2011/02/10

Ihmeaineita

Ihmeaineita, onko niitä? Jotkut väittävät, että on. Toisen ihmeaine voi kuitenkin olla toisen kaatopaikkajäte, ihmiset kun tunnetusti ovat yksilöitä ja jokaisella ainekset toimivat hieman eri tavalla. Tähän väliin siis hieman tyttöjuttuja, kun seuraavat allekirjoittaneen talven pelastaneet purkit ja putelit ansaitsevat hivenen ruutuaikaa.


Kynnet
Kynteni kasvavat kohisten, mutta liuskoittuvat helposti ja ovat siten entistä hauraammat. Olen kokeillut Trindin ja muiden valmistajien erilaisia vahvistavia ja/tai hoitavia kynsilakkoja sekä napsinut hivenaineita purkista, mutta millään ei tunnu olevan vaikutusta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kynsieni kärjistä on 50-100% ollut kokoajan vailla päällimmäistä kerrosta, lukuun ottamatta yhtä parin vuoden jaksoa, jolloin kynnet voivat harvinaisen hyvin (ruokavaliotani en tuolloin muuttanut joten en tiedä mistä oli kyse). Tykkään värikkäistä lakoista, mutta en pitkistä kynsistä, joilla ei voi käytännössä tehdä yhtään mitään, tai hillittömästä kynsikoristelusta. Silti hauraat kynnet ovat haaste jokapäiväisessä elämässä, kun ei voi kuvitellakaan käyttävänsä kynsiään apuna vaikkapa purkkien aukaisussa. Pahimpia vihollisia ovat avaimenperien avainlenkit.

Apteekin hyllyltä on vihdoin tainnut löytyä vastaus ongelmiin: ACOn Nail Strengthener. Hajutonta nestettä levitetään kuten lakkaa, mutta se imeytyy kynsiin vahvistaen niitä. Parin viikon päivittäisen käytön jälkeen eron huomaa selvästi! Aine ei kasvata liuskoittunutta kynsikerrosta ja jätä sinne ilmaa alle, kuten yleensä käy, jolloin kerros repeää uudelleen irti, vaan ikään kuin sulauttaa liuskoittuneen reunan alempaan kynteen kovettaen samalla hela hoidon. Päälle voi laittaa normaalia kynsilakkaa niin halutessaan. Tykkään! Kovettumisen jälkeen kynnet tosin ovat alttiimmat murtumiselle, joten lohkeilun estämiseksi täytyy muistaa myös kosteuttaa hyvin. Tämä ei ole itselleni ongelma, olenhan käsirasva-addikti.

Hiukset
Kynsien ohella toinen murheenkryyni ovat hiukset. Jep, niitä on paljon ja ne ovat muokattavissa aika moneen suuntaan, mutta kihara hius tarvitsee niin älyttömän paljon kosteutta, ettei minulla ole sitä tarjota. Seurauksena kuivat kutrit ja haaroittuneet latvat. Avuksi on saapunut Davinesin Mellow split ends repairing sealing serum, joka tekee latvoista pehmeät. Tuotteessa on silikonia, mutta se ei silti ole mikään pika-apu, vaan tuloksia saadaan pidemmällä aikavälillä. Olen myös ottanut tavaksi 5-30 minuuttia ennen pään pesua levittää hiuspituuksiin joko siskon tekemää Hair Puddingia (sisältö tuntematon mutta luonnonmukainen) tai järempää asetta tarvittaessa kookosöljyä. Molempien öljyt auttavat hiusta pitämään kosteuden sisällään ja samalla suojaavat tukkaa sampoon kuivattavalta vaikutukselta. Tavoitteena on, että saisin olla leikkaamatta hiuksiani kesään asti…

Ja kun itse hiukset ovat kuivat, on sitä päänahkakin. Olen tarkka sen kanssa millaisia sampoita käytän, mutta esimerkiksi avocadonaamio voisi silti olla kokeilemisen arvoinen. Vaikka eipä sillä, ihmiset ovat jättäneet sampoot ja suihkusaippuat kokonaan pois repertuaaristaan, ja vaikka alku voi olla vaikeaa (kuvitelkaa useampi viikko likaisilla hiuksilla...), ovat lopputulokset olleet hämmästyttäviä. Hiukset alkavat puhdistaa itse itseään ja ihokin tasapainottuu. Kieltämättä vähän houkuttelisi.


