2010/07/27

LEO


Vietin oikeaa Leonardo DiCaprio -viikonloppua, kun sunnuntaisen Inceptionin lisäksi katsoin lauantaina vihdoin kehutun The Departedin. Scorsesen tähtinäyttelijöillä kuormitettu jännitysnäytelmä piti rautaisessa otteessaan koko matkan ajan, kohtalaisen rajuun loppuratkaisuun saakka. En oikein tiennyt mitä odottaa, sillä aiemmista Scorsese-pätkistä en ole suuremmalti välittänyt, vaikka hyviä ovatkin olleet. Tämä lensi kyllä niiden yli korkealle, kevyesti. En silti tiedä, onko Departed sellainen elokuva, jonka voi katsoa uudelleen. Kenties jonain päivänä. Kun ei enää muista kaikkia yksityiskohtia.

DiCaprio on jo muutaman vuoden ajan ollut Martin Scorsesen luottonäyttelijä, eikä syyttä. Päästyään eroon teini-idoli-statuksestaan Leosta on kuoriutunut vakavasti otettava ja äärettömän lahjakas ammattinsa edustaja (vaikka lahjakas hän on tietysti ollut aina). Muita kaksikon yhteistyön helmiä ovat Shutter Island, The Aviator ja Gangs of New York. Jälkimmäiset olen molemmat nähnyt, mutta aikajanalla on tauko, jolloin herran elokuvat eivät löytäneet tietään tv-ruutuuni.

Olin yläasteella, kun pahin Leo-huuma iski. Romeo & Julia (1996) kera Claire Danesin valloitti monen teinitytön sydämen, ja sen jälkeen piti ihastuksissaan nähdä joka ikinen Leonardon tähdittämä leffa. Gilbert Grapessa hän tekee käsittämättömän hyvää työtä, ja tottakai Titanic piti käydä teatterissa katsomassa useammin kuin kahdesti, ja nyyhkyttää jokaisella kerralla kahta kauheammin. The Quick and the Dead ja This Boy's Life eivät elokuvina syöpyneet mieliin järin voimakkaasti, mutta toisin oli The Basketball Diariesin (suom. New Yorkin kadut) kanssa. Se on edelleen yksi lempielokuvistani. Jos ette ole nähneet, suosittelen lämpimästi kaikille elämän rujoa puolta esittelevien draamojen ystäville. Viime aikojen rainoista Revolutionary Road teki minuun vaikutuksen. Nyt, yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, voin jopa sanoa DiCaprion kuuluvan lempinäyttelijöideni joukkoon.

On hassua, miten 90-luvun lopussa joka ikinen saksalainen, neonväreillä kruusattu teinilehti oli täynnä erinäisiä poikabändejä - ja Leonardo DiCapriota. Muistan eräänkin lehden mukana tulleen I ♥ Leo -rannekkeen. Ja miten lapsenkasvoinen Leo tuolloin olikaan! Ja miten saman näköinen hän on tänä päivänä, vaikka vuodet ovatkin tuoneet särmää. On niin kurjaa, kun todelliset, lahjakkaat tähdet joutuvat syrjäytetyksi teinistatuksensa takia. Toiset heistä näyttävät onnekkaasti nousevan jaloilleen, ansaitulle jalustalle. Tällä hetkellä samassa myllytyksessä on ainakin Robert Pattinson. Osaahan mies näytellä, mutta tarvittaisiin kunnon repivä rooli, jotta koko maailma sen näkisi. Sitä odotellessa.







Tällä hetkellä Leonardolla näyttäisi IMDb'n mukaan olevan kaksikymmentäkolme elokuvaa produktiossa. Järjetön määrä (vaikka listasta ei selviäkään, missä kaikessa DiCaprio on näyttelijänä, missä tuottajana - hän kun on tehnyt kumpaakin). Mies on vahvasti polulla "uudeksi Jack Nicholsoniksi", ja ainakaan ammattitaidon suhteen en epäile tulevaisuutta yhtään. Jään innolla odottamaan tulevia tuotoksia, mutta sitä ennen täytyy paikata pari aukkoa sivistyksessä - esimerkiksi Shutter Island.

