2011/01/02

Kellokosken Prinsessa

Yksi vuoden 2010 keskustelluimmista kotimaisista elokuvista oli Prinsessa. Anna Svedholmista ja hänen pitkästä elämästään suomalaisten mielenterveyspalveluiden keskellä kertova tarina perustuu tositapahtumiin sekä Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan toimittamaan kirjaan. Leffaa en valitettavasti ole vielä nähnyt, mutta kirjan perusteella olisi syytä.

Anna Svedholm (o.s. Lappalainen) syntyi köyhyyteen vuonna 1896, mutta selvitti tietään eteenpäin itsenäisenä naisena hankkien elantonsa milloin laulamalla, milloin hieromalla. Ura tai avioliitto eivät kuitenkaan riittäneet pelastamaan Annaa rankan lapsuuden aiheuttamilta tuhoilta, ja hän sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Suuruusharhoihin kuului kuninkaallisen roolin omaksuminen, ja niin Annasta tuli Prinsessa. Hän joutui mielisairaalaan alle 40-vuotiaana ja eli sairaaloissa koko loppuikänsä, suurimman osan ajasta Kellokoskella.

Kirja on mielenkiintoinen kertomus mielen sairauksien ja häiriöiden hoitamisen kehityksestä maassamme 1900-luvun puolivälin tienoilla. Se kertoo karua kieltään insuliini-, malaria- ja sähköshokkihoidoista mutta myös siitä, miten henkilökunnan inhimillisyys voi pelastaa päivän. Eristykseen joutuminen ei koskaan ole mukavaa, mutta siitäkin voi selvitä. Annan värikäs persoona piristi varmasti monen elämää, eikä hänen harhojaan lopulta enää edes yritetty poistaa. Prinsessan kunniaksi pystytettiin muistomerkki Kellokosken sairaalan puistoon vuonna 1995.

Vaikka teos oli kiintoisa eikä sen kesken jättämistä harkinnut sekuntiakaan, olisin kaivannut vielä syvempää otetta aiheeseen. On toki ymmärrettävää, että kun tehdään elämäkerrallista teosta ihmisestä, joka ei enää elä tai ole muuten ollut tekemisissä kirjoittamisvaiheessa, jää tunne helposti hieman kliiniseksi. Kuin kyseessä olisi historiankirja, joka kertoo tiukkoja faktoja, mutta ei liiemmälti tunteista. Saman huomasin aiemmin Kurt Cobainin elämäkerran kanssa - verrattuna Touching From A Distanceen, siitä puuttuu syvälle pureutuva emootio. Mutta Ian Curtisin elämästä kirjoitetuin sanoin kertoo hänen vaimonsa, joka lähtökohtaisesti oli huomattavasti lähempänä kohteena olevaa ihmistä, kuin mitä tuntematon kirjailija voisi ikinä olla.

Suuremmin Kellokosken Prinsessa ei siis kirjana säväyttänyt, mutta todellisuuspohjaisella tekstillään se antoi tietoa vuosikymmenten takaisesta elämästä sekä lisää halua elokuvaversion näkemiseen.



Kuva Like

8 comments:

  1. Kiinnostais lukea tää kirja, leffaakaan en kyllä ole nähnyt vielä. Tykkään todellisuuteen pohjautuvista kirjoista, saa vähän käsitystä, millaista joskus on ollut.

    ReplyDelete
  2. Aijaa, enpä tiennytkään, että prinsessasta on kirjakin. Elokuvaa en ole vielä päässyt näkemään, voi olla, että menee dvd:n hankintaan. Aihe prinsessasta on sinänsä mielenkiintoinen, koska asuin Kellokoskella tuolloin hänen elinaikanaan ja joskus nähnytkin hänet sinisessä mekossaan ja tiarassa kylällä. Ja myöhemmin työskennellässäni Kellokosken sairaalassa nähnyt hänelle tehdyn muistomerkin.
    -Mika-

    ReplyDelete
  3. Leffa kiinnostaa kovasti. Jossain toisessa blogissa kirjaa sanottiin vähän tylsäksi, pettymykseksi elokuvan jälkeen. Ehkä pitäisi ensin lukea kirja ja sitten katsoa leffa, niin saattaisi jäädä parempi maku suuhun?

    ReplyDelete
  4. luettu ja nähty.. henkilökohtaisesti kirja oli ehkä parempi mutta leffassakaan ei ollut mitää sen kummempia vikoja :) suosittelen

    ReplyDelete
  5. Tämä on sellainen tapaus, jossa leffa oli selvästi kirjaa mielenkiintoisempi. Minusta kun tuo kirja oli vähän paikallaan junnaava, vaikka mielenkiintoisia asioita siinä ehdottomasti läpi käytiinkin.

    ReplyDelete
  6. norppa, historiamielessä tällaiset kirjat on kyllä loistavia, ja onneksi mielenkiintoisempia kuin superkuivat historiankirjat yleensä.

    Mika, dvd-katseluun menee varmaan mullakin toi elokuva, tuskin sitä kovin monessa paikassa enää pyörii edes. Sulle on varmasti mielenkiintoista katsella/lukea Prinsessan elämästä, kun itsekin olet sitä todellisuutta elänyt!

    5plitreel, toivottavasti ehdit pian :)

    Anonyymi, kiva kuulla että kirja oli mielestäsi parempi, tuntuu että aika harvalla on mennyt niin päin! :)

    Paivi, vähän se tuntui sellaiselta keskeneräiseltä kyllä. En toisaalta tiedä noiden kirjailijoiden (vai ovatko he toimittajia tässä tapauksessa?) taustaa, että miten paljon ovat kaunokirjallisuutta kirjoittaneet. Koska jotenkin sellainen romaaneille ominainen tunnelma puuttui kyllä tästä.

    ReplyDelete
  7. Äh, hedda jäi välistä, anteeksi. Voi tosiaan olla parempi niin että lukee ensin kirjan, uskon, että se ainakin mulla toimii! Vaikka leffa onkin vielä näkemättä :)

    ReplyDelete