2010/04/09

MAdM - OOOM

Otsikon kummallinen koodaus on helppo purkaa: Melissa Auf Der Maur - Out Of Our Minds. Nimikkobiisi hiljattain ilmestyneeltä kakkosalbumilta. Siis toiselta sooloalbumilta, tämä leidihän toki vaikutti useamman vuoden Courtney Loven luotsaamassa Holessa sekä The Smashing Pumpkinsin jäähyväiskiertueella. Vaikka laululliset lahjat eivät ole huikeat, pysyy punatukka basson varren lisäksi myös nuotissa. Nähty livenä Ilosaarirockissa vuonna nakki. Kuultu myös Indochinen ihanassa Le Grand Secret -biisissä. Melissalta kun kanadalaisena luonnistuu niin englanti kuin ranskakin. Musiikillisia kollaboraatioita löytyy myös mm. Fountains of Waynen sekä lapsuudenystävä Rufus Wainwrightin kanssa. As if that isn't enough: Melissa on myös valokuvaaja. Huhhuh.

OOOM ei ole ihan parasta MAdMia, mutta perussettiä. Mainiota kuunneltavaa ensi viikon keikkaa odotellessa ;)




Lisämausteena viikonlopun soundtrackiin, mikäli naisääni ei viehätä mutta rokki kyllä - tsek Manboyn uusi sinkku One Dollar Under God! Jos tämä ei ole menevä kesäralli niin ei sitten mikään.

9 comments:

  1. Olen ollut näemmä ihan talviunilla kun on keikkatieto mennyt ohi, tai sitten voi syyttää yleistä lahopäisyyttä. Joten kiitoksia tästä infosta.

    ReplyDelete
  2. Liput ensi viikon keikalle on jo plakkarissa. MaDM on mahtava mimmi.

    ReplyDelete
  3. Mä en kestä mä en kestä mä en kestä mä en kestä! Miten mä olen voinut missata tämän taas, että Melissa tulossa Suomeen keikalle!?! LUVVVV herrr! Hitto olen tulossa hesaan perjantaina, mut pitäisköhän sitä aikaistaa... Ääk, mistä 20e ylimääräistä lippuun... Ääk! ÄÄK! *tutisee jännityksessä ja mietintämyssy painuu syvälle*
    -Oola

    ReplyDelete
  4. Välillä kaipaa tuota Melissan korutonta ja monotonista ääntä :) Hei pitäsköhän se lippukin ostaa :D Ja Manboy roks!

    ReplyDelete
  5. Noni lippu varattu. Ei saanu pdf-lippua möö.

    ReplyDelete
  6. salmiakki, enpä minäkään kuullut keikasta kun joku parisen viikkoa sitten. Vähän huonosti vissiin informoitu.. Mutta lippuja ainakin vielä on!

    Anzi, jee! ^____^

    Twinners, aikaista vaan ;) Toivottavasti pääset keikalle!

    reiska, joskus sitä tosiaan kaipaa, koska Melissan ääni on jotenkin puhdas.. Ei mitään turhaa, meininki on tekniikkaa tärkeämpää. Ja mistä oikein ostit sen lipun? Kyllä Tiketistä vaan saa niitä pdf-lippuja ku ite ostin tänä aamuna :D

    ReplyDelete
  7. No voi ny jumankauta, ostin Lippupalvelusta..paitsi siis varasin, joten suuntaankin siis Tikettiin :D

    ReplyDelete
  8. :D Joo ei pdf-lippuja saa muualta ku Tiketistä.

    ReplyDelete
  9. Kääk.. *kädet hikoaa* Pitäiskö sitä sitten lähteä päivää aikaisemmin... Hitto, tietää rahanmenoa.. Ää.. Melissa.. Äää! Majapaikkakin pitäisi miettiä, hmmhmmhmm. NO meditoin tätä lisää. Tosin uutta levyä kuunnellessa alkaa kyllä iskeä fiilis et prkl Melissa!
    -Oola

    ReplyDelete