2010/04/24

Two of a kind


Peltiset purnukat ovat jostain syystä viime aikoina eksyneet kotiini pareittain. Polka dotsien lisäksi viime viikonlopun löydöt ovat tuplaten herkullisia. Kirpparilta löytynyt ruusupurnukka sai mummulasta kaverikseen toisen, ja samoin jo aiemmin mummun vintiltä löydetty turkoosi rasia löytyi sieltä tavallaan uudestaan.


Yksittäiskappaleina kotiin pääsivät pieni lasinen purkki sekä kirpparilta hankittu suloinen keksejä joskus sisältänyt pitkulainen rasia. Hirvittävissä hinnoissa nuo tosiaan nykyään ovat, mutta onneksi on vielä olemassa vinttilöytöjäkin :)


...Joista mainittakoon vielä oletettavasti 1970-luvun rento nahkapalalaukku sekä vanhat kirjat. Niitä kyllä löytyy kotoa lisää, mutta eritoten hauskaksi koin papan vanhan maantiedon kirjan, jonka painos on vuodelta 1939. Silloin ei paljoa kainosteltu, tummaihoiset olivat neekereitä ja japanilaisten kanssa ei kuulemma mikään muu Aasian kansa voi kilpailla etevyydessä. Nyt jo suljettu Voikkaan paperitehdaskin oli yksi Suomen suurimpia.

7 comments:

  1. Erityisesti noi ruusupurnukat on ihania! Itsellänäkin on aina kirppareilla käydessäni tapana haalia mukaan kaikenlaista turhaa mutta samalla niin ihanaa pikkukrääsää; minulta löytyy jo hirveä kokoelma pieniä puupurnoita, joilla en tee oikeasti yhtään mitään. ;)

    Ja hei vitsi tollaset isoisän vanhat koulukirjat on varmaan milenkiintoisia! Sillon ajateltiin ja kirjotettiin kumminkin niin erilailla kun nykyään. :)

    ReplyDelete
  2. EIIIIH! Juhani Ahon Rautatie!! Mulla, Jöndellä ja Mardella on tosta kauheet muistot :DDDD

    ReplyDelete
  3. Miten sieltä voi AINA vaan löytyä uusia aarteita :D Ou mai gaad Rautatie.. ^ :DDD

    ReplyDelete
  4. No nyt tiedän, mihin kaikki ne edellisen polven vanhat koulukirjat K-nimisestä paikasta roudataan, haa! :)

    ReplyDelete
  5. Vanhat kirjat on aina vaan yhtä ihania, edes aiheella ei ole niin väliä:) Itse löysin Jack Londonia Turun kauppatorilta eurolla (!).
    Vanhoissa koulukirjoissa on kyllä iso pala yhteiskuntaa. Just tuo tapa esitellä vieraita kulttuureita. Kertoo ajastaan aika paljon.

    Hyvää sunnuntaita!
    /Hannele

    ReplyDelete
  6. Mun mammalla on tollanen samanmoinen ruusupurkki jota himoitsen siltä mutta en oo tohtinu pyytää :)

    ReplyDelete
  7. Ellie, kaikki pieni krääsä on just huippua - vaikka niille ei keksisi käyttöä sillä hetkellä, niin ehkä myöhemmin :) Ja nostalgia on parasta!

    Henskis, haha :D Joo en tiedä luenko tota koskaan, taisin ottaa sen lähinnä askartelumateriaaliksi x)

    Reiska, en tiijä, mut kyllä se nyt on aika tyhjäksi koluttu pikkuhiljaa :D

    Anonyymi, hahaa ;)

    Hannele, kirppareilla on hurjat kasat kaikkia vanhoja kirjoja, niitä ei vaan aina jaksa selata läpi! Harmi sinänsä. Ja justiin vuosikymmenien takaisesta ajatusmaailmasta saa hyvin irti kirjojen kautta.. Sunnuntaita myös sinne :)

    Hepa-Neiti, ehkä jonain päivänä tohditkin :)

    ReplyDelete