2010/04/07

A Jar full of Marmalade

Löysin pitkään himoitsemani Pauligin perinteisen, punaisen, peltisen kahvipurkin vuonna 2004 Joensuun torikirppikseltä. Ja vielä kohtuuhintaan, sillä kyseisten purkkien hinnat ovat kokoajan nousemaan päin (ja kaikesta retrokamasta pyydetään kirpparilla nykyään muutenkin järjettömiä). Siitä kesästä asti elämä on ollut yhtä peltipurkkien hamstraamista - eritoten vanhojen ja kuluneiden, mutta myös uusia on kelpuutettu joukkoon.


Alennuksesta löydetty Pikku Myy on pyörinyt nurkissa jo jonkin aikaa, mutta odottaa vielä sisältöään. Retrotyyliin tehdyssä Elovena-purkissa taas on sitä itseään - kaurahiutaleita.


Viimeisimmät löydöt ovat kaksi polka dot -purnukkaa kirpparilta hintaan 2,60e/kpl. Lienevät venäläistä alkuperää, ainakin leimasta päätellen. Tummanvihreä Lyon's Original Coffee -purkki taitaa olla jostain 80- ja 90-lukujen taitteesta ja Enklannin maalta. Se löytyi äidin kaapista ja sai sisuksiinsa kaakaota.

Ainoa ongelma näiden rakkaiden purkkien kanssa on TILA. Turha kai sanoa, että avohyllyyn esille mahtuvat vain ne kaikista suloisimmat yksilöt - loput joutavat kaappien uumeniin toimittamaan virkaansa milloin soijarouheen, milloin pähkinöiden tai teen varastotilana. Mutta truu keräilijähän ei lopeta siinä vaiheessa, kun tila muka loppuu kesken! Ja sitten joskus, kun minulla on ihana ja valoisa puinen huvila tai jugend/loft-unelma, jossa on hyllymetreittäin tilaa, pääsevät purkit todella oikeuksiinsa :)

13 comments:

  1. Peltipurkkihulluus tarvitsee kieltämättä suuret tilat, minäkin haaveilen avohyllyistä keittiöön. Olen samaa mieltä purkkien suolaisista hinnoista, esimerkiksi juuri samanlaiset punaiset polka dot -ihanuudet jouduin kerran katkerasti hylkäämään törkeiden hintojen vuoksi. Vastikään näin kirpparilla purkkeja (kamalilla hinnoilla, luonnollisesti), joiden myyntilappuun oli kirjoitettu "keräilypurkki". Onko se nyt muka joku syy ylihinnoitella?

    ReplyDelete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  3. Itsekin metsästän purnukoita mutta en oikein löydä hyvillä hinnoilla. Huuto.netissäkin ovat ihan sikahintaisia tahi kirppareilla. xP

    ReplyDelete
  4. Tosi kerääjä hamstraa kaikki nurkat täyteen, vuoteen alla on takuulla vielä tilaa ;O) Sitäpaitsi voit ajatella purnukoita investointina, joskus niistä saa maltaita..

    ReplyDelete
  5. Terppa! Törmäsin sun blogiin sattumalta etsiessäni arkkitehtuuriaiheisia blogeja...:-D Toi 'Arkkitehdiksi? osa 1'-juttu osoittautuikin hyödylliseksi, oon ite hakemassa nyt tänä keväänä ekaa kertaa arkkitehtikoulutukseen. Oisko sitä kakkososaa tulossa pian?:D

    Muutenkin vaikuttaa kivalta blogilta, varsinkin leffajutut on mielenkiintoisia! Taidan jäärä seurailemaan...:)

    ReplyDelete
  6. Mulla on juurikin tuommoisessa pikku myy-rasiassa suklaarusinoita <3 (tosin tällä hetkellä se on tyhjä, mutta kun on suklaarusinoita, niin ne majailee pikku-myyn hoivissa)

    ReplyDelete
  7. Peltipurnukat on tosiaan tosi kauniita ja käytännöllisiä sisustuksessa. Mutta minä ihmettelen niitä suolaisia hintoja. Vanhemmillani on kotona kahvipurkkina joku Pauligin vanha Juhla Mokka -purkki, joka on joskus tullut ILMAISEKSI kahvipaketin mukana. Ja nykyään sellaisesta pitää maksaa jotain 20 euroa. Ihan järjetöntä!

