2010/03/02

Matkalla aikuiseksi

Muhkealla olkapäälinjalla jatketaan: yksi kevään must-hankinnoista on nyt siinä kuosissa, että sen kohdalle saa laittaa ruksin. Nimittäin siisti jakku. En olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että minusta tulee vielä jakkutäti, mutta onneksi tämä yksilö on harvinaisen epätätimäinen.

Lähes Gandalfin ikäinen, Henkkikseltä hankittu rakas liituraitableiserini on kokenut kovia ja valitettavasti myös näyttää siltä (ei sanaakaan siitä, että se ei ehkä enää mahdu päälle). Hempeän vaaleanpunainen pellavajakku taas on täysin eri maata ja universumia kuin musta sliipattu versio. Olin valmis panostamaan jakkuun, joka kestäisi käytössä vuosia - käyttäisin sitä kuitenkin loppujen lopuksi melko harvoin, mutta sellaisissa tilaisuuksissa, jossa vaaditaan siisteyttä. Lisäksi edullisemmat tuppasivat olemaan joko kaameaa, karvoja keräävää tai rypyttyvää materiaalia, tai äärimmäisen huonoja istuvuudeltaan. Tältä tytöltä nimittäin löytyy esimerkiksi käsivarsia, jotka ovat uhkana monen muuten slimminpuoleisen yläosan hankinnalle. Doh. Tarkan seulan läpäisi sitten Zaran Woman-malliston yksilö. Istuvuus ja materiaali miellyttivät ja puhvihihat loivat sen viimeisen ihastuksen silauksen!


Käyttötarkoituksiahan löytyy. Jakku tuo töissä (kokouksissa) uskottavuutta, vaikka sen yhdistäisi pinkkeihin pöksyihin. Se on vaatekaapin kulmakivi, jolla saa halutessaan terävää särmää rentouden keskelle tai tietynlaista arvokkuuden tunnetta. Se pelastaa juhlavampien tilaisuuksien takkiongelman ja yksinkertaisesti luo ryhdikkään kokonaisuuden, vaikka edellisiltana olisi nukahtanut kippurassa tv'n ääreen. Ei siis mikään turha ostos :)



p.s. Kevään muutkin tarvehankinnat ovat työn alla ja osa jopa saatettu jo loppuun, mutta palaan niihin joskus myöhemmin. Kerrottakoon kuitenkin, että puhvihihoista ei näytä tulevan loppua...

7 comments:

  1. Sanoisin, että loistohankinta! Mustaa jakkua tarvitsee yllättävän usein. Se pelastaa myös usein! ;) Muuten rento asu muuttuu salonkikelpoiseksi helposti jakun avulla. Puhvit ovat plussaa! :)

    ReplyDelete
  2. Aina ihana jakku! Musta jakku kyllä pelastaa, jos täytyy antaa itsestää ns. diplomaattinen kuva. Ja musta jakku sopii kaiken kanssa! Mullakin on hakusessa sellainen, vaikka yhden ihan pätevän yksilön omistankin, siinä on vain vikana erinäiset lankajuoksut, jotka ovat lähteneet karkuteilleen nyyh :(

    ReplyDelete
  3. Upea jakku! Ja noin yhdisteltynä olet todella chic! Mun aikuisuus on muutama polvipituinen kynähame, niillä uskottavuus kasvaa huomasti ;-).

    ReplyDelete
  4. Hyvännäköinen puhvihihaisuus! Ja varmasti monikäyttöinen. :) Minäkin sovittelin H&M:llä yhtä puhvihihaista jakkua (vai olikohan se bleiseri?), joka oli juuri sopivan asiallinen olematta liian vakava. Mutta sitten tajusin, että en oikeasti tarvitse jakkua ja sen hihat olivat ihan pikkuriikkisen liian lyhyet. Surku, mutta ihana se oli silti! :)

    ReplyDelete
  5. Vitsit miten hyvältä näyttää jakku + Placebo-paita-kombo sun yllä <3 Hyvä hankinta!

    ReplyDelete
  6. Puhvihihat. <3 Mäkin tartten jakun, niin mustan ku liituraitaisenki. Toistaiseksi omistan vain harmaan ja vaikka se onkin älyttömän ihana malliltaan, ei se kaiken kaa käy - koska se on tosiaan harmaa eikä musta.:p

    ReplyDelete
  7. L, niinpä! Vielä ei kaunokainen ole käyttöön päässyt, odottelen lämpimämpiä kelejä :)

    Salka, juuri noin. Ja jos haluaa rokimpaa, niin pinssejä vaan rinnuksiin kiinni :) Tosin enpä taida tohon uskaltaa kiinnittää mitään. Toivottavasti löydät jonkun kivan!

    Nooruska, kiitos! Hassuja nämä aikuisuusvaatteet ;)

    Joa, kiits! Ehkä sullekin tulee joku passelimpi yksilö vielä vastaan :)

    J, kiitos :)

    Bemary, mäkin himoitsin harmaata, mutta loppujen lopuksi on lähes pakko olla myös musta!

    ReplyDelete