2010/04/14

Commando Pig

En päässyt eilen nukkumaan ajoissa, kun YLEltä tuli liian mielenkiintoista ohjelmaa. A2 Teema: Eläinten vallankumous! kesti kakkoskanavalla kaksi tuntia ja otti kantaa tuotantoeläinten hyvinvointiin Suomessa. Keskustelemassa oli iso joukko asiantuntijoita: Animalian ja muiden järjestöjen edustajia, tutkijoita ja lihatuottajia. Olipa joukossa myös kokki ja taiteilija. Pääaiheena oli eläinten elinolot ja lihansyönnin tarve sekä sen viime vuosien runsas kasvu (1970-luvulta kilomäärä per henkilö per vuosi on lähes tuplaantunut). Molemmat puolet esittivät pointteja mielipiteidensä perusteeksi, mutta kyllä useaan otteeseen naurahtelin possu- ja broilerifarmarien ontuville selityksille. Harmikseni en tähän hätään muista ainuttakaan sutkautusta.

*

Useaan otteeseen mainituilla työpaikoilla on helppo nykyajan tiukassa tilanteessa perustella liha- tai turkisteollisuutta. Niillä saadaan varoja muuten epätoivon partaalla oleviin maakuntiin. Mutta ei se tee tehotuotannosta eettisesti hyväksyttävää. Ravintoympyrään myös viitattiin keskustelussa useita kertoja. Todella köykäistä, kun proteiinia todistettavasti saa muualtakin kuin eläinkunnan tuotteista. Ja onhan sitä ennenkin kouluissa syöty pinaattikeittoa lounaaksi ilman, että tarjolla olisi ollut mitään lihavaihtoehtoa (minun aikanani oli muutenkin tasan se yksi ruoka, ja sitä sitten syötiin tai ei syöty). Keskustelun lopuksi porukka siis äänesti siitä, onko yksi kasvispäivä viikossa kouluruokailussa hyvä juttu. Lihatuottajat olivat asiaa vastaan. Kasvisruokapäivä on joka tapauksessa tulossa Helsingin kouluihin. (Aiheesta on napistu blogeissakin etenkin sen jälkeen, kun eräs Helsingin kaupunginvaltuuston järjetön videonauha levisi YouTubessa. Videota katsoessa ei oikeasti tiedä nauraisiko valtuutettujen idioottimaisuudelle, vai itkisikö siksi, kun tuollaisia on päästetty päättämään yhtään mistään.)

Itse en missään nimessä kannata turkistarhausta tai nykyistä lihan tehotuotantoa, enhän edes syö lihaa. En mielestäni myöskään ole aatteen tuputtaja tai ystävieni toiminnan moralisoija. Omaa kaksinaamaisuuttaan tulee silti pohdittua: olen tekopyhä, kun syön lohta, joka on yhtälailla kasvatettua ja tehotuotettua? Miten eettisenä voidaan pitää nahkakenkien käyttämistä, kun nahka tulee lihatuotannon sivutuotteena?

*

Eräs todella mielenkiintoinen ja muotibloggareita koskettava seikka oli esittelyssä ollut TAMKin taiteilijaryhmän Route Couture. Kyse on projektista, jossa road kill -eläimitä kerätään tienvarsilta ja hyödynnetään haute couture -tyyppisissä luomuksissa. Tietyllä tapaa tämä on ainut eettinen keino turkisten tai sulkien käyttöön asuissa, kun eläin on elänyt vapaana luonnossa ja kuollut onnettomuudessa. Vaikka toki ihminen on syypää siihenkin, että eläimiä ylipäätään jää auton alle. Route Couture -projekti on paitsi taidetta ja muotia, myös vahva kannanotto eläinten kohteluun.

Ohjelman aikana ruudulla vilkkui katsojien lähettämiä viestejä. Yksi syöpyi mieleeni vahvasti: Onko oikein tappaa, jos ei todella tarvitse?


19 comments:

  1. Hyvää ja ajankohtaista pohdintaa!

    Eläintuotanto ja työpaikat ovat vähän vaikea yhtälö. Toisaalta työpaikat eivät ole oikeutus julmalle kohtelulle, mutta toisaalta, jos pistettäisiin kerrasta kaikki katkolle, sekin tuottaisi ongelmia kun kerralla iso kasa ihmisiä joutuisi työttömiksi, osa alueilla, joilla on muutenkin vaikea työllistyä. Työttömyys lisää heti syrjäytymisriskiä ja sen myötä nostaa riskiä kaikkeen muuhunkin ikävään. Jotain asteittaista alasajoa tarvittaisiin, ja voisinkin esimerkiksi turkistarhauksessa kannattaa siirtymäaikaa tarhauksen lopettamisessa.

