2011/05/02

What would Severus do?

Mitä saadaan, kun yhdistetään jet lag eli kahden tunnin yöunet, lentokoneessa kelauksella katsotut parhaat palat edellisestä Hartsasta, satunnainen kohtaaminen fanityttöily New Yorkin kaduilla ja rakastetun tarinan päätös? Jep, kyynelehtivä bubble.

Mutta ei kyllä ole minun vikani! Kaikessa eeppisyydessäänkin Harry Potter and the Deathly Hallows part 2'n traileri nimittäin paitsi itkettää, myös pelottaa järjettömästi. Ei vain sen synkkyyden ja tulevan traagisuuden vuoksi, vaan myös siksi, että se merkitsee elokuvasarjan päättymistä. Mitä tehdä, kun ei ole enää odotettavissa yhtäkään uutta seikkailua Harryn kanssa? Uusien kirjojen ilmestymättömyyden vielä kesti jotenkin, kun tiesi, että elokuvia oli vielä odotettavissa. Nyt alkaa tosissaan loppu häämöttää. Niisk.





Hyvän kokoinen HD-versio trailerista täällä.

Anyway, onnistuneesta reissusta on palattu ehjin nahoin (lukuun ottamatta rakkoja jaloissa) eikä luottokorttilaskua odoteta kovinkaan innokkaasti. New York on kyllä kaikkien ylistyssanojensa arvoinen! Mieletön kaupunki, joka ei pysähdy sekunniksikaan. Kuvia kertyi pelkästään itselle kaksi ja puoli tuhatta, joten niiden koonnissa vierähtää kenties tovi... Palataan kaupunkiin ja mainittuun fanityttöilyyn siis myöhemmin. Nyt tarvitsen pari litraa kahvia pysyäkseni hereillä.



p.s. Laukku painoi TASAN sallitun ylärajan verran eli 23 kiloa ;) Go me!

10 comments:

  1. Mä meen aina aivan kananlihalle ku katon tuota traileria..en jaksa odottaa!!!

    Haha, aika hyvin olit ostoksesi tehnyt, kun ei mennyt kilot yli :D

    ReplyDelete
  2. Kolme-deenä vielä, vou!! Mä melkein toivon, että leffasta on jätetty pois se kirjan loppu, joka oli kaikessa korniudessaan tosi latistava. (ei tästä enempää, ettei tuu spoilereita)

    ReplyDelete
  3. Mä kans suhtaudun sarjan päättymiseen haikeudella. Mutta kivaa että sulla oli hyvä reissu! :)

    ReplyDelete
  4. Reiska, no niinpä!! Hrrrrr. Mun ostokset oli ehkä täydellisimmät ikinä, jos kiloissa mitataan :'D

    AnneVee, mä taas en haluaisi 3D'tä.. Se toimii niin harvoin, etenkään "oikeissa" elokuvissa, animaatioissa paremmin. Ja vaikka loppu onkin korni, niin musta se on kuiteski jotenki välttämätön. Ja siis kyllä se on leffaan tulossa. Samoin muitakin muutoksia kirjaan verrattuna on luvassa, ainakin joidenkin kohtausten paikat on vaihdettu jne. Mutta eiköhän se ihan kelpo leffa silti ole ;)

    Riehu, kiitos!

    tiinanen, enpä kyllä tiiä mitä tässä seuraavaksi odottaa sitten, kun Hartsakin on nähty! Täytyy keksiä uusia reissuja kai..

    ReplyDelete
  5. ..Siis ei muitaKIN muutoksia, koska loppua tuskin on muutettu, but you get the point :D

    ReplyDelete
  6. Joo ton trailerin perusteella jo huomasin, että olin päässäni kuvitellut tapahtumapaikat erilaisiksi. Ja 3D:ssä mua ärsyttää ne lasit, mut muuten ihan kiva. Tiedätkö tarkkaa Suomen ensi-iltapäivää?

    ReplyDelete
  7. Juu :) 13.7. on ensi-ilta, Lontoossa sen näkisi käsittääkseni jo viikkoa aiemmin.

    ReplyDelete
  8. Kääks, koulussa ja ilman ääniä ei voi katsoa!

    Minulla on ensimmäinenkin osa vielä näkemättä ;_;.

    ReplyDelete
  9. Panda, voi ei! Toivottavasti sait jossain trailerin katsottua. Ja se eka osa pitää kattoa pikimmiten myös!!

    ReplyDelete