2011/08/10

Bridesmaids


Mitä tapahtuu, kun ollessasi sinkku, rahaton ja vailla suuria päämääriä elämässäsi tapaatkin parhaan ystäväsi sormus nimettömässään? Sulhaselta ei pätäkkää puutu ja uusien, rikkaiden piirien myötä myös BFF-statuksesi on heikoilla kantimilla. Kaiken tämän lisäksi pitäisi selviytyä tulevista häistä kaason ominaisuudessa, seuranasi neljä kappaletta omalaatuisia morsiusneitoja. Katastrofin ainekset siis käsillä.


Morsiusneidot on siitä harvinainen komedia, että se on naisten naisille kirjoittama. Älytön pölkkypäähuumori siis loistaa poissaolollaan ja pissa/kakka-jututkin jäävät varsin vähälle. Osa jutuista menee yli ymmärryksen (ruokamyrkytyskohtaus morsiuspukuliikkeessä), osa naurattaa toden teolla (viskin säestämä lentokonekohtaus) ja osa aiheuttaa pitkittyneisyydestään huolimatta - tai juuri sen vuoksi - sietämätöntä myötähäpeän tunnetta. Elokuvan nimi on minusta sikäli harhaanjohtava, että leffa keskittyy enemmänkin Annien (Kristen Wiig) ongelmavyyhtiin häiden toimiessa tapahtumien kehyksenä. Pari morsiusneitoa pysyy täysin sivuhenkilöinä, mutta jokaisen oma persoona tuo oman pienen säväyksensä soppaan. Parin sitten vähän isommankin. Morsiusneitoina Rose Byrne, Melissa McCarthy, Wendi McLendon-Covey ja Ellie Kemper, tuleva vaimo on yhtä kuin Maya Rudolph. Bridesmaidsin on ohjannut Paul Feig, joka on ohjannut ja itse näytellytkin useissa komedioissa niin tv'ssä kuin valkokankaallakin.

Leffa ei ole ääretöntä kohellusta järjettömästä huonon tuurin aiheuttamasta sattumasta toiseen, vaan välissä nähdään paloja todellisesta elämästä. Ehkä siksi se onnistuikin yllättämään positiivisesti - minähän en ole komediaihmisiä en sitten yhtään, enkä nytkään nauranut puolissakaan niistä kohdista missä muu yleisö, mutta pidin paljon todellisuuspohjaisesta tulkinnasta. Henkilöhahmot ovat oikeita naisia eivätkä vain täydellisyyttä hipovia muovisia nukkeja. Lisäksi onnistuin saamaan tipan linssiin useammankin kerran. Ja tämänhän piti olla komedia!


Genressään siis yllättävän viihdyttävä ja ehkä hieman liian pitkä raina kaikille naisille (miksei miehillekin, eihän tässä sukupuolia aleta lokeroimaan), mutta pienen draamanpoikasen vuoksi ei ihan niin kevyt kuin oletin. Ja hyvä niin, eipähän jäänyt täysin hömppää makua suuhun :)


I'm really not a comedies person, but Bridesmaids proved to be a-ok! That's mainly because I felt it was based on real women in a real world, instead of some plastic Barbie dolls that keep bumping into tragicomic situations, one after the other. I didn't maybe laugh as much as the rest of the crowd in the movie theatre, but I also cried. Which is a lot said from a comedy!

Photos 

6 comments:

  1. Minä taas olen juuri sitä idioottikomediatyyppiä ja yleensä en innostu _yhtään_ lämpöisiksi kuvatuista "naisten komedioista". Morsiusneidot palautti kuitenkin uskoni tähän kyseiseen lajiin, varmaan juuri siksi että mukaan oli uskallettu laittaa myös äärimmäistä myötähäpeää aiheuttavia kohtauksia, jolloin lopputulos ei ollut liian pumpulinen. Eli tykkäsin leffasta ja paljon!

    Ps. ja mahtavaa extraa lempparihahmoltani Little britainin - "Only gay in the village" Matt Lucasilta :,D

    ReplyDelete
  2. Nelliina, kivaa että tykkäsit! Mullakin tää tosiaan palautti uskoa komedioihin, joihin en oo uskonut enää pitkään aikaan (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Nimenomaan pumpuli ja liian siloiteltu lopputulos loistivat poissaolollaan, hyvä niin :) Ja todellakin, Matt Lucasin pieni rooli oli piste i'n päälle! :D

    ReplyDelete
  3. Mä tykkäsin kanssa todella paljon tästä elokuvasta, koska se ei tosiaan ollut mikään karkkia ja päiväunelmia naisille ala Sinkkuelämää, vaan ns. oikea naisille suunnattu komedia/elokuva. :)

    ReplyDelete
  4. Hei tää onkin hyvä. Olispa kiva viedä oma kaaso tätä katsomaan. :D

    ReplyDelete
  5. Ahihi, olinko vähäsen pihalla ja aivot jäässä, kun luin ensimmäisen kappaleen ja tulkitsin että kerrot ennen leffa-arvostelua omasta elämästäsi :DDD Vasta se morsiusneito-kohta väänsi mulle rautalangan. x) Where's my mind ;o

    ReplyDelete
  6. Suvi, juuri näin :)

    Varpunen, hihi, siinäpä ideaa :D

    Maria :DDD No, ei ehkä ihan kamalan kaukana oltu omasta elämästä ton leffan kanssa, vaikka ihan niin huonosti kuin Anniella mulla ei menekään x)

    ReplyDelete