    Vaikeaan tilanteeseen ollaan ittemme kaiken kaikkiaan saatu. :/

    Välillä on kans vähän kaksinaamainen olo, mutta toisaalta, silloin yritän miettiä, että teenpä edes jotain ja syönpä edes lihaa lopulta mielettömän paljon harvemmin kuin monet muut. Tulisin toimeen,vaikka lihansyöntikin maailmassa kiellettäisiin, mutta tykkään silti liikaa pihveistä ja kanaruuista, että voisin sanoa, ettei yhtään tulis ikävä... :/

    ReplyDelete
  2. Mä olen nyt ihan liian väsynyt ja tyhjäpää sanoakseni mitään fiksua, kuin että olen samaa mieltä ja samoja asioita pohdin itsekin, tuota tekopyhyyttä ( ja mä syön nykyään myös kanaa satunnaisesti, bad me!). En siis ole ehdoton lihansyönnin vastustaja, mutta haluaisin painottaa siinäkin ei-tehotuotantoa. Jos söisin lihaa, hakisin lihani varmaan suoraan joltain pieneltä tilalta, joka teurastaa itse. Tai vaihtoehtoisesti riistaa. Sitä en ymmärrä, miksi se kasvisruokapäivä muka olisi lihantuottajilta pois. Hyvin kapeakatseista!

    Ja jos joskus turkin hankkisin, se olisi EHDOTTOMASTI tehty road kill-meinigillä!

    ReplyDelete
  3. Aika tyhjentävä tosiaan tuo kommentti, joka sutkin pysäytti. Mitään hienoa en osaa ny sanoa, koska olo ei ainakaan vielä näin aamusella oo syvällisille kannanotoille valmis - hyvä, kun hereillä pysyy.;) Mutta on tää aihe kuitenkin monesti mietityttäny, kovin eläinrakas liharuokiin ja nahkakenkiin sun muihin mieltynyt ihminen ku oon. Siinä sitä ristiriitaa tosiaan riittää...

    ReplyDelete
  4. Hmm... Heräsi paljon ajatuksia, kiitos hienosta ja asiallisesta postauksesta!

    Aloitetaanko vaikka sillä että olen töissä lihatiskillä. =D Eli otan hk:n pakkauksista jumalattomia lähes kymmenen kilon takaraajoja ja sahaan niistä nättejä pikkuisia pihvejä ihmisille tiskiin. Kalat, kasvikset ja banaanilaatikon kokoisessa pussissa tulevat broilerinkoivet ovat myös osa arkipäivää. Eli saan elantoni periaatteessa kalastajien ja lihantuottajien kautta.

    Söin itse noin 7 vuotta pellää kasvisruokaa, mukaanlukien maito ja kananmuna. Jossakin vaiheessa lautsselle ilmestyi kuitenkin kanaa koska mietin nimenomaan tätä kaksinaismoralismia: jos syön kananmunia jotka ovat lähtöisin kanasta joka kuitenkin teurastetaan ruoaksi, näenkö periaatteessa syytä olla syömättä itse kanaa? Kana elää samoissa oloissa söin siitä vain munat tai koiven. Pelkkinä munakoneina toimivat kanat istuvat yhtä tiheässä nipussa kuin lihatuotantoon käytettävät siipikarjan edustajat.
    Broileri ällöttää, enkä koskaan osta sitä. Tieto siitä että jokin kasvatetaan keinotekoisella ravinnolla, keinotekoisella valolla liian nopeassa ajassa syömiskuntoon tuntuu oksettavan luonnottomalta. Nimenomaan sitä TEHOTUOTANTOA. Ja eihän se hyvältä tunnu.

