2010/11/29

Good & other movies


Anttilan alelaarista lähinnä näyttelijöiden vuoksi valitun elokuvan tapahtumat sijoittuvat toista maailmansotaa enteilevän ajan Saksaan. John Halder (Viggo Mortensen) on niin sanotusti hyvä ihminen: hän hoitaa dementoitunutta äitiään, pitää huolen kahdesta lapsesta ja perheen taloudesta neuroottisen vaimonsa ollessa siihen liian usein kykenemätön, sekä opettaa kirjallisuutta yliopistolla. Ystävänsä Maurice Glücksteinin (Jason Isaacs) kanssa Halder pohtii kansallissosialismia, vastenmielisen Hitlerin mahdollista valtaannousua ja elämää yleensä. Kun hänen aiemmin kirjoittamansa romaani saa positiivista huomiota maan hallituksessa, saa Halder mahdollisuuden nostaa statustaan auttamalla ylempiä tahoja – tai voiko puhua oikeastaan mahdollisuudesta, kun hän vain ei  osaa sanoa ei. Asiat rullaavat lumipallon tavoin, ja yhtäkkiä Halder huomaa liittyneensä SS-joukkoihin, olevansa naimisissa entisen oppilaansa kanssa, ja yrittävänsä tasapainoilla führerin ohjeiden ja juutalaistaustaisen ystävänsä välillä…

Odotusteni mukaisesti elokuva ei ollut mikään tapahtumien hätäisellä kululla piinaava, vaan suhteellisen verkkainen ja aluksi jopa tylsä. Kokoajan oli pieni tunne, että jotain puuttuu. Viggo kyllä sopi rooliin kuin nakutettu ja Isaacsia katsoessa mielessä häilyi valkotukkainen Lucius Malfoy. Rasittavinta tämänkaltaisissa elokuvissa on kuitenkin kieli. Kun ollaan Saksassa, olisi kiva jos puhuttaisiin maan kieltä, ei englantia, jonka joukossa vain tittelit ja nimet ovat saksalaisia. Kompromissi mikä kompromissi.

En kuitenkaan kutsuisi elokuva missään nimessä huonoksi. Se antoi uudenlaista perspektiiviä vuosikymmenten takaisille tapahtumille, jotka tämän päivän haasteiden joukossa helposti unohtuvat. Good kertoo siitä, miten hyvän ja pahan rajat häilyvät - miten tekemällä toiselle hyvää voi automaattisesti tehdä toiselle pahaa. Ei mikään hyvän mielen elokuva, mutta kelpo joukossaan.


*

Elokuvatäytteisen viikonlopun aikana tuli katsottua myös muutama klassikko. Legendaarisessa Dirty Dancingissa (1987) Patrick Swayze ja Jennifer Grey pistävät jalalla koreaksi 1960-luvun lomakeskuksessa. Tarina on tyypillinen, kahden erilaisista ympäristöistä olevan ihmisen kohtaaminen, mutta sitä ryydittävät tanssikohtaukset ja tietynlainen viattomuus. Ymmärrän klassikkostatuksen, vaikkei tämä ehkä ihan minun juttuni ollutkaan (tanssista huolimatta). Miinusta visuaalisuudesta: puvustus ja ympäristö näytti enemmän nimenomaan 80- kuin 60-luvulta.

American Psychoa (2000) en ollut nähnyt kokonaan ennen kuin vasta nyt. Siinä varakas ja menestyvä pankkiiri tavoittelee täydellisyyttä elämänsä joka aspektilla, eikä kestä jos joku peittoaa hänet. Hän alkaa purkaa ahdistuneisuutta tappamalla ihmisiä ympäriltään. Elokuva on loistava kertomus ristiriidoista, jotka voivat tehdä ihmisestä sanalla sanoen hullun. Tarina ei kuitenkaan ole suoraviivainen, ja katsojalle jää paljon pohdittavaa. Mukana paljon hyviä X-sukupolven näyttelijöitä kuten Christian Bale, Chloë Sevigny, Jared Leto, Justin Theroux ja Reese Witherspoon.

Vähän muita uudempi must-see-leffa Pan’s Labyrinth (2006) tuli sekin vihdoin tutuksi. Toisen Guillermo Del Toron tuottaman elokuvan, El Orfanaton, nähneenä en pitkään uskaltanut katsoa mitään missä mainitaan herran nimi, sillä Orpokoti on ehkä pelottavin näkemäni raina ikinä. Pan’s Labyrinth osoittautui kuitenkin huomattavasti toista mainittua rennommaksi, vaikka silmät tekikin mieli sulkea useassa kohtaa. Tarinassa eletään Espanjassa toisen maailmansodan jälkeisissä fasistisissa tunnelmissa. Pieni Ofelia-niminen tyttö joutuu äitinsä uuden miehen, tylyn kapteenin, luokse asumaan ja pakenee pahuutta mielikuvitusmaailmaansa. Miten paljon tästä maailmasta on totta, auttaako se selviytymään kaikesta mpärillä tapahtuvasta pahuudesta ja miten paljon, on arvoitus, joka jokaisen on selvitettävä itse.


14 comments:

  1. jep samaa mieltä orpokodista, se oli todella pelottava. itse en juuri siitä syystä ole uskaltanut myöskään pan's labyrinthia katsoa, mutta ehkä nyt rohkaistun myös :D

    ReplyDelete
  2. Siinä missä Orpokoti oli pelottava, niin Pan's Labyrinth oli lähinnä ahdistava ja kauhea. Hyviä elokuvia molemmat.

