2010/03/17

Across the Universe

Kun edellinen ilta on mennyt normaalia arkea myöhemmäksi (ei sanaakaan siitä, että jumitettiin keikan jälkeen jälleen kerran hallin takaportilla, ja bändi teki placebot eli ajoi tyynesti pakulla ohi), jäävät lauantai-illan keikkasuunnitelmat väliin. Siitäkin huolimatta, että tarjolla olisi I Was A Teenage Satan Worshipperin lisäksi toisaalla toinen tanssittava, Don Johnson Big Band. Oh well. Joskus täytyy tyytyä vanhuuteensa.

Sen sijaan Alicen lisäksi tuli samalle päivälle tuijotettua vielä kaksi leffaa - Across the Universe sekä Lieksa!, joista jälkimmäinen tosin siis löytyy omasta hyllystä, mutta joka näyttelijäkaartinsa vuoksi on aina arvoistaan katsottavaa. Across the Universe taas on Beatlesin biiseihin perustuva nuorekas, irvokas ja mehukas musikaali, jossa 1960-luvun nuoret etsivät itseään ja toisiaan sodan keskellä. Osittain Beatles-coverit eivät mielestäni toimineet yhtä hyvin kuin lukuisaan kertaan kuullut alkuperäiset versiot (sininen tupla-cd-boksi tuli kulutettua loppuun musiikillisen heräämiseni alkutaipaleella eli ala-asteella), osittain ne olivat todella valloittavia. Efektejä ja sälää oli mielestäni myös hieman liikaa, leffa olisi toiminut mainiosti vähemmälläkin. Mutta pienille virheille voi antaa anteeksi, kun muuten viihtyy!

Ja kyllä, Judea näytellyt pörröpää Jim Sturgess pääsee haaremiini. Jotain tekemistä asian kanssa saattaa olla maksa-allasmurteella (Liverpool hei, ai että olen nokkela), joka paitsi noin niinkun muutenkin kuulostaa viehättävältä ja superbrittiläiseltä, tuo myös muistumia kultaisesta kahdeksankymmentäluvusta (vaikka Chesterin murre taitaakin taipua enemmän Mansen puolelle, hm). Herran takatukan tosin taitaisin pätkäistä.


4 comments:

  1. Ihan vieraita leffoja mulle ;O) Sturgessin aksentti on vähintäänkin hieno uskoisin, itse en tiedä sillä herran olen bongannutvain The Other Boleyn Girl-leffasta jossa ei tuollaista aksenttia olisi suvaittu ;OP

    ReplyDelete
  2. Mikaela, hauskaa että mainitsit ton leffan, sillä mulla on suunnitelmissa jäädä huomenna kotiin sairastamaan ja kävellä vuokraamoon hankkimaan nimenomainen filkka ;) Voisihan sen päivän huonomminkin viettää, kuin Jimiä ja Natalieta tuijotellessa!

    Ja niin, Lieksa! pitää katsoa ihan vaan Samuli Vauramon vuoksi :P

    ReplyDelete
  3. Vanhuus on tullut jäädäkseen :D Aah ja kyllä, Sturgess <3

    ReplyDelete