2010/09/20

The Golden Blackbird

Viikonloppuna tuli käväistyä pitkästä aikaa hitusen yöelämässäkin. Soundfactory-niminen studio vietti 1-vuotissyntymäpäiviään ja sen kunniaksi juhlittiin boolilla, tajuttoman upealla piano- ja muulla livemusiikilla sekä yksityisellä ratikkamatkalla halki kaupungin. Jatkot olivat jazz-klubi Birdlandissa, joka osoittautui miellyttävimmäksi sedulaksi jossa olen koskaan käynyt (no se ei vaadi paljoa se, mutta oli paikka ihan oikeasti viihtyisä). Ei melskausta, ei teinejä, ei tahmeita lattioita.


Asuun kaivoin pitkästä aikaa esiin a) kultahameen b) Missyt. Ensimmäiseksi mainittu on vanha Seppälän ostos, ja rakastan hametta yhä palavasti. Ainoa ongelma on, että se voisi olla hieman möyheämpi. Tämä hoituisi nostamalla vyötäröä, mutta koska minulla lantiooni verrattuna lähestulkoon jopa on sellainen, ei hame pysy ylhäällä yhtään ylempänä, pöh. Toppi Vero Moda, kaulakoru Omstart, kengät Vagabond.


Niin ihanat kuin Missyt ovatkin, ulkona riehuva syyssade pakotti laittamaan jalkaan maanläheisemmät matkakengät. Ja kyllä, kyseessä ovat uudet talvikenkäni. Pähkäilyjen jälkeen päädyin prätkäsaappaisiin, kun Vagabondin liikkeestä soitettiin niiden saapuneen paikan päälle. Valitsin piirun verran liian suuren koon, jotta villasukka mahtuu ohuen vuoren kaveriksi talvipakkasilla, mutta pohjallisen kanssa ne kulkevat nyt jo syksylläkin. Jos näillä liukastuu, on vika jossain muualla kuin jaloissa!

Arvatkaapa, mitä litkin tällä hetkellä? Kuumaa mustaherukkamehua. Muutaman viikon työ-, treeni- ja blogimaailmassa juhlinut lenssu on saamassa otetta minustakin. Useiden päivien superlievä kurkkukipu äityi tänään jonkin verran suuremmaksi. Ei sillä, kotona makoilu kuulostaa houkuttelevalta, jos vain a) joku olisi siivonnut täällä ja b) ei olisi niin paljoa muuta tekemistä. Voi huok.

8 comments:

  1. Hö, nyt tekee mieli mustaherukkamehua!<3 Vaikka ei ole edes flunssaa.:)

    ReplyDelete
  2. Hei mä tarvin tollaset missyt! Saakohan niitä vuojen sisällä jostain!?

    ReplyDelete
  3. Hmm, auttaisiko pieni tyllihamonen hameen alla kohottamaan sitä? Tai jos sitä tylliä voisi ommella tuon hameen helman sisään? ( riippuen toki, millainen on hameen helman rakenne, onko helma ommeltu pussiin vuorin kanssa vai ei).

    Ja paranemisia, pikaisia! Mullakin on nyt pari päivää ollut sellainen epämääräinen tunne kurkussa, vihreää teetä kera hunajan koitan kovasti litkiä, ettei flunssaksi asti tämä koituisi :T

    ReplyDelete
  4. Noi saappaat! Samoja olen itsekin katsellut. Uusien talvikenkien tarve on (parin kuukauden sisällä) akuutti.

    (Haittaako jos meillä on KAHDET samanlaiset kengät?)

    ReplyDelete
  5. Ihanat prätkäsaappaat ♥
    Ei taida kukaan välttyä syysflunssalta tänä vuonna, niin paljon sitä liikkeellä. Eilen tuli yksi työkaveri ihan yhtäkkiä kipeäksi ja on tänään sairastamassa kotona nenäliinapaketin kanssa.

    ReplyDelete
  6. Nuo prätkäsaappaat on juurikin sellaiset joita oon talveks ajatellut. Ja ehkä oikeasti myös tarvitsen sellaset.

    Flunssa on ollut mullakin, jo kolmatta viikkoa. Salille ja jumpalle ei voi kuin haaveilla menevänsä. Toisaalata, kun ei oikein ole muuhun energiaa, voi surffata netissä ja suunnitella matkoja (helmikuussa Pariisi ja heinäkuussa Rooma). Ja kuunnella musiikkia. Jo kaksi viikkoa pelkkää Placeboa. Ihanaa.

    ReplyDelete
  7. Söpö asu ja ihanat talvikengät! Nyt vaan lepoa, lepoa että tyhmä flunssa lähtee pois.

    ReplyDelete
  8. MouMou, onneksi kukaan ei kiellä juomasta herukkamehua terveenäkin ;)

    mari, enpä tiiä! En muista yhtään oliko niitä tän vuoden mallistossa. Käytettynä tietysti saattais löytyä, vaikken ymmärräkään, kuka noista kengistä haluis luopua..

    Salka hmm, vois auttaa, mutta mun ahkeruus ja ompelutaidot tietäen projekti on jo valmiiksi tuhoon tuomittu :D Vuori hameessa kyllä on ja se on valmiiksi vähän rikkikin, joten pitäis näyttää sille ompelukonetta joka tapauksessa. Mä oon nyt kotona kipuilemassa, toivottavasti sinä vältät flunssan!

    Hannie, mitä se nyt haittaa, ei niitä ensimmäisiä tunnista kuitenkaan samoiksi, ja minkäs sille muutenkaan mahtaa jos on hyvä kenkämaku :D

    Chatrin, eipä välty ei :/ Onneksi luulisi pakkasilla pysyvän jalat lämpöisinä! Ei voi kuin suositella noita kenkiä :)

    Suvi, vaikuttavat kyllä monikäyttöisiltä saapikkailta :) Ooh, reissut kuulostaa ihanilta! Ja paljon Placeboa, jee ♥ Mäkin tässä makoilen, voisi kohta tehdä taas lämmintä mehua.

    Riehu, kiitos! Täällä sitä lepäillään paraikaa :)

    ReplyDelete