    En ole varsinaisesti ostanut lihaa nykyisen työpaikkani aikana hyllystä lainkaan. Ostan sovittuun minimaaliseen hintaan päiväystuotteita, eli käytännössä roskiin meneviä tuotteita joissa on päiväys joko tänään tai huomenna. Nämä tuotteet poistetaan hyllystä ja heitetään jätelavalle, koska ihmiset eivät osta lihaa eivätkä tuoremehua jossa on päiväys sama kuin ostopäivä. Eli käytännössä kerättyäni päiväystuotteet iltaisin hyllystä valitsen mielestäni terveellisimmät tuotteet hävikin seasta ja ostan ne pohjahintaan itselleni ja pakastan. Meillä syödään siis aina jätelavalta pelastettua lihaa. Jos kuitenkin joudun ostamaan lihaa aivan hyllystä, ostan aina luomua ja/tai paikallista.

    ReplyDelete
  5. No voit kuvitella miten kovaa mä karjuin televisiolle kun tuo ohjelma tuli, piti katsoa välillä aina Pakoa että rauhoittuisi..
    Se, että nämä turkistarhaaja-vatipäät mesoavat että mistäs sitten elanto ja tämä rahamäärä revitään jos ei turkeista on yksi typerimpiä asioita joita olen kuullut. Tehkää muita töitä niinkuin muutkin ihmiset, herrajesta sentään...En ymmärrä miten joku edes kehtaa tehdä elantoaan eläimiä riistämällä.
    Minun kantani lihansyöntiin tiedätkin, joten ei siitä sen enempää, tällaiset keskustelut ovat hyviä mutta odotan vielä aikaa, noin 50 vuotta eteenpäin kun oikesti ihmiset katsovat taaksepäin ja pitävät meidän aikaisia barbaareina...Sitä odotellessa..

    ReplyDelete
  6. Sianlihaa käytän hyvin vähän sen rasvaisuuden vuoksi. Tiedän myös että tehotuotantosioilla on jalkakipuja ja -turvotusta ylikuormitetun kehonsa kantamisesta johtuen, jota hoidetaan sitten antibiootein. Vaikka minulle kuinka todisteltaisiin etten saisi possua syömällä antibiootteja itseeni, en usko. Jos possua on pitkään piikitetty, katoaako valtavat lääkemäärät todella muka parissa viikossa?

    Tiedän myös yksityiskohtaisesti teurastusmenetelmiä, joita en tässä kasvisruokailijoiden ringissä kerro, vaikka ne ovatkin mielestäni inhimillisiä. Harva ihminen kuolee yhtä nopeasti ja siivosti.
    Pyrin nyt siis sanomaan että mielestäni eläimen kasvattaminen ja HOITAMISNEN (terve ihminen ei jätä tuotantoeläintä hoitamatta) elintarvikkeeksi ei ole itsessään ongelmallinen tai tuomittava, vaan tapa jolla se nykyään pääasiallisesti tehdään. Jokainen voi myös halutessaan illistää tuonne EU:n suuntaan. Maatalous on mennyt EU:n myötä yhä järjestäytyneemmäksi ENEMMÄN-NOPEAMMIN-toiminnaksi, jossa ei pienillä tuottajilla ole sijaa. Oli kyseessä sitten vilja, possu tai peruna. Jos 5 kiloa perunoita maksaa 0,69 senttiä, voiko kukaan hyvällä omallatunnolla sanoa viljelijän saavan hänelle oikeutettua korvausta työstään? Pistää vihaksi.

    Kala-asia on ehkä hieman tragikoomisempi: ei osteta kotimaista kasvatettua siikaa, mutta ostetaan kuitenkin sitä Norjassa kasvatettua lohta joka on painanut jo pelkillä kuljetuksilla hienoisen ekologisen jalanjäljen. Lohen ravitsemuksellinen koostumus on lisäksi vain murto-osa muihin myytävissä oleviin kaloihin verrattuna. Massaa eläimessä kyllä on, rasvaa myös, mutta terveellisyys on alle puolet siitä mitä esimerkiksi siika, ahven tai kuha.
    Johtuuko kalan yleinen syönti kasvisruokailijoiden keskuudessa muuten sen terveellisyydestä vai siitä että KALAA EI AJATELLA SAMALLA TAVOIN TUNTEVAKSI ELÄIMEKSI, kun se on limainen ja alkukantaisempi, ei mikään söpösti ihmisen luo pyrkivä tuhisija?
    Kaloista ei voida käyttää hyväksi lihan lisäksi periaatteessa mitään (no mätiä tms. tiettyinä vuodenaikoina). Suurin osa kaloista käsitellään fileiksi, jolloin perkausjätettä jää valtavat määrät. Mutta ai niin joo, onneksi meillä on turkistarhaus, joka hyväksikäyttää nämäkin rääpeet. Eli ei muuta kuin suomut ja evät myllyyn ja minkeille ruokaa! Minkkihän on käytännössä eläin joka syö vaikka lajitovereitaan.

