2010/03/18

Elisa Studiolla

Tämä viikko menee näköjään täysin viihteen ja populaarikulttuurin puolelle. Eivätkä jutut suinkaan lopu tähän, sillä huomenna on tiedossa erään (toivottavasti) nautittavan elokuvan ensi-ilta. Meitä viihteen ystäviä muistettiin myös Elisalla, jonka uudentyyppiseen myymälään Helsingin Lasipalatsiin suuntasimme Mikaelan kanssa viettämään leppoisaa arki-iltaa.


Sana myymälä tosin on jo itsessään hieman väärä, sillä Studioksi nimetty kuluttajien kohtauspaikka muistuttaa enemmän todellakin tv-studiota, kuin perinteistä kauppaa. Myynnissä ei ole fyysisiä tuotteita kuten puhelimia (niitä kauppaavat edelleen ElisaShopitit), vaan asiakkaat pääsevät testailemaan esimerkiksi Internetin luomia mahdollisuuksia, keskustelemaan palveluista ja viettämään pientä levähdyshetkeä kahvikupposen ääressä. Samalla konserni kerää arvokasta tietoa kuluttajien käyttäytymisestä ja toiveista. Toki erilaisten puhelin- ja laajakaistaliittymien sekä uusien Viihde- ja Vahti-palvelujen hankkiminen käy Studiossa samalla tavalla, kuin perusliikkeissä, mutta henkilökunta painottaa myös kaupunkilaisten olohuoneen statusta. Sisään ovesta voi oikeasti mennä tuijottelemaan jättiscreeniä tai kuuntelemaan musiikkia seinään koverrettuihin koloihin ilman, että on aikeissa ostaa mitään.


Illan ohjelmaan kuului esittelyjen lisäksi kasa hyvää ruokaa ja juomaa (taivaallisen pehmeää suklaakakkua, omnom, jonka kohdalla keskityin enemmän syömiseen kuin kuvaamiseen) sekä Hey Heatherin akustinen keikka. Pojat vetivät biisinsä oikein mukiinmenevästi, ja bändin viehätyksen hoksasivat myös Lasipalatsin ikkunan takana kiljuvat fanit. Mielleyhtymä Smakiin on kenties väistämätön, eikä sitä vähennä Joonaksen ja Kallen lauluäänien samankaltaisuus, mutta eroavaisuuksiakin toki on (ja (suomenkielinen) Smakhan kuuluu musiikillisiin perversioihini joka tapauksessa, so no harm done). Harmi että pojat ovat niin nuoria (?), olisin muuten vienyt toisen kitaristin kotiin. No, aina ei voi voittaa.

Raikkaasti sisustetuissa tiloissa järjestetään siis myös erilaisia pikkutapahtumia: bändi-iltoja, stand-upia ja workshopeja, joissa voi opetella vaikka sähköpostiasetusten laittamisen puhelimeensa. Tulevien lätkän ja futiksen MM-kisojen aikana pistetään pystyyn kisastudio.


Täyden massun lisäksi kotiin viemisinä oli luultua isompi laatikko, jonka Alice in Wonderland -henkinen kansikuva antaa odottaa hyvää. Sisällä on Elisa Viihde: palvelu, jonka ansiosta alle viikon päästä tv'ssäni on HD-kanavat, bittiavaruudessa 5000 gigaa tallennustilaa vain minua varten, laajakaista ja mahdollisuus vuokrata elokuvia verkosta ilman, että tarvitsee kävellä sinne viheliäiseen kauas muuttaneeseen Makuuniin. Mikaelasta (joka btw napsaisi viimeisen kuvan, kiitos!) tämä kaikki kuulosti äärettömän pelottavalta ja saapi nähdä, saako kolmen kuukauden kokeilun jälkeen addiktoitunutta Bubbleakaan enää tv-ruudusta irti... Raporttia seuraa.



p.s. Harmikseni palvelu tosiaan käynnistyy vasta ensi viikolla, vaikka vuokrausominaisuudelle olisi käyttöä juuri nyt, kun jumitan jälleen kerran flunssaisena kotona. Pakko siis raahautua sinne Makuuniin. Ainakin samalla saa ostettua pöpöjä parantavia karkkeja - mässyä kun ei Elisa Viihdekään pysty piuhojen kautta kotisohvalle tuomaan.

5 comments:

  1. Haha, me otettiin kans Villen kans Viihde uuteen kotiin. Avautuu maanantaina. Kyllä kelpaa sitten kelpaa nauhoitella (joo, oon niin old school, etten osaa sujuvasti käyttää sanaa tallentaa tässä yhteydessä) ohjelmia ja tuo videovuokraamo (siis "video") kuulosti myös mahtavalta. Harmi, ettei sen kautta saa niitä karkkeja, et pitää kuitenkin liikkua edes vähän.

    ReplyDelete
  2. Ai niin, paranemisia! Muista, et flunssaisena saa syödä kaikkia herkkuja, että elimistö saa energiaa taistella pöpöjä vastaan.

    ReplyDelete
  3. Hannie, jee, voidaan sitten vertailla kokemuksia! Nauhottamisesta puhun minäki edelleen, ja videovuokraamisesta :P Ihanaa kyllä, kun mullahan ei oo tallentavaa digiboksia ollut ja nyt saan 'nauhalle' kaiken oleellisen. Ja joo, vetelin eilen levyllisen suklaata et eiköhän ne pöpöt kaikkoa :D

    ReplyDelete
  4. Vau, vähän hienoa! Ja en voi edelleenkään tajuta, miten olet noin kaunis kaikissa kuvissa. :)

    ReplyDelete
  5. eliiina, oli kyllä tosi kiva juttu toi! Ja huh, kiitos kiitos, mä ihan punastun täällä :O

    ReplyDelete