2010/06/22

1979

Otsikko voisi viitata Smashing Pumpkinsin loisteliaaseen biisiin, mutta ei tällä kertaa. Mummulan vintin kätköistä keväällä löytynyt Muoti + Kauneus -lehti vuodelta 1979 suorastaan huusi päästä kuvattavaksi ihmisten ilmoille. Lehti tarjoaa kuuta taivaalta lupaavia mainoksia, vastauksia  lukijoita askarruttaviin hius- ja meikkiongelmiin, perustietoa perusasuista sekä tietenkin joka tilanteeseen sopivien vaatteiden kaavoja ja teko-ohjeita.

Voimme oppia, että kevään suurin hiustrendi on Cherie Bibi -malli, toisin sanoen rikottu potta.  Marimekon vaatteet ovat perusasuja parhaimmillaan, ja pyöräytettäessä hät'hätää huulipuikosta väriä  huulille käy helposti niin että pehmeän voidemainen huulipuna menee poikki. Vaatteiden teko itse tuntui 31 vuotta sitten olevan huomattavasti edullisempaa kuin nykyisin. Henkkamaukalta saa t-paidan halvemmalla kuin pelkän kankaan kaupasta. Mutta tosimies ja -nainenhan tekee itse sen vuoksi, että haluaa juuri tietynlaisen vaatteen, jota ei kaupasta löydy. Siis kuka nykymies ei muka haluaisi violettia jumpsuitia, häh?

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Ja pikkukuvien sommitteluhan on tarkoin harkittu, Bloggerin mielivaltaisuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.



6 comments:

  1. Uijui, nuo haalarit! Loistavaa tavaraa! :-D

    Meillä oli muuten joskus mökin huussissa vanha Apu-lehti jossa oli kuvareportaasi Ruotsin prinsessa Victorian 1-vuotissyntympäiviltä. Se on tainnut mennä aikakauslehtien taivaaseen jo aika päivää sitten, mutta olisi ollut kyllä hauska katsoa sitä viime lauantaina.

    ReplyDelete
  2. Ai kauheeta mä repesin noille haalareille! :'D No okei, ehkä lähinnä noille ilmeille ja asennoille yhdistettynä noihin haalareihin...ei kellään voi olla NOIN kivaa haalareissa!

    ReplyDelete
  3. Kamala kun piti pidättää spontaaneja naurunpyrskähdyksiä kun töissä luvata surffailee. nuo haalarit!! how lovely..

    ReplyDelete
  4. Nää on parasta, yleensä kesämökiltä löytyy aina näitä lehtiaarteita joita on ihana lukea ;O) Ja ne meikit ja hiukset, ahh...naurattaa mutta tulee myös nostalginen olo, tolta se äippä näytti..

    ReplyDelete
  5. Anzi, siitä vaan ompelemaan :D 1-vuotias Victoria olis varmasti ollut hauska näky :) Onkohan Ruotsin hovissa joku pitänyt leikekirjaa Bernadottien vaiheista? Sen jutunhan olis voinut vaikka lähettää häälahjaksi.

    W, ilmeisesti jollain voi :'D

    amma, hahaha ;)

    Mikaela, niinpä! Ja joskus 30 vuoden päästä joku nauraa sille, miltä meidän aikana näytettiin..

    ravenwaves, sanopa se :D

    ReplyDelete