    ReplyDelete
  8. Aquila, joopa, heti kun joku muuttuu keräiltäväksi, hinnat nousee.. Älytöntä. Onneksi joskus vastaan tulee hyvää tuuria! :)

    Oola, mä onneksi aloitin hamstrauksen just ennen ku hinnat kohosi pilviin, niin oon saanut ihan ok-hinnoilla. Kymppiä enempää en mistään ala maksamaan :P

    Mikaela, nimenomaan ;) Ja eihän noista raaski luopua! Jos ne joskus vanhana mummelina lahjoittaa jollekin, niin ovat varmaan kivan arvoisia - ikäähän niillä olis sitten ainakin sata vuotta :)

    eevu, kiva että löysit tänne ja tervetuloa! Kakkososa on tekeillä, otin jo valokuvia sitä varten joten voi olla, että saan sen viikonloppuna pykättyä kasaan :) Tsemppiä hakuprosessiin!

    reiska, eikö ookki ^___^

    amma, aww, vois itekin ostaa suklaarusinoita sinne! Tosin se nyt on satavarmaa että ei ne siellä kauaa säilyisi :D

    Anzi, ohhoh, 20 euroa?! En ookaan moiseen törmännyt - itse pidän jo kympin hintaa melko roisina. Järjetöntä tosiaan!

    ReplyDelete
  9. Mä onneksi olen priorisoinut keräilyni tiettyyn peltipurkkimalliin ( sellaisia simppeleitä yksivärisiä 60-70-luvun pyöreitä purkkeja ), tosin äiti bongailee mulle kirppiksiltä sarjan ulkopuoleltakin peltipurkkeja ja kyllä, se tila on rajallista! Mutta ei ne purkit vielä mitään, mutkun mieli tekisi keräillä ihania, 50-70-lukujen kulhoja, ja niiden suhteen tila on meidän asunnosta jo loppunut, jos niitä haluaa esillä pitää :T

    Ja ihania nuo sun purkit, varsinkin nuo polka dot-mallit!

    ReplyDelete
  10. Mä haluun noi polka dotsit! Ihanat ja hei säkin olet elovena-kerhossa ;-).

    Mun unelmissa koko keittiö ois erilaisissa purnukoissa; kuivaaineet ja kaikki kaupan purkit tyhjennettäisiin etiketeillä varustettuihin purkkeihin. Oih mitä järjestystä!

    ReplyDelete
  11. Uhh, ihanat polka dot purnukat! Pitäisiköhän sun kohta perustaa sellainen purnukkablogi? Sitten niitä voisi aina ihailla siellä. :D

    ReplyDelete
  12. Salka, no toi on aika fiksua, rajaaminen nimittäin. Tosin varmaan vähän haasteellista purkkien metsästämisen kannalta? Kulhot on kyllä aivan ihania!! Mutta nekin varsin kivasti hinnoissaan :P

    Nooruska, Elovena-kerhossa ollaan ;) Vaikka purkki on mielestäni aika ruma, mutta periaatteen vuoksi pitää olla, eh. Mäkin haluaisin kaiken pikkusälän purkkeihin, ja oon sitä aika pitkälti toteuttanutkin. Lasisia, peltisiä, muovisiakin.. Mutta eipä niitä kukaan nää kun ovat kaapeissa. Ehkä tulevaisuudessa organisointi pääsee vielä huippuunsa!

    Joa, aattelinkin että tykkäisit :D Hehee, purnukkablogi olis jees, saattaisi vaan aika pian loppua jutut siellä kesken.

    ReplyDelete