Olen näköjään saanut raahauduttua videovuokraamoon harva se viikonloppu. Kivaa! Menneenä viikonloppuna vuorossa oli pitkään kiinnostanut Shattered Glass.
Elokuva on tositarina toimittaja Stephen Glassista, joka 1990-luvulla nousi rakettimaisesti urallaan, päätyen The New Republic -lehden toimittajaksi vain 24-vuotiaana. Ihmisenä Glass oli toiset huomioiva, ystävällinen ja huumorintajuinen. Hänen uskomaton uutisvainunsa ja erottuva kerrontansa aiheutti muissa ihalua, mutta myös kateutta. Glassin maailma hajosi sirpaleiksi, kun hänen menetelmänsä juttujen kirjoittamisessa alkoivat paljastua.
Tämä elokuva on siis osunut silmääni vuokraamoissa jo useamman kerran. Tällä kertaa se tarttui ihan mukaan asti sen vuoksi, että Paivin kommenttiboksissa oli ollut puhetta Hayden Christensenista ja siitä, mihin tämä kanadalaiskomeus katosi Star Warsien jälkeen. Glassin rooli ei ole kummoinen, mutta Christensen suoriutuu siitä toki kunnialla, loistaen epätoivoisissa viimeisissä kohtauksissa. Mielestäni tämä mies on muutenkin parhaimmillaan angstisen nuoren rooleissa, esimerkiksi Higher Ground -tv-sarjassa sekä elokuvassa Life As A House. Leffan muissa rooleissa nähdään mm. ihana Chloë Sevigny sekä positiivisesti yllättänyt Peter Sarsgaard. Jälkimmäinen oli minulle tuttu ainoastaan Rautanaamion Raoul-hahmosta, joka ei ko. leffassa vakuuttanut.
Elokuva itsessään oli sellainen kuin oletinkin - hyvin tasainen, vailla huippukohtia tai ääretöntä keskittymistä vaativia sekunteja. Tositapahtumista kerrottaessa saattaa usein käydä juuri näin, kun todellisuutta ei haluta muokata liikaa. Leffa muistuttikin ehkä enemmän perinteistä tv'ssä nähtävää draamasarjaa, kuin kokopitkää mukaansa tempaavaa elokuvaa. Sinänsä sana mukava kuvaisi kokonaisuutta aika hyvin. Mieleen tämä elokuva ei varmasti jää. Joskus on kuitenkin hyvä katsoa myös niitä vähän heikompia elokuvia. Eipähän tarvitse vaivata tälläkään enää päätään ;)
Minäkin katsoin tämän joskus muutama vuosi sitten, toisaalta Haydenin takia, toisaalta leffan idean takia, sillä se vaikutti todella mielenkiintoiselta. Samaa mieltä olen, että leffa ei suuremmin jäänyt mieleen, sillä en enää muista siitä paljonkaan. Sen muistan kuitenkin, että Hayden teki ihan hyvää työtä - tällaisiin rooleihin hän sopii.
ReplyDeleteHayden on vähän sellainen guilty pleasure, puupökkelö mutta niin hottentotti SW:ssa ettei voi kuin pitää. Pitää kommentoida tuota Saargårdia, et ilmeisesti ole nähny Jarheadia eli Merijalkaväen miestä missä on Gyllenhaal ja Saarsgård? Heti vuokraamoon, marsmars ;O)!!Yksi parhaita sotaleffoja ikinä..
ReplyDeleteMikaelan kanssa samaa mieltä Jarheadista, on mahtava leffa, eikä pelkästään sen kohtauksen takia, missä Gyllenhaal on pukeutunut pelkkään tonttulakkiin... ;-) Sarsgaard on minun mielestä tosi hyvä näyttelijä, mutta on aika pienissä rooleissa ollut - suosittelen tsekkaamaan muuten myös esim Kinseyn, jossa hänet nähdään yhdessä Liam Neesonin kanssa.
ReplyDeleteOon samaa mieltä, että näyttelijöiden takia tämä kannatti katsoa. Mutta jo nyt olen unohtanut oleellisia kohtauksia ihan täysin :)
ReplyDeleteMuistan lukeneeni Merijalkaväen miehestä varmaankin teidän molempien blogeista (ainakin Geekistä).. Mulla sattuu olemaan tavallaan tuuria, kun Kentin keikka siirtyi tältä illalta pois, niin voin kipittää vuokraamoon ja napata leffan täksi illaksi mukaani ;) Buah. Ja Liam Neeson on huippu, joten Kinsey pitänee lisätä listalla myös!