2010/12/12

Moto Boy @ Le Bonk










Moto Boy ei petä koskaan. Koskaan. Yhden miehen enkelikuoro jättää kropan sellaiselle kananlihalle ettei paremmasta väliä. Le Bonk ei sinänsä ole klubiominaisuuksiensa takia missään määrin lempipaikkani, mutta kyllä siellä keikat tuntuvat toimivan. Iltaan kuului livemusiikin lisäksi loistavaa seuraa kera kahden tyttösen, joista erityiskiitoksen ansaitsee hetken mielijohteesta Turusta yhdeksi illaksi matkustanut Darsipeipi! Neiti oli hassulla päällä, ja onnistui puhumaan minulle Oskarin plektran (jota on käytetty koko kiertueen ajan, mutta koska kiertue päättyi Helsingin keikkaan, ei sille ollut enää käyttöä), koska olin tulevien kisojen vuoksi vesilinjalla, enkä näin ollen voinut juoda herran minulle lavalta ojentamasta skumppapullosta ;) Buah. Itse olen aina liian ujo, eikä baarin meluisa ympäristö ole mielestäni pätkääkään keskusteluun soveltuva, mutta onneksi muutama sana tuli kuitenkin vaihdettua upean artistin kanssa :)



p.s. Kaikille viime viikon keikoille sain loppujen lopuksi seuraa, vaikka liput aikoinaan ostinkin sillä olettamuksella, että menen nauttimaan livemusiikista yksin. Joten suurkiitos ystävät!! Yksin keikoilla käymisessä ei sinänsä ole mitään vikaa, ja monesti musiikista saakin silloin nauttia sadan prosentin keskittymisellä, mutta se odottelu. Huok.

4 comments:

  1. Niinpä <3 En saanu listaa napattua itelleni, mut onneksi on se edellisen keikan ;)

    ReplyDelete
  2. En mä ollu hassulla päällä, olin ihan normaali itteni :D Mut oli kyl hyvä keikka ja ihana nähä sua ja A:ta! <3

    ReplyDelete
  3. Darsi, tiiän, olit oma ihana ittes <3 :D Oli ihana nähdä! Uusiksi!

    ReplyDelete