2010/06/12

Heartless / Sturgess

Yksi sana lienee paikallaan: uuuuuh. Kauhuelokuvat eivät kuulu repertuaariini, lukuun ottamatta K18-leimalla varustettua Sweeney Todd -musikaalia sekä teiniaikojen kulttifilkkaa Screamia. Suattapi muutama King löytyä kaapin perältä myös (The Shiningin traileri on muuten hillitön!!). Mutta sattuneesta syystä odotan Heartlessia kuin kuuta nousevaa! Fantasia-aiheinen jännitys tuntuu ainakin muutamien trailereiden perusteella mielenkiintoiselta, eikä pääosaa näyttelevästä henkilöstä voi sanoa mitään pahaa. Paitsi sen, ettei Jim Sturgess hyvin todennäköisesti suostu kosintoihini. Damn.

Demonien kanssa juonittelu muistuttaa jossain määrin erästä toista pimeyden voimia koettelevaa elokuvaa, The Devil's Advocatea. Lukuisia palkintoja lunastanut leffa esittelee myös Harry Pottereista tuttuja naamoja, kuten Clémence Poésyn ja Timothy Spallin. En vaan jaksaisi odottaa tätä enempää! Valitettavasti kohtalo on kuitenkin puuttunut peliin siinä määrin, että Finnkinon tietojen mukaan kukaan elokuvia maassamme levittävä taho ei ole tuomassa tätä brittiläistä pätkää Suomeen. Huok. Täytynee siis turvautua dvd-versioon tai - jos tuuri käy - tekstittömään näytökseen skotlantilaisessa elokuvateatterissa heinäkuussa. Fingers crossed!







Sturgesshan on kunnostautunut myös loistavana muusikkona, näyttelijäntyönsä lomassa. Ohessa Heartlessissa kuultava nimibiisi apatiaa ja epätoivoa huokuvana live-versiona. Tuo säkillisen muistumia Velvet Goldminen Curt Wilden laulannasta (Ewan McGregor, jos joku ei ole vielä nähnyt tätä leffaa niin hopihopi!! Skottiylpeyden lisäksi mukana Jonathan Rhys-MeyersChristian Bale ja Eddie Izzard). Alkuperäinen löytyy täältä. Ja suosittelen myös herran MySpacea, josta musiikkia löytyy vielä lisää. Tätä voisi kuunnella koko päivän ja yön.

Aikainen nukkumaan meno lienee kuitenkin kohtalaisen järkevää, kun huomenna on herättävä Valtteriin myymään käyttämättömiksi jääneitä kamppeita. Salkan kanssa ollaan menossa ja pöydän numero on 740 (lähellä ulkotoria). Tulkaa auttamaan neitoja pulassa! Omalta osaltani voin sanoa, että myynnissä on vaatteita, asusteita ja jonkin verran ehkä muutakin sälää (katsotaan mitä kaapeista vielä löytyy). Takkeja lukuun ottamatta kaikki lähtee alle vitosella :)

4 comments:

  1. Ei voi muuta kuin huokaista tästä loputtomasta ihastuksesta sekä herraa että tätä biisiä kohtaan... <3

    ReplyDelete
  2. Reiska, arvaa vaan missä merkeissä mun koko viikonloppu ja itseasiassa koko viikko on sujunu :D Vuoroin Jim, vuoroin Samuli.. HAH.

    ReplyDelete
  3. Sturgess, check. Kauhu, check. Look, a movie for me!!!

    ReplyDelete