    ReplyDelete
  7. Turkistarhauksesta sanottakoon että henkilökohtaisesti koen itselleni tarpeettomana. Toisaalta, jos rakas EU tai ihan vain Suomen hallitus kieltäisi turkistarhauksen Suomessa/Euroopassa, kuinka moni uskoisi tarhauksen loppuvan tai pienentyvän minimaaliin? Jos vaihtoehtona on tuotannon siirtyminen esimerkiksi Kiinaan, jossa ei ole lakikirjasssa ainuttakaan sanaa eläinoikeuksista, sertifikaatti on tuntematon käsite ja aktivisteilta katkaistaan ennemmin pää kuin päästetään vuotamaan epäkohtia julkisuu... niin siis häh? Mikä valtamedia idässä ylipäätään olisi kiinnostunut ämpärissä asuvista kuudesta minkistä? Tulee mieleen tästä turkistarhauksen kieltämisestä lähinnä POISSA SILMISTÄ - POISSA MIELESTÄ-asenne.

    Nahasta vielä. Minusta se on maailman käytännöllisin ja ympäristöystävällisin tuote. Minulla on tällä hetkellä käytössäni isäni teinivuosina käyttämä nahkarotsi, eli ikää takilla on lähes 40 vuotta. Kuinka monta keinokuituista takkia ehtii kulumaan puhki 40:ssä vuodessa? Olen tehnyt itselleni lupauksen etten osta ainoitakaan kenkiä, laukkuja tai takkeja keinonahkaisena. Minäkin haluan antaa keski-ikäisenä kenkiäni ja takkejani lapsilleni. Tai vaikka isäni takin. Hitto ja perusmallinen nahkarotsi on aina tyylikäs. Kestävyyden lisäksi nahkatuotteen voi tarvittaessa hävittää turvallisesti: se maatuu. Nahan ominaisuudet ovat Suomen oloissa erinomaiset: vuoritettu nahka eristää lämmön karkaamista, pitää kosteutta, muotoutuu käyttäjänsä mukaan ja on helposti hoidettavaa.

    Kuinka moni muuten neuloo villasukkansa lampaanvillaa sisältävästä langasta? Sekin on pitemmällä tähtäimellä teurastuksen sivutuote. Kyllä ne lampaatkin lihatiskiin pääsiäisenä päätyy.

    Juu eli kaiken tämän vaahtoamisen jälkeen voin todeta ettei minulla varsinaisesti ole mitään ehdotonta mielipidettä mihinkään, en ole ehdoton lihansyönnin kannattaja, en vastustaja enkä halua huutaa omia mielipiteitäni muiden mielipiteiden yli. Olisi vain mukavaa jos ihmiset ajattelisivat asioita eri kulmista. Ei pelkällä tunteella, vaan myös järjellä. Nämä jutut tahtoo kietoutua toisiinsa tavalla tai toisella.

    Ei se mitä tehdään, vaan se miten tehdään.

    ReplyDelete
  8. Sori Jutta, mä valtasin hulluna alaa, piti kolmena osana lähettää kun tää ei ilmeisesti tykkää raamatuista. =D

    ReplyDelete
  9. Pitää vielä kommentoida tuohon Minttu-Maarian hyvään ja asialliseen kommenttiin; itse en käytä nahkatuotteita. Se miten ekologista se on, se on mulle ihan se ja sama. Minä en yksinkertaisesti halua kantaa kuolleen eläimen nahkaa niskassani, asia jota moni ei tule ajatelleeksi. Vaikka olenkin jonkinasteinen viherpiipertäjä niin minulle 100 krt enemmän sydämen asia on se etten halua kuollutta raatoa eli nahkaa päälleni. Poikaystävälläni taas on nahkatakki ja hyväksyn sen täysin, täytyy vain ymmärtää että on myös näitä näkökulmia että yksinkertaisesti koko ajatus "kaverin" päällepistämisestä etoo..