Muita entisiä/nykyisiä Leo-faneja?



p.s. Jostain korviini kantautui (ettei olisi peräti niinkin luotettavasti tietolähteestä kuin Perez Hilton, köh), että Ron Weasley aka Rupert Grint saattaisi olla Scorsesen uusi lempilapsi. Punatukan näyttelijän elkeet ovat kyllä loistavat, joten jännityksellä odotan, pitävätkö huhut paikkansa ja mitä siitä seuraa...

17 comments:

  1. Ha, vaikka Leon näyttelijätaitoja ei käy kiistäminen, se on silti vähän liian babyface mun makuun. Olisi aika saanut miehistää Leoa vielä vähän enemmän. Se oli ehkä musta vähän liian ällö jopa silloin teininä, vaikka tais mulla olla hetken sen julistekin seinällä!

    Tuo joutsenkuva oli muuten näytillä Tukholman Annie Leibovitz-näyttelyssä ja mie mietin tuon kuvan kohdalla vain, et eiks joutsenet ole äkäisiä lintuja, miten ne on saaneet sen olemaan noin... :D

    ReplyDelete
  2. Minä taas EN pitänyt Leosta nuorena, leimasin hänet kauniskasvoiseksi ja heppoiseksi näyttelijäksi, huolimatta Gilbert Grapesta. Mutta kuten olen joutunut blogissani jo parin vuoden ajan sanomaan, olen nöyrtynyt ja perunut kaikki pahat sanani. The Aviator, Departed, Blood Diamon ja Shutter Island sekä tietty Inception ovat osoittaneet että Leo on Hollywoodin uskottavin miesnäyttelijä, tekee takuuvarmaa jälkeä joka kerta. Olen nykyisin täysin Leo-fani, ei voi mitään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan??

    ReplyDelete
  3. Mä aloin pitää Leosta enemmän kuin vanheni hieman. Aina koin että on upea näyttelijä mut kaunispoikahypetys ärsytti.

    Grintin leffoja odotellessa! Hän on niii-in ihkudaa! Sanoo punapääfani... ^^

    ReplyDelete
  4. Mulle tulee vaan mun exä mieleen Leonardosta :D Tai mikä yläasteaikanen säätö se ny olikaan :) Ja mä näytin mukamas ihan Kate Winsletiltä :D ..mun mielestä meijän äiti on näyttäny enemmän nuorena siltä.

    Kyllä mä sillon yläasteella siitä ihan tykkäsin, mutta sen jälkeen se on jotenkin jääny..

    ReplyDelete
  5. Mä en koskaan kuulunut niihin fanaattisiin Leo-faneihin, en edes Titanicin aikaan. Sen takia mun on ollut helppo katsella Leonardon muitakin elokuvia. Taidan olla erilainen nuori jos sanon, että The Beach on mielestäni hyvä elokuva. Inception pitäisi kyllä mennä pian katsomaan.

    Mää <3 Ron Weasley, oppiikohan sitä koskaan ajattelemaan Rupertina. Toivottavasti. :D

    ReplyDelete
  6. Mulla on jäänyt iso liuta Leon leffoja katsomatta, sen naama oli silloin joskus nuorna tyttönä joka lehdessä ja siitä tuli pienoinen yliannostus!

    Inception vaikuttaa kyllä sen verran kiinnostavalta, että täytyy niellä ennakkoluulot ja mennä katsomaan.

    ReplyDelete
  7. Mullakin oli se Leo-fanituskausi Titanicin aikaan (olin kai jotain 11 tai jotain), ja sen jälkeen oli vaikeuksia suhtautua siloposkeen oikein muuna kuin komeana siloposkena, joka on leffoissa sen takia ettytöt vois ihkutella. :P Mut nyt kun tullut katsottua useampia Leo-leffoja ja erityisesti kun nyt Inceptionissa Leo oli niin "aikuinen" ja "kypsä" (se sellainen poikamaisuus on karistettu), voi oikeasti mielessään pyyhkiä sen edellisen imagon ja alkaa vaan pitää sitä huippunäyttelijänä. :P Jännästi mulla oli sama juttu myös Brad Pittin kanssa ;o Ja I agree, Leossa tosiaan ON jotain samaa näköä Jack Nicholssonin kanssa! ^^

