekaluilla sisustetussa tilassa. Etenkin, kun kaikki tuolit ja pöydät olivat myytävänä!
Arvatkaa, meinasinko tulla hulluksi tämän hyllyn kohdalla?! :D Onnekseni asunto on jo täynnä kaikennäköistä roinaa, joten onnistuin hillitsemään itseni, vaikka kapistus jos toinenkin olisi kyllä tahtonut päästä mukaan auton takakonttiin. Erityisesti mainittakoon upea sveitsiläinen upseerin matka-arkku, jolle ei valitettavasti löydy 80 euron arvosta käyttöä... Varsinaisestihan lähdin hakemaan tummanvihreää puista armeijan arkkua, jota ei löytynyt (tai taisi niitä olla pari, muttei myytävänä). Mutta ei tästä paikasta helposti kyllä tyhjin käsin lähdetä.
Ihana vanha puulaatikko, oletettavasti saksalaista alkuperää (Wein aus deutschen Landen) oli kallein ostokseni parinkympin hinnallaan. Mutta ai että olen happy! Juuri tuollaista olen etsinyt ikuisuuden. Loota pääsi kontrastiksi Palaset-laatikoiden päälle ja sai sisuksiinsa kaiuttimen joka ei ole käytössä. Myös lainassa olevat Gilmoren Tytöt kurkkivat sieltä.
Litran vetoinen sormiliitoksin tehty puinen laatikko. En ole testannut vetääkö se sisuksiinsa itseasiassa kokonaista litraa, mutta punasipulit ainakin viihtyvät siellä hyvin. Valkoinen teeboksi ja New York -aiheinen tarjotin ystävältä, vaaleanpunaisissa kehyksissä tulostettu valokuva, kuvaajana Viggo Mortensen.
Vastine posliinisille popcorn-tekstillä varustetuille kulhoille: emalinen snacks-vati! Kokoa löytyy, joten tästä kyllä kelpaa nauttia leffaillan riksut ja raksut. Näiden lisäksi mukaan tarttui vielä toinen puulaatikko, joka odottaa projektin nimeltä olohuoneen pöytä alkamista. Ja minut tuntien se projekti ei tule valmistumaan ikinä.
Kasvihuoneilmiöön on myös bussikuljetus Helsingin keskustasta, mutta silloin toki täytyy jättää suurikokoisimmat ostokset tekemättä. Sisustuksesta kiinnostuneille voin silti suositella tätä paikkaa lämmöllä :)
Minakin olen tuolla pari kertaa poikennut vuosia sitten kun ex-poikaystavan vanhemmat asuivat lahistolla. Aivan ihana paikka, jossa kylla viettaisi vaikka kuinka monta tuntia ja kuluttaisi ihan suunnattoman maaran euroja. Pittaa paasta!
ReplyDeleteMä. Haluan. Tuonne. Ihania juttuja ostit ja ihania juttuja näytti pilkistävän hyllyistä! :)
ReplyDeleteOi, oliko tuo kanikin siellä kaupassa? Ilmeisesti omistajan oma jänöjussi? :)
ReplyDeletePari kertaa tullut tuolla käytyä ja nyt sain tuosta laatikko- ja lokerikkohyllystä jälleen yhden syyn lähteä visiitille. Määää haluuuun!
ReplyDeleteMikä makee mesta! ^^
ReplyDeleteOnpa ihana paikka! Mun täytyy päästä tonne myös :)
ReplyDeleteEn kestä! Tahtoooooooooooooooooooo <3 :D
ReplyDeleteOI, ihanalta näyttää, pakko päästä! :D
ReplyDeleteToi on niin ihme paikka ;-). Täytyypi lähteä uudelleen, tuo iso laatikko on niin upea!
ReplyDeleteIhanan näköinen paikka. Vähän kaukana... Minkälainen hintataso siellä on?
ReplyDeleteihanan näköstä, tonne on kyllä päästävä!
ReplyDeleteTuolta ei varmasti voi lähteä ulos tyhjin käsin. Tuo vanha saksalainen laatikko on kyllä hieno.
ReplyDeleteHihii, voi teitä raukkoja, anteeksi kun kiusasin kuvilla :D Mutta koittakaa päästä paikalle! Eipä tuo varmasti hetkeen ole mihinkään häviämässä :)
ReplyDeleteMirka, kanikin oli juu kaupassa, hänellä oli oma kanikonttori ;) Olisikohan pupun nimi ollut Juuso tai jotain sinne päin. Tosin kanin sijasta pitäisi kai puhua jostain jäniksestä, oli niin järjettömän iso!
Joo toi on hei todella ovela paikka! Kerran kävelin sieltä ulos kera sylillisen riikinkukon sulkia O_o
ReplyDeleteW, hahaa :D No aika ovela!
ReplyDeleteOooh mikä aarreaitta! Köyhtyisin erittäin todennäköisesti tuolla lintuhäkkien ja vanhojen laatikoiden labyrintissa ^^
ReplyDeleteMothMouth, aarreaitta todellakin ^___^ Ihme kyllä selvisin tuolta ulos neljällä kympillä :P
ReplyDeleteaaa mun lempikauppa koko maassa! <3___<3
ReplyDeleteGreat photos, sorry I can't read the text but it looks like a great place!
ReplyDeleteOnpas muuten ihanan näköinen kauppa! Hui, tuollaiseen pelottaisi mennä ;-) Voisi olla rahanmenoa...
ReplyDeletehanna, hihi!
ReplyDeleteCaroline, thanks for the comment! I'm so sorry I only write in Finnish.. :( These pictures are from a store which sells about everything related to decorating :) It was a paradise!
Paivi, oli kyllä huippu paikka! Tahtoo itekin uudestaan ;)