    ReplyDelete
  10. Kiitos pitkistä ja kantaaottavista kommenteista! Tarvitsevat hieman ajatuksenjuoksua vastauksiinsa, joten palailen niihin heti, kun on enemmän aikaa pohtia :)

    ReplyDelete
  11. Juu, itsekin tässä heräilen vasta ja jäi muutama asia mainitsematta ja perustelematta tarkemmin. Varmaan luen tekstit päivemmällä ja huomaan kuulostavani joltakin turkiksissa kulkevalta possufarmin isännän tyttäreltä vaikka käytännössä en ole kumpaakaan. =D Nää on näitä vaikeita juttuja joita pitäisi lähteä purkamaan maltillisesti.

    Löytyykö Oulusta muuten vielä kotimaisia paprikoita? Mietin kun täältä ei löydy! Harmittaa kun tahtoisin ostaa kotimaisena.

    Ps. kyllä mä vielä joskus saan oman lampaan ja lehmän joka lypsää rakkausmaitoa! =D

    ReplyDelete
  12. Mikaela: En minäkään paheksu sitä ettei joku halua käyttää nahkatuotteita. Jollekin se tuntuu yhtä pahalta kuin minulle ajatus siitä että pitäisi ostaa eineksiä (mun päähän ei vain mahdu se että joku haluaa oikeasti ostaa vaikkapa ruskeaa kastiketta pussissa epämääräisenä lisäainehiutaleina, kun sen saa samassa ajassa valmistettua itse puhtaammista raaka-aineista). Tärkeintä on kuitenkin että jokainen toimii niin ettei aiheuta mielipahaa itselleen eikä toisille.

    ReplyDelete
  13. Minä en tuota dokumenttia nähnyt, mutta kuulostaa erittäin asialliselta. Minä olen sellainen huono ihminen, että syön lihaa ja käytän nahkavaatteita ja -kenkiä. MUTTA minulla ei missään tapauksessa ole mitään kasvisruokaa vastaan ja koitan vähentää lihan määrää ruoissa ja korvata niitä myös kokonaan kasvisruoilla. Kouluissa kasvisruokapäivä kuulostaa järkevältä, eiköhän sellaisia ollut aikanaan meilläkin, niistä ei vaan puhuttu sillä nimellä. Ja juu, yksi ruokalaji oli meidänkin koulussa tarjolla, tai taisi joillekin allergisille tms olla omansa.

    Olisi ihana, jos lähiruokaa olisi helpommin saatavilla ihan lähikaupasta. Luomua sentään saa ja sitä pyrinkin käyttämään, samoin kuin tekemään pöperöni mahdollisimman puhtaista raaka-aineista (eli siis mahdollisimman vähän eineksiä).

    Lihantuotannosta vielä - hankalahan se varmasti on toteuttaa eettisesti, kun tarkoituksena on kuitenkin tappaa se eläin. MUTTA se ei tarkoita, etteikö oloja voisi sentään parantaa - antaa eläimille hyvät olot elämänsä ajan, mahdollisuus liikkua ja ulkoilla sekä tilaa missä touhuilla. Metsästetty liha siinä mielessä onkin niin paljon eettisempää kuin tehotuotanto.

    ReplyDelete
  14. Maria, kiitos! Oon kanssasi samaa mieltä, tehotuotannolle (tai lähinnä turkistarhaukselle, lihan syöminen nyt ei tule loppumaan maailmasta ihan lähiaikoina) pitäisi saada asteittainen alasajo. Enkä usko sen turkisten suhteen olevan mitenkään mahdotonta, koska suurin osa tarhaajista on todennäköisesti hieman vanhempaa sukupolvea ja jossain vaiheessa eläköitymisen kynnyksellä. Ainakin mielipidekyselyiden mukaan nuoret sukupolvet ovat huomattavasti vanhempiaan tiukempia eläinsuojeluasioissa, ja uskoisin, ettei heistä enää löydy niin montaa tarhausta kannattavaa. Toisaalta, maaseudulla tilanne on aina eri kuin kaupungissa, ja tarhaajan omat lapset ovat herkkiä jatkamaan vanhempiensa työtä.. Totta tuokin, että on kuitenkin pääasia että tekee jotain - on niin paljon ihmisiä, jotka eivät välitä mistään! Mutta pakkohan näistä asioista on jaksaa puhua vaikka sitten paasaten, että kaikki saataisiin tekemään edes sitä jotain. Kun ei tää pallopahanen vaan pysy kasassa tällä meiningillä :/ Oli kyse sitten lihansyönnistä tai muuten ekologisista elämäntavoista. Ja lihan ikävöinnistä muuten - itse jätin ensin vain punaisen lihan pois, en pystynyt luopumaan kanasta koska se oli suurta herkkuani. Vuoden päästä huomasin että ei se nyt enää niin kummoista ole (plus broilerituotanto on ehkä kamalinta kaikista) ja jätin senkin ruokavaliosta pois. Ei ole tullut ikävä! :)