    Departed tuli kans tuossa joku aika takaperin katsottua, ja se piti otteessaan kyllä ja oli tosi hyvä asetelma tää poliisiksi sopimattomasta rehdiksi tyypiksi ja täydellisestä poliisista laihaksi alamaailman myyräksi (mun Matt Damon -inho senku voimistuu :D), ja jännitin hulluna läpi leffan. En kuitenkaan ihan loppua kohti vakuuttunut, jotenkin se loppuratkaisu tuli niin nopeasti ja puskan takaa, enkä tiedä oliko siinä oikein mitään ajatusta takana, ihan kuin olis loppunut aika tai rahat tehdä sitä leffaa (olihan se jo pitä leffa), ja pari juttua tais jäädä vähän sekavasti käsittelemättä. Siksi en oikein tiedä mitä ajatella leffasta kokonaisuutena :D Mutta näyttelijät oli kyllä ihan loistavia ja jännitin kyllä tosiaan mielettömästi, tuli itellekin ihan vainoharhafiilis.. :P

    ReplyDelete
  8. Mä en oo koskaan ihkuttanut Leoa noin niinku ulkonäön puolesta, mutta ihan aina oon ollut sitä mieltä, että se on t o d e l l a hyvä näyttelijä :) Varsinkin Gilbert Grape teki vaikutuksen aikoinaan! Basketball Diaries ja monet uudemmat Leo-leffat on kyllä näkemättä :( Täytyy korjata asia! Ja Inceptionissa Leonardo oli hyvä myös. Koko leffa oli muutenkin kyllä ihan mahtava! Näin sen sunnuntaina ja se on pyörinyt mielessä siitä lähtien.

    ReplyDelete
  9. Joo mie oon ollu aikoinaan ihan hullu fani, mulla oli yks mun huoneen seinistä tapetoitu lähes kokonaan Leon kuvilla. Nyt vanhempana oon karsastanu hirveesti kaikkia sen elokuvia, koska en meinaa päästä eroo siitä kultapoju-mielikuvasta, jonka oon luonu päähäni. Siinä mielikuvassa sillä on just toi ylipitkä tukka ja jakaus keskellä päätä.

    Oon kuitenkii kattonu mm. the aviatorin ja onhan se hyvä näyttelijä. departed mulla on ollu digiboksissa kuukausitolkulla odottamassa kattomista, mut en vaan oo saanu aikaseks.

    ReplyDelete
  10. Tuo joutsen-kuva on kyllä hieno! En ole koskaan, enkä edelleenkään, pidä Leosta mitenkään hottismielessä, mutta loistava näyttelijä se on, ei voi kukaan väittää vastaan.

    ReplyDelete
  11. Hannie, mulla olikin teiniaikoina tapana ihastua just kaikista babyfaceimpiin tyyppeihin mitä löytyi, se selittää ;) Nykyisin kaipaan enemmän särmää. Jota myös Leo on vanhennuttuaan saanut. Mutta pääasia herrassa on ne mielettömät näyttelijänlahjat! Ja ois, Leibovitzin näyttelyn haluisin nähdä, toi gekko-kuva on myös hänen tuotantoansa. Jospa ne on jotenkin huumanneet sen joutsenen..? :D

    Mikaela, täsmälleen, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;) Varmasti moni on leimannut Leon nimenomaan kiiltokuvapojaksi. Mutta onneksi herra on päässyt todistamaan, että todella OSAA asiansa. Ja samalla sitten saanut uusia faneja :)

    Oola, muakin ärsytti se hypetys jossain vaiheessa, kun kasvoin Titanicista yli. Nyt se nostaa taas päätään, mutta vähän eri mielessä kuin silloin teininä :) Ja uu, Rupert on kyllä niin loisto!

    mari, hahahaa :D Susta kyllä kieltämättä tulee mieleen Kate Winslet! Ehkä ne on ne hiukset. Ja kasvot. Erilaiset silmät sulla kyllä on :)

    NooranElämää, mä en oo just anti-Leo-kauden vuoksi koskaan kattonut The Beachia, varmaan pitäisi! Pitäisi kyllä katsoa sata muutakin. Toivotaan, että Rupert saa paljon hienoja rooleja tulevaisuudessa, että hänet osaa kuvitella muunakin kuin Ronina ;)

    Noora, multakin puuttuu just sen takia välistä iso kasa Leon leffoja! Mutta tässä pikkuhiljaa on päässyt yliannostuksesta eroon ja voinut niitäkin kattella. Inceptionia ehdottomasti suosittelen :)

