2010/06/07

Prince of Persia

Perjantain elokuvasuunnitelmiin kuului Prince of Persia: The Sands of Time, eikä suinkaan vähiten miespääosan esittäjän vuoksi.


Eeppinen tarina pyörii mystisen tikarin ympärillä. Tikarilla on voimaa vapauttaa Ajan Hiekka, jonka avulla sen haltija saa itselleen vallan muuttaa ajan kulkua ja hallita koko maailmaa. Tarinan alussa Persia hyökkää Alamutin kaupunkiin kuningasperheen johdolla saadakseen kuriin epäillyn salaisen asekaupan. Tällöin myös tikari vaihtaa puolivahingossa omistajaa sen vartijalta, Alamutin prinsessalta (Gemma Arterton) Persian adoptoidulle prinssille Dastanille (Jake Gyllenhaal). Yllättäen myös moni muu himoitsee tikaria, eikä aina niin kunniallisiin tarkoituksiin. Alkaa taistelu ja juonittelu tikarin turvaan saamiseksi. Sen käytöllä kun on varsin helppoa tuhota kertaheitolla koko maailma. Kokonaisuudessaan ei mikään erityisen originaali juoni elokuvalle.


Elokuva perustuu 1989 julkaistuun tasohyppelypeliin, mikä näkyy selvästi heti ensiminuuteilta alkaen. Erilaiset takaa-ajo- ja taistelukohtaukset toimivatkin yllättävän hyvin, eivätkä ne ole liian pitkäkestoisia tai puuduttavia. Silti ensimmäiset viisitoista minuuttia leffasta olivat allekirjoittaneelle melko tuskallisia massiivisine hyökkäyksineen. Sen jälkeen päästiin paremmin asiaan kiinni. Juonenkäänteitä oli koko tarinan mitalta runsaasti, joidenkin mielestä ehkä liikaa, mutta minusta ne pitivät hyvin mielenkiinnon yllä. Toimintapläjäykset kun eivät välttämättä ole ihan se my cup of tea.

Monet kohtaukset oli hoidettu mallikkaasti niin kuvauksen kuin tietokone-efektienkin suhteen. Eritoten pidin ajan taaksepäin kulkemisen kuvauksesta. Sitten oli toki niitä hivenen naurettaviakin, täysin epärealistisia (unohdetaan se fakta että koko elokuvan idea nyt on vähän epärealistinen) ilmiöitä, joiden aikana pystyi vain tuntemaan myötähäpeää. Indiana Jones -henki oli taattua, ja sainpa aavikkomaisemista kutkuttavan himon tuijotella pitkästä aikaa myös Star Warsia. Kuitenkin, kun tuottajana on Disney ja luvassa seikkailua ja toimintaa, ei draamaa ja itkukanavia koettelevaa realismia voi odottaakaan. Henkilökohtaisesti en siis odottanut leffalta juuri mitään. Siinä mielessä se yllätti positiivisesti.


Toisaalta, eipä kovin moni näyttelijä olisi pystynyt vangitsemaan katsojaa yhtä hyvin kuin hikinen, paidaton, pitkähiuksinen ja sänkileukainen Gyllis. Brittiaksentilla maustettuja sanoja tuntui hassulta kuulla hänen suustaan, vaikka puhuminen melko moitteetonta olikin. Ainoa häiritsevä seikka oli minkäänlaisen murteen puuttuminen - luonnollisesti. Muissa rooleissa nähtävissä mm. Oscar-voittaja Ben Kingsley, Alfred Molina, Steve Toussaint, Toby Kebbel ja Coupling-sarjasta tuttu Richard Coyle.


Vaikka Prince of Persia ei lukeudu mihinkään leffamaailman mestariteoksiin, onnistui se olemaan huomattavasti viihdyttävämpi kuin mitä oli odotettavissa. Alkuperäisen tietokonepelin faneille sekä seikkailupätkien ystäville filkka on varmasti katsomisen arvoinen. Sekä tietenkin Gyllenhaalia mielellään tuijottaville. Muut älkööt vaivautuko.


7 comments:

  1. Ehkä se paidaton Gyllenhaal oli tässä se pääasia, ainakin mulle.

    ReplyDelete
  2. Minusta tämä oli täydellisen viihdyttävä kesäinen toimintaelokuva, jonka varmaan katsoo joskus mielellään telkkarista tms. uudestaan. Gyllenhaal oli komea, Gemma Arterton kaunis ja leffa oli hauska.

    ReplyDelete
  3. Mulla on henkilökohtaiset syyt tuon leffan boikotointiin. Se Prince of Persia -peli nimittäin aiheutti vaikeudellaan suurta turhautumista alle kymmenenvuotiaassa pikkutytössä. En ikinä päässyt ekasta levelistä minnekään, jouduin aina vaan joidenkin piikkien lävistämäksi! Ei siis auta gyllenhaalit, en kato!

    ReplyDelete
  4. Gyllis tarjosi ehdottomasti sitä silmänruokaa, muuten en jostain syystä jaksanut leffasta oikein innostua. Minua vaan haukotutti...

    ReplyDelete
  5. Gyllis oli ihana, suorastaan täydellinen. Ja pelit pelanneelle tämä oli ihan mannaa ;O)

    ReplyDelete
  6. Suvi, todellakin ;)

    Anzi, kyllä mäkin veikkaan että tilaisuuden tullessa tää tulis katsottua uudestaan, mutta dvd'tä en ehkä itselleni hankkisi.

    Nekku, haha, voi raukkaa! Ehkä sun pitäis yrittää voittaa nää traumat siedätyshoidolla ;)

    Paivi, mullakin se alku oli todellista takkuamista.. Mutta sen jälkeen ei enää haukotuttanut :)

    Mikaela, niin täydellinen kuin joku nyt vaan voi olla, kyllä ;)

    ReplyDelete
  7. Peli oli ihan ykkönen lapsena, mut jo leffan traileri aiheutti sellaisia myötähäpeän väristyksiä, että tuskin Jakesta huolimatta menen katsomaan.

    ReplyDelete