    Salka, samalla linjalla minäkin - syön joskus riistaa, jos tiedän mistä se on peräisin (eli yleensä tuttujen kaatamaa hirveä tms). Tosin meneehän siitä maha sekaisi kun ei ole tottunut, eli parempi vaan jättää syömäti :/ Tehotuotanto on kyllä totaalinen no-no. Paitsi sitten on tämä kala-asia, joka on tosiaan vähän ristiriidassa muiden ajatusten kanssa.. But nobody's perfect, right? Ja toi road kill -meininki on kyllä ehkä paras idea pitkään aikaan! Siis jos nyt ylipäätään haluaa turkista tms. käyttää.

    Bemary, ei aamusella voikaan ajatus kulkea kovin tiheää tahtia ;) Ja ristiriitojahan meistä löytyy kaikista.. Vaikka tavallaan tuomitsen lihansyönnin, en kuitenkaan voi tuomita lihansyöjiä, koska niin moni heistä on minun rakkaita ystäviäni :)

    Mikaela, arvelinkin että katsoit tota ohjelmaa ja olin varma, että postaat aiheesta jotain.. ;) Toisaalta oot aihetta monesti jo sivunnutkin. Tuottajien kommentit ko. ohjelmassa oli kyllä ihan järjettömiä, se yksikin sikafarmari taisi sanoa että kun liha nyt vaan on HYVÄÄ. Joo mikä on kenenki mielestä hyvää.. Hohhoi. Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä miten asiat ovat vaikka 100 vuoden päästä. Mikäli Maapalloa on enää olemassa. Ja tuohon nahan käyttöön vaatteissa - sehän on hyvin pitkälti siitä kiinni, minkä vuoksi esi esimerkiksi syö lihaa :) Voi olla terveydellisiä, ekologisia tai sitten ihan eläinoikeudellisia syitä. Itse taisin jättää lihan pois aluksi siksi, että kammosin ajatusta eläinten tappamisesta jotta voisin SYÖDÄ niitä, mutta ajan kuluessa olen kallistunut yhä enemmän sille ekologiselle puolelle. Siksi käytän nahkaa. Ja kengissä se on mun mielestä ihan ehdoton materiaali, ainoat muut vaihtoehdot on kangas ja kumi (kumppareissa), ja niistä kumpikaan ei oo mielestäni hyvä jatkuvaan käyttöön talvisin.. Kenkien kohdalla ei oikein voi puhua maatumisesta, kun niissä on niin paljon muitakin osia - kuka muka purkaa pohjalliset roskiin ja vie nahanpalat kompostiin? Vaatteissa niin voi sentäs tehdä. Jos kengät jätetään pois, niin muut nahka-asiat olen aina ostanut kirpparilta, lukuun ottamatta joululahjalaukkuani. Mielestäni kirpparilta ostaminen on eettistä nahankin suhteen siinä mielessä, että se ei tue nykyistä eläinten riistoa. Sille ei enää voi mitään, mitä on joskus tehty. Mutta mua ei siis sinänsä haittaakaan se, että kuollutta eläintä on niskassani.. Kyllä munkin nahasta saa tehdä kuoltuani takin, jos joku niin haluaa :D Eri asia on tietenkin se, että minä en ole kasvanut ahtaassa häkissä, ainoana päämääränäni joutua teurastettavaksi..

    ReplyDelete
  15. Paivi, pienistä teoistahan se lähtee! Voi olla, että jonain päivänä huomaatkin, ettet enää kaipaa lihaa :) Ei muutosta tarvitse tehdä kertaheitolla. Ja jos et, niin sitten et, ei se estä etteikö jonain päivänä voisi syödä pelkkää kasvisruokaa. Just sitä en ymmärrä tässä koulun kasvisruokapäivävouhotuksessa, kun nimenomaan niitä ruokia on syöty ennenkin.. Niitä ei vain kutsuttu kasvisruoaksi, ihan niinkun sanoit! Arrrrgh. Luomun ja lähiruoan saatavuus on tosiaan ihan liian heikkoa, ja onhan se niinkin, että opiskelijoiden ja työttömien on vain tyydyttävä siihen tehotuotettuun halpisversioon, jos ei ole rahaa kotimaiseen luomuun :/ Koska ei se kuitenkaan mene niin, että jos on puhdasta ruokaa, täyttyisi vähemmällä määrällä kuin normaalisti.. Eh. Mutta tähän lähiruoka-asiaan on toivottavasti tulossa parannusta tulevaisuudessa. Ja siis riistanhan hyväksyn minäkin, se ei ole samanlaista riistoa kuin tehotuotanto :) Eläin on saanut elää onnellisen elämän, ja toki metsästyksellä on muitakin tavoitteita kuin lihan saanti.

