2010/03/25

Hurt Locker

Sota ei ajatuksena tuo ripaustakaan mielihyvää, mutta jotain kiinnostavaa siinä silti on. Ehkä se liittyy tavoitteeseen ymmärtää koko ilmiötä. Sitä, miksi ihmiset ovat valmiita tappamaan toisiaan, viettämään kuukausia rajuissa olosuhteissa yrittäen pysyä hengissä ja järjissään. Tai miksi heitä pakotetaan siihen. Sotafilmatisointeja on muitakin kuin ykkönen Star Wars - mainittakoon esimerkiksi Jarhead, Black Hawk Down sekä loistava tv-sarja Band of Brothers. Myös Hurt Locker löysi tiensä sydämeeni.


Leffa kertoo Irakin sodasta, kentällä toimivasta yhdysvaltalaisesta pommiryhmästä ja eritoten menehtyneen pomminpurkajan tilalle tulleesta William Jamesista (Jeremy Renner). Homma on vaarallista, kun taistelee aikaa ja olosuhteita vastaan kuuman auringon alla, mutta James saa kicksit veressä kuohuvasta adrenaliinista. On varmasti rauhoittavaa keskittyä vain räjähdysherkkien piuhojen katkaisemiseen, unohtaa kaikki ympärillään. Armeijassa ajattelu on automaattista. Tunteiden kanssa ei tarvitse pelleillä. Lopulta jo reilusti yli 800 pommia purkaneelle ihmiselle voi taistelusta muodostua huume, ainoa asia, jonka vuoksi kannattaa elää.


Mutta vaikka sota sinänsä ei ole inhimillistä, ovat sen seuraukset juuri sitä. Rauhallisinkin viilipytty voi ajoittain menettää hermonsa vain kasatakseen ne uudelleen. Leffan ensimmäinen puolikas on kohtalaisen hitaasti etenevä, mutta jälkimmäisellä osuudella peitin silmäni useaan otteeseen. Jännitys, pelko ja ällöttävien asioiden välttely olivat päällimmäisenä mielessä. Niiden syiden takia en ole varma, haluanko nähdä elokuvaa ikinä uudelleen. Sama on monien negatiivisia tunteita herättävien rainojen kanssa - vaikka elokuva olisi mielettömän upea, en aivan välttämättä halua tuntea sitä samaa karmivuutta enää uudestaan.

Joka tapauksessa Hurt Locker on Oscarinsa* ansainnut.



* Paras elokuva, paras ohjaus (Kathryn Bigelow), paras alkuperäinen käsikirjoitus, paras äänitys, parhaat äänitehosteet, paras leikkaus.

8 comments:

  1. Tämä täytyisi katsoa!

    Jos et oo vielä nähnyt, niin katso HBO:n minisarja Generation Kill, ihan mahtava! Tuli tästä Irakin sota -teemasta mieleen. Silmänruokaakin se tarjoaa, mm. aina silloin tällöin ilman paitaa patsastelevan Alexander Skarsgårdin muodossa ;)

    ReplyDelete
  2. Juu, tämä oli hieno leffa. Itse katson aika paljon genren leffoja ja tämä oli kyllä parhaasta päästä. Renner oli huippuhyvä ;O)

    ReplyDelete
  3. Darsi, kiitos, täytyy tsekata toi jossain vaiheessa! Eli mahd pian toki ;)

    Mikaela, sainkin käsityksen että kauhun lisäksi sotaleffat uppoaa :) Renner oli ihan uus tuttavuus mulle mutta hyvin veti!

    ReplyDelete
  4. Tykkäsin myös tästä elokuvasta, hieman erilainen ja suht rauhallinen sotaleffa. Eli jos odottaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin tämä ei ole siitä ihan se "perinteisin" sotapätkä.

    ReplyDelete
  5. Tää elokuva kiinnostaa mua! Taas yks lisää katsottavaksi.... :D

    ReplyDelete
  6. Panda, mäkin tykkäsin siitä rauhallisuudesta :) Hirmuinen rätinä ja räiske ei oo ihan mun juttu.

    Maria, katsottavien listalle vaan :D Kumma miten se lista tuntuu aina vaan kasvavan, eikä lyhenevän..

    ReplyDelete
  7. Minä joskus ajattelin, että en tykkää sotaleffoista, mutta sitten huomasinkin päinvastaista - olin katsonut lähes putkeen Pelastakaa sotamies Ryan, Apocalypse Now, Deer Hunter ja Jarhead, ja tykännyt niistä kaikista. Piti siis muuttaa myös virallinen mielipide genrestä :)

    Hurt Locker on hieno elokuva ja ehdottomasti Bigelow on Oscarinsa ansainnut.

    ReplyDelete
  8. Paivi, minkäs teet kun niitä hyviäkin sotaleffoja löytyy ;) Epämääräinen pommittelu ja pauke sen sijaan ei iske. Mutta loppujen lopuksi ne taitavat mennä enemmän toiminta- kuin pelkkä sotadraama-genreen.

    ReplyDelete