2011/08/01

No one likes a grown-up pop star

By the time most people hit 30, they've managed to do one of the following things:

1. Grow up
2. Quit idolising rock stars
3. Move on a bit from the music they were obsessed with at the age of 17


1980- ja 90-lukujen vaihteen musiikkiskenestä kiinnostuneille pari pakollista pokkaria loppukesäksi!

Nick Horby - High Fidelity
High Fidelity on klassikko, jonka sain luettua vasta tänä kesänä. Filmiversio on toki ollut tuttu jo pidemmän aikaa. Pääosassa on reilu kolmikymppinen Rob, joka pyörittää ei-niin-menestyvää levykauppaa Lontoossa apunaan pari musafriikkiä. Tyttöystävä Laura on juuri lähtenyt omille teilleen, ja jätetyn tuskassaan Rob käy läpi entisiä naissuhteitansa ja elämäänsä ylipäätään, yrittäen saada siihen jotain tolkkua.

Sarkasmi on purevaa ja sanojen mukana hekottelu väistämätöntä. Leffaversiokin on hyvin tehty - se noudattelee romaania melko tarkasti, ja pidän molemmista oikeastaan yhtä paljon. Aluksi mietinkin, onko kirjaa tylsä lukea, kun tapahtumat osaa kaikki ulkoa. Mutta ei se ollut. Kerronta on kuitenkin pikkutarkempaa kuin filmatisoinnissa, ja suuhun jäävä maku on samaan aikaan kirpeä ja maukas. Popkulttuuriviittauksia on tietysti reippaasti, ja erilaisia top-listoja väännetään joka välissä. Lemppareitani (sekä kirja että elokuva) ehdottomasti!

Tim Thornton - The Alternative Hero
Nuorena Clive Beresfold eli vaihtoehtorockista ja jumaloi Thieving Magpiesia ja sen nokkamiestä Lance Websteriä. Bändille kuitenkin kävi huonosti, ja Lancen katoaminen julkisuudesta vei Cliven elämältä suunnan. Eräänä päivänä hän huomaa entisen rokkistaran asuvan samoilla kulmilla - ja ottaa tähän yhteyttä. Kommelluksien kautta parista tulee ystävykset, vaikka Clive väittääkin ettei tiedä musiikista mitään...

Guardian luonnehti kirjaa lauseella "the indiest book of all time", eikä ollut pahasti väärässä. Thornton viljelee bändejä ja artisteja sulavasti (esim. Richey Manic mainitaan useampaankin otteeseen), vaikka itse Thieving Magpies onkin fiktiivinen. Harmi sinänsä! Luettavuudeltaan Alternative Hero on hankalampi kuin High Fidelity, ja välillä kaipasinkin sitä omaa äidinkieltä. Mutta kun vauhtiin pääsee, saa huumorista irti sen mitä pitääkin. Itseironia paistaa hahmoista läpi ja luvut lopetetaan cliffhangereihin niin, ettei kirjaa voi laskea käsistään, vaikka se onkin ehkä ihan hitusen liian pitkä. Suositteluni ansaitsee tämäkin!


When you're interested in the music scene of early 1990s, you really should read these books. Both Nick Horby's High Fidelity (a true classic) and Tim Thornton's The Alternative Hero have the same kind of biting sarcasm and even similar main characters (30-something men, who are obsessed with music). Pop culture references fill up the pages whilst Rob/Clive tries to discover the meaning of his life. I really like & recommend them both!

10 comments:

  1. High Fidelity on ihan ykkössuosikki kyllä. En ensin tunnistanut ollenkaan tuota The Alternative Hero kirjaa mutta kun aloin lukea kuvaustasi juonesta niin tajusin että munhan on pitänyt tuo kirja lukea jo vaikka kuinka kauan :D Täytyypä ryhtyä tuumasta toimeen...

    PS. Olen kyllä varma etten itse tule koskaan kuulumaan tuohon "suurimpaan osaan ihmisistä" jotka kolmekymppisinä ovat päässeet yli rockstarojen fanittamisesta saati teininä fanittamistaan bändeistä :D Let alone growing up...

    ReplyDelete
  2. Ups, mä en ilmeisesti kuulu tohon "suurimpaan osaan ihmisistä"... nimim. kohta 33...:D
    High Fidelity on mahtava, niin kirjana kuin leffana. Ikisuosikkeja.

    ReplyDelete
  3. Jenni, toivottavasti löydät kirjan helposti :) Ainakin Amazon.co.uk on ystävä.. Fanittamisesta ei kyllä pääse varmaan koskaan yli :D Ja miksi pitäisi?

    Riehu, hih! Mä väitän saavuttaneeni osittain ykkösen ja kolmosen (ainakin toivon että oon vähän kasvanut 17-vuotiaasta itsestäni), mutta kakkonen..? Never!

    ReplyDelete
  4. Jee! Kannattaa jatkaa Thorntonin toisella kirjalla Death of an Unsigned Band, ja Hornbyltä kannattaa tietysti lukea kaikki mahdollinen, mutta musiikin osalta varsinkin tuorein romaani Juliet, Naked, joka on vähän niin kuin High Fidelity päivitettynä iPod-aikaan.

    ReplyDelete
  5. Pekka, thanks! Lisätään noi lukulistalle, sultahan ton Alternative Heronkin alunperin bongasin :)

    ReplyDelete
  6. ^
    ^
    High Fidelity päivitettynä iPod-aikaan :D! Voiei! Mutta jos on edes lähellekään yhtä hyvä kuin HF, voisi antaa sille mahdollisuuden. Vaikkakin vähän epäilyttää, koska HF:n yksi kohokohdista on juuri ne vinyylit ja niiden keskellä eläminen.

    ReplyDelete
  7. On tuossa Julietissakin siis levynörtteilyä, vaikka areenana onkin enemmän netti kuin levykauppa. Itse tykkäsin siitä kovasti, melkein voisi lukea uudestaan nyt kun ekasta kerrasta on jo pari vuotta. High Fidelityn olen lukenut muistaakseni kolme kertaa. :) Ai niin, olihan Hornbyllä myös 31 Songs, jossa hän paneutuu omaan popnörttiyteensä. Sekin pitäisi varmaan lukea uudestaan Spotify-soundtrackin kera.

    ReplyDelete
  8. J, mahdollisuuden voi aina antaa ;) Kyllä musta HF kuitenkin toimii loistavasti myös ilman vinyylejä, jotenkin ne on suuremmassa osassa kuitenkin siinä leffassa kuin kirjassa.

    Pekka, kauheesti lukemista, apua! :D

    ReplyDelete
  9. Fanittaminen on elämänsuola! Sitä en lopeta koskaan. Olipa se fanituksen kohde sitten rocktähti, näyttelijä, kirjailija tai kuka vaan.

    ReplyDelete
  10. grezilda, good for you! Tai siis good for us ;) Koska näinhän se juuri on.

    ReplyDelete