    Mikä ihmisiä nykyään vaivaa, kun niin monella tuntuu olevan jotain Dirty Dancingia vastaan? Loistava leffa, klassikko.

    ReplyDelete
  3. Ruu, uskaltaudu vain :D Ei sekään mitenkään iloinen ole, mutta ei samalla tavalla pelottava.

    Anzi, totta, ahdistava se oli mutta olisin sillä saralla varmasti saanut vielä enemmän irti teatterissa.. Ja haha, ei mulla ole mitään Dirty Dancingia vastaan, mutta en erityisemmin ole koskaan pitänyt Swayzesta, ehkä siinä yksi syy :D Ei se mitenkään huono ollut, aikansa peili :)

    ReplyDelete
  4. Olen samaa mieltä, että Pan's Labyrinth oli painostavan ahdistava, upeasti visuaalinen, mutta tarinaltaan suorastaan kammottava. Olin iloinen, että sain sen aikoinaan katsottua (kuulostaa ihan työltä), mutta ei tee mieli katsastaa uudelleen.

    Dirty Dancing on yksi mun suosikkejani, olkoonkin hieman imelä paikoitellen. Sama mua on ihmetyttänyt myös, että puvustus ei kyllä elokuvassa peilaa ollenkaan sen käsittelemään vuosikymmentä.

    ReplyDelete
  5. Mahtavia valintoja!

    Good oli mielenkiintoinen. Jason Isaacs on mahtava näyttelijä ja Mark Strongkin oli pienessä sivuroolissa! :D
    Tuosta Labyrintistä en hirveesti välittänyt, mutta American Psycho sen sijaan on aivan mahtava elokuva, yksi suosikeistani.

    ReplyDelete
  6. JUSTIN THEROUX!!! American Psycho on myös meillä uudelleenkatselukierroslistalla.

    Kiva nähdä kuin nopeesti otit neuvosta vaarin ;)

    ReplyDelete
  7. Viggo, oi Viggo ;O) Good on hyvä leffa vaikkakin siitä todellakin puuttuu se jokin..

    ReplyDelete
  8. Hyviä huomioita! Anglosentrisyys pistää vihaksi täälläkin: miksei Goodissa voitu puhua saksaa? Viggohan varmaan osaa sitä, se on niin kosmopoliitti komistus ^_~.
    Dirty Dancingia kritisoitiin jo aikanaan nimenomaan epäonnistuneesta periodipuvustuksesta, kaikkea todellakin kuorruttaa kasarius.

    ReplyDelete
  9. Goodia en ole nähnyt, mutta minuakin ärsyttää, että saksalaisia (tai muita maalaisuuksia) näyttelevät puhuvat englantia vaikka niiden pitäisi puhua sitä muuta kieltä.

    Pan's Labyrinth on minustakin aiheeltaan täydellisen kammottava, mutta visuaalisesti kaunis elokuva, jota en kuitenkaan ihan hetikohta haluaisi katsoa uusiksi. Orpokoti ei minusta ollut kovinkaan pelottava, en tiedä miksi, kun muuten kuitenkin olen niin säikky.

    ReplyDelete
  10. Marja, kammottava kyllä, mutta en pelännyt yhtään samalla tavalla kuin vaikkapa se Orpokoti. Tai ehkä vaan osasin varautua. Dirty Dancin oli kyllä jännä, se pitäisi kai katsoa toistamiseen että osaisi suhtautua oikealla tavalla :)

    tiinanen, kiits! Good oli kyllä mielenkiintoinen & American Psycho ehdottoman loistava.

    amma, haha, joo mietin mitä sitä illan ratoksi katsoisi, ja päädyin sitten tohon American Psychoon erinäisistä syistä - Theroux'n mukanaolo oli plussaa ;)

    Chatrin, ei muita sanoja tarvita!

    Mikaela, Viggo on joain todella loistavaa.

    cinefiliaa, thanks! Varmasti Viggolta saksan kielikin luonnistuisi, tossa leffassahan hän lausuu muutaman sanan ranskaa = polvet meni veteliksi.. ;) En tiennytkään tosta DD'n puvustuksen kritiikistä, mutta täysin ymmärrettävää todellakin. Oli vähän naurettavaa.

    Paivi, jännää, mua ei Pan's Labyrinth sillä tavalla pelottanut ja katsoisin sen mielelläni uusiksi, Orpokotia en halua nähdä ainakaan muutamaan vuoteen! Mutta kai se riippuu siitäkin, kumman näistä on nähnyt ensiksi ja onko katsottu teatterissa vai kotona. Siihen toiseen osaa varautua eikä se enää ole niin karmea kuin kenties se ensimmäisenä katsottu :)

    ReplyDelete
  11. Ei minuakaan Pan's Labyrinth pelottanut. Se oli vaan teemaltaan niin kamala. Sotaan liittyvät julmuudet lapsen näkökulmasta ovat aina kamalia.

    ReplyDelete
  12. Niin totta, mä ehkä onnistuin jotenkin blokkaamaan pahimmat asiat pois, vaikka välillä itkettikin.

    ReplyDelete
  13. Well, I dislike most of the modern films. I think that unusual and meaningful films are quite rare in the modern cinematography.

    ReplyDelete