    ReplyDelete
  16. Huh, Minttu-Maaria tarvitsee oman kommenttivastauksensa, katsotaan kuinka pitkä tästä tulee.. :D

    Oon itsekin miettinyt paljon eri puolia lihan syönnissä/tehotuotannossa, ja niitä löytyy. Mutta aina päädyn sille kannalle, että ei kiitos lihaa mulle, eikä sitä mun puolesta tarvisi kenenkään syödä.. Onneksi on nykyään luomulihaa ja muuta. Se on mielestäni yksi edellytys sille, miksi voi olla syömättä lihaa mutta käyttää esim. maitotuotteita. Uskon, että luomukanaloissa on huomattavasti paremmat oltavat, kuin jättikanaloissa josta ns. normaalimunat tulee (ei mitään kaksimielisiä ajatuksia tästä jooko :D). Itse ostan kananmunat aina luomuna, maitotuotteiden kanssa vähän vaihtelee. Sun lihan ostaminen kuulostaa kyllä kohtalaisen fiksulta, vaikkei se taida nykyiseen tehotuotantoon juuri vaikuttaa.. Mutta se on tosi hyvä, ettei kaikki se ruokamäärä mene sitten vaan roskiin! Kammottaa koko ajatus.

    Vaikka oon itsessään koko eläinten riistoa vastaan, ja ahdistaa ajatuskin karsinoihin suljetuista possuista ja lehmistä, jotka eivät saa tarpeeksi liikkumatilaa ja joita ruokitaan AUTOMAATEILLA, tiedän ettei lihansyönti tule todennäköisesti koskaan loppumaan. Tai ainakaan lähivuosina tai -vuosikymmeninä. Sen sijaan pitäisi nimenomaan panostaa niiden eläinten elämänlaatuun. Se olisi jo askel parempaan suuntaan! Inhimillistäisi toimitaa edes pikkiriikkisen. Tossa mainitsemassani keskusteluohjelmassa oli järkyttävää, miten tuottajat olivat sitä mieltä, että ne eläimet nyt vaan on jalostettu tätä tarkoitusta varten (esim. minkit). Hei haloo! Ihminen on ite omasta päästään keksinyt sen, mitkä elukat on lemmikeitä ja mitkä ns. tuotantoeläimiä. Niillä kaikilla on samat lajille tyypilliset tarpeet ja käyttäytyminen, ei se että ihminen on nimennyt ne syötäväksi ruuaksi tarkoita, että niitä saisi kohdella miten vaan.. Vaikka siis tuossa ohjelmassa kaikki olivat kyllä yhtä mieltä siitä, että eläinten oloja tulisi kohentaa. Tuottajat eivät vaan olleet valmiita tinkimään itse tuotannosta ja lihan syönnistä.

    ReplyDelete
  17. Kalan syönnistä: voi olla, että koska kala ei ole lutunen nisäkäs, niin sen syönti ei aiheuta yhtä suuria omatunnon tuskia, kuin vaikka sen söpön karvaisen lampaan syöminen. En minä ainakaan koe mitään sympatiaa kaloja kohtaan, sori nyt vaan. Toinen juttu on yksinkertaisesti ruokavalio: tiedän, että proteiinia saa muualtakin, mutta muita ongelmia kyllä sitten riittää. Vatsa ei oikein tykkää noista palkokasveista, soijaa ja tofua kyllä vedän mutta siinäkin tulee ekologiset kysymykset vastaan, kun tuotetta täytyy raahata Suomeen toiselta puolelta planeettaa. Vegaanina en siis koskaan voisi elää, valitettavasti. Tähän liittyy myös urheilu, koska vaikka vegaaniurheilijoitakin on, menee ainakin mulla treenit huonosti jos en oo saanut tarpeeksi proteiinia alle (oli se sitten mistä vaan, kalasta sitä saa helpoiten). Ja itse toki pidän kalan maustakin :) Plus sitten on vielä se, että vielä nykypäivänäkin elämä muuttuu välillä todella hankalaksi, jos ei voi syödä MITÄÄN. No tää ei oo peruste lihan tai kalan syönnille, mutta kyllä se hieman helpottaa, kun mummulaan mentäessä voi syödä jotain eikä kuunnella päivittelyä. Monesti olen huoltsikoillakin (kisareissut esim.) törmännyt siihen, että keskellä yötä menu on koostunut lähinnä grillimakkaroista, eikä edes sitä kalaa ole ollut tarjolla. Argh.