Iho
Edinburghin Bootsista kesällä hankittu Botanics-sarjan superaine tuoksuu ja tuntuu hunajalta, vaikka se sisältääkin lähinnä agaveöljyä ja shea butteria, jännää. Tahmaisen oloisen tökötin saa levitettyä kasvoille yllättävän helposti ja kosteutus/kosteuden haihtumisen estäminen (koska se kai on se varsinainen asia, jota öljy tekee) on taattua. Saman asian ajavat tietenkin puhtaat öljyt, joita on lukuisia erilaisia – kookos tuoksuista parhaimpana. Öljyjä ei tarvitse välttää edes rasvaisella/sekaiholla, sillä iho osaa tasapainottaa myös itseään. Tukkeutuneita huokosia putsaillaan usein järeillä aineilla, jotka taas helposti kuivattavat ihon pintakerrosta, jonka jälkeen iho alkaa erittää lisää rasvaa estääkseen kuivuutta, jolloin puhdistamisesta ei oikeastaan ollut hyötyä. Netin keskustelupalstojen mukaan öljystä on saatu apua jopa akneihoon. Toimii myös meikinpoistoaineena!

Keväällä ostettu Dermalogican Skin Smoothing Cream tuntui lähes vikatikiltä, mutta talviseen nassuun se on loistava. Iho ei kuiva, mutta voide sopii kuitenkin hyvin meikin alle. Putkilo on loppumaisillaan, joten uusi tilaus sekä tästä että sen kevyemmästä sisaresta on jo tehty.

Sisäinen
Mikään ulkoinen kosteuttaja ei toimi yksinään ilman sisäistä vastaavaa. Syön reippaasti kalaa ja kalaöljykapseleita, pähkinöitä ja oliiviöljyä, mutta syksyn mittaan repertuaariin lisätty avocado on myös hyvine rasvahappoineen vaikuttanut etenkin ihon hyvinvointiin. Koko talvena ei ole tarvinnut turvautua supertehokkaisiin vartalokosteusvoiteisiin, vaan kevyemmilläkin versioilla on pärjännyt – hyytävistä pakkasista ja kuivasta sisäilmasta huolimatta.

Kokemusteni perusteella öljyn voi siis laskea ihmeaineeksi :)

7 comments:

  1. Mulla on vielä vaikeampi hiusongelma, kun hiukset ovat kuivat ja päänahka helposti rasvoittuva :( ihan tosi vaikeaa! Hoitoaineet rasvoittavat päänahkaa (jo aamulla likaisen näköinen tyvi nyyh) ja ilman hoitoainetta hiukset ovat kuin karhunkieli.

    ReplyDelete
  2. Mä juoksen mahdollisimman nopeasti apteekkiin ostamaan tuota ACO:n tuotetta. Mun kynteni on niin hauraat, että niiden kasvattaminen on varsinainen tuskien taival. Kiitos huippu vinkkauksesta!

    ReplyDelete
  3. Joa, voih, toi on kyllä vielä hankalampi :/ Mullakin oli joskus teinimpänä samaa murhetta.. Mutta kuten öljy tasapainottaa rasvaista ihoa, niin miksei hiuspohjaakin?!

    Marja, hihi! Toivottavasti siitä on apua! :)

    ReplyDelete
  4. Mä menin myös oitis hakemaan tuon Acon kynnenkovettajan. Apteekissa olikin kiva tarjous, johon kuului tuon kovettajan lisäksi kynsinauha- ja käsivoide sekä viila söpössä pinkissä pussukassa.

    Nyt vaan mietin, että jos haluaisin lakata kynnet, niin pitäiskö se lakka sit poistaa aina ennen uuden kovettajakerroksen levittämistä... Ehkä nyt vaan elän ilman lakkaa ja sudin tota Acoa päivittäin, kunnes kynnet ei oo enää liuskottuneet.

    ReplyDelete
  5. Saija, kivaa että oli yhteistarjous! Kyllä noille kaikille on aina käyttöä :) Käsittääkseni lakka pitäisi juu aina poistaa ennen kuin laittaa kovettajaa.. Itse olen suosiolla ollut muutaman viikon kokonaan ilman lakkaa. Sitten jos tulee tilaisuus, johon välttämättä haluan lakata kynnet, poistan lakat taas parin päivän päästä.

    Itse en ihan kokonaan vielä oo saanut liuskoittuneisuutta pois, mutta hyvällä tiellä ollaan :) Ja ainakin kynnet ovat huomattavasti vahvemmat nyt.

    ReplyDelete
  6. Hei, kiitos tosta kynsien hoitotuote-vinkistä! Itse olen myös hauraskynsinen ja kärsin aivan samoista ongelmista kuin sinä. :P Heti kokeilemaan ACOa! :)

    ReplyDelete
  7. Kazza, toivottavasti siitä on apua! :)

    ReplyDelete