    Maria, mun mielestä Leo on siloisten poskiensa lisäksi aina ollut loistava näyttelijä - mm. Gilbert Grape ja Basketball Diaries sitä todistavat. Mutta Titanicin jälkeen kyllä iski totaalikyllästys. On aivan ihanaa, että mies on saanut rooliensa kautta lisää särmää ja sellasta 'vanhan miehen karismaa', vaikkei tietysti vanha ole vielä ollenkaan. Jotenkin ne näyttelijän elkeet on mun mielestä kovin samanlaisia Nicholsonin kanssa! Ja sama juttu, Brad Pitt on loistava näyttelijä, mutta sitten ala-asteen en oo kummemmin hänestä välittänyt. Ihan kivat vatsalihakset joo, mutta ei se riitä hottiuteen :P Semmonen rujous puuttuu täysin. Mä tykkäsin Departedin lopusta juuri siksi, etten osannut arvata sitä ollenkaan. Yleensä mielessä pyörii puolisenkymmentä erilaista loppuratkaisua, joista joku on aina oikein leffassa kuin leffassa. Ihanaa kun on poikkeuksia!

    maajo, onhan se :) Suosittelen kyllä älyttömästi tota Basketball Diariesia!! Siinä on mukana myös Mark Wahlberg ja sitten se yksi isokokoinen tummaihoinen mies, joka on esim. Crow'ssa ja monessa muussa leffassa. Inceptionilla on kyllä paha tapa jäädä päähän pyörimään.. Itse haluaisin tällä hetkellä vaan nähdä sen uudestaan :D

    stu, okei, saat suosiolla tämän porukan mitalin suurimmasta Leo-faneudesta :D Mielikuvista on vaikea päästä eroon, mut kun on kulunut tarpeeks paljon aikaa ja avaa mielensä mahdollisuuksille, siitä yleensä pääsee yli :) Aviator on mun mielestä hitusen tylsähkö, mutta Departed oli toista maata.

    reiska, Leibovitz osaa hommansa, sitä ei käy kieltäminen. Mäkään en enää osaa ajatella Leoa mitenkään hottiksena, sen vaiheen koin teininä eikä siihen ole paluuta, mutta on se muuten jotenkin vaan niin mieletön.

    ReplyDelete
  12. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  13. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  14. Siis mitä hittoa tää sekoilee, ensin sanoo ettei voi julkaista kommenttia koska se on liian pitkä, ja kun laitan sen osiin, se on kuitenkin julkassut sen alkuperäisenki.. :D Blogger osaa asiansa.

    ReplyDelete
  15. Minä en nuorempana ollut mikään Leo-fani. Olin vissiin Titanicin aikaan jo liian vanha ;-) Mutta Gilbert Grape on suurimpia suosikkejani ja siinä Leon roolia pidän edelleenkin yhtenä hänen parhaistaan - mies näytti jo todella nuorena olevansa hyvin lahjakas!

    Nyt myöhemmin voin sanoa muuttuneeni jopa Leo-faniksi, sillä ikä on todellakin tuonut särmää ja raamikkaampi olemus sopii hänelle paremmin. Mutta minulle hän on suosikki lahjakkaana näyttelijänä, eikä edelleenkään ole muuttunut seksisymboliksi.

    Uusi Nicholson... toivottavasti vain lahjakkaan näyttelijän olemuksessa! ;-)

    ReplyDelete
  16. Paivi, Leon rooli Gilbert Grapessa on kyllä mieletön. Silti tavallaan hyvä, ettei Oscaria tippunut niin varhaisessa vaiheessa uraa, siitä olisi voinut olla haittaa. Mullekaan Leo ei enää ole mikään hottentotti (Mikaelan sanoin ;), vaan äärettömän karismaattinen ja lahjakas näyttelijä.

    ReplyDelete
  17. Oon hulluna Leoon <3 (::: Mulla on sille fanisivut, ja monia sen elokuvia <3 Yhtään julistetta en oo löytäny, mut titanic soundtrackin- mukana tuli se etulärpäke, niin laitoin sen siihen seinälleni (: Kiva kun löyty joku suomalainen, joka pitää Leosta <3

    Oon muuten 12 vuotta.. :d
    Voitko käydä vastavierailulla ?

    www.leonardodicaprio.suntuubi.com

    + kirjota vieraskirjaan ?

    ReplyDelete