    Turkistarhauksen osalta on toki toi ongelma, että tuotanto siirtyy sitten Mantsuriaan tai minne ikinä, eikä se mihinkään häviä. Toisaalta, jos eivät rikkaat länsimaat näytä esimerkkiä kehittyville maille, niin kuka sitten? Kiina voi ajatella että ei me nyt mitään tarhausta kielletä, kun Suomikin saa tunkea eläimiä häkkeihin, vaikka nillä olis varaa olla tunkemattaki. Tähän voi myös vaikuttaa se, että siskolla on ja on ollut chinchilloja lemmikkinä, ja niitähän monesti käytetään turkkien materiaalina.. En voisi kuvitella ollenkaan, että niistä söpöistä palleroista tehtäisiin vaatteita rikkaille leideille :'( Turkis on toki sekin maatuvaa, mutta noin niinkun muuten öljypohjaisesta keinokuidustakin tehty toppatakki on ekologisempi (tästä oli maininta keskustelussa, perusteluja en tiedä ja ne kyllä kiinnostavat, mutta ilmeisesti tutkimukset ovat tätä mieltä). Nahan käytöstäni kirjoitinkin tossa jo Mikaelalle :) Eli joidenkin kenkien maatuvuus ja kierrätys on vähän kyseenalaista, rotseissa ja muissa se on selkeämpää.. Mutta täytyyhän niistäkin irrottaa napit ja vetskarit ja vuori, jos todella haluaa nahan takaisin luonnon kiertokulkuun. Villa on sekin yksi hankala näkökohta, mutta toisaalta se sentäs tehdään (kai?) vahingoittamatta eläintä. Käsittääkseni truu vegaanit käyttävät ainoastaan puuvillasta ja hampusta tehtyjä vaatteita.

    Kiitos tosiaan pitkistä kommenteistasi & mielipiteistäsi - nakkaa niitä tähän lisää jos tekee mieli ;) Mun teksti on varmaan tajuttoman sekavaa, koska en jaksa käydä tätä läpi enää, kirjoitan vaan. Asiathan ei ikinä oo mustavalkosia, mutta joskus oma kantansa on vaan valittava. Ei sekään auta ainakaan eläimiä yhtään, että lilluu jossain harmaassa välimaastossa eikä tee asioille mitään. Jos haluaa käyttää eläinkunnan tuotteita, olla riistämättä eläimiä tehotuotannon tarpeisiin ja tietyllä tapaa saada eläimestä kaiken irti (brutaalisti sanottu mutta anyway), niin olisihan se oma pikku maatila paras. Sittenpähän sitä näkisi, miten helppoa on sika tappaa joulupöytään.. Nähdä kauhistunut katse sen silmissä. Tai sitten voi antaa eläinten kuolla rauhallisesti vanhuuteen, onnellisena :) Toivottavasi saat oman rakkauslehmäsi joskus! :D

    Ja niin, enhän mä asu enää Oulussa joten en tiedä sen kauppojen paprikatilanteesta ;) Hgissäkään en oo vilkuillut, koska en juuri osta paprikaa. Mut en usko että kotimaisia löytyy perusmarketista vielä.

    ReplyDelete
  18. Miten multa on mennyt tämä postaus aivan ohi! Täällä on niin paljon asiaa, että aivot ei kestä tällaista tietomäärää :D Mutta sanonpa vain, että älyttömän hyvä postaus!

    ReplyDelete
  19. reiska, haha, joo munkin piti sulatella kommentteja puoli päivää ennenku pystyin vastaamaan niihin ajatuksella :D Mut kiitos! ♥

    ReplyDelete