2011/02/12

The Way Back

Syyskuussa 1939 Saksa Hitlereineen hyökkää Puolaan, mikä aiheuttaa suuren vastareaktion muissa Euroopan maissa ja siten toisen maailmansodan syttymisen. Pian Puola on jaettu Saksan, Neuvostoliiton, Slovakian ja Liettuan kesken. Keskitysleirit ovat kaikille tuttu käsite, mutta myös kommunismin muottiin sopimattomat lähetetään Siperiaan rankalle työleirille, josta monet eivät selviä hengissä. Työskentely hyytävässä pakkasessa tai vaarallisissa louhoksissa ilman kunnon ruokaa saa helposti murrettua kestävimmänkin miehen - jos ei fysiikan, niin sitten psyyken saralla.


Rohkeita, kenties uhkarohkeita, ihmisiä löytyy kuitenkin aina. Neuvostovastaisuudestaan ja vakoilemisesta syytetty puolalainen Janusz (Jim Sturgess) joutuu kidutuksen kautta gulagiin, vankileirille Siperiaan. Vangittujen joukossa on monenlaista hiihtäjää, kuten venäläinen rikollinen Valka (Colin Farrell), entinen näyttelijä Khabarov (Mark Strong) ja amerikkalainen Mr. Smith (Ed Harris). Khabarovin kerrottua Januszille aidasta löytyvästä pienestä reiästä alkaa pakomatkan mahdollisuus kyteä tuskastuneiden miesten mielissä. Vaikka työleirin olosuhteet ovat kehnot, alkaa todellinen selviytyminen vasta aidatun alueen ulkopuolella, kun luonnonoloja vastaan taisteleminen ilman varusteita voi osoittautua kohtalokkaaksi. Parempi kuitenkin kuolla vapaana miehenä, kuin Neuvostoliiton vankina. Seitsemän miestä päättää lähteä hurjalle pakomatkalle, jonka aikana talsitaan tuhansia kilometrejä, kärsitään milloin kylmyydestä, milloin kuumuudesta, saadaan joukkoon mukaan myös naispuolista verta Irenan (Saoirse Ronan) muodossa ja pelätään oman hengen edestä.

The Way Back perustuu löyhästi Slawomir Rawiczin kirjaan The Long Walk, jossa kirjoittaja itse kulkee tämän yli kuuden tuhannen kilometrin matkan Siperiasta Mongolian ja Tiibetin läpi Intiaan. Teos myöhemmin todettiin huijaukseksi, mutta useita muita tahoja on ilmestynyt väittämään kertomusta todelliseksi. Todisteet kuitenkin puuttuvat, ja ohjaaja Peter Weir on todennut elokuvan olevan pääasiassa fiktiivinen.


Elokuvan pääosassa tuntuvat olevan maisemat. Karut aavikot ja lumiset metsät ovat toki visuaalisesti näyttäviä, mutta niiden merkitystä itse tarinan kannalta jää kuitenkin miettimään. Eikö pääasia ole ihmiset ja heidän selviytymisensä koettelemuksista? Etenkin Mongolian aavikolla kuvattu pätkä alkaa pidemmän päälle hieman puuduttaa, kun sen sijaan Himalajan ylitys väistetään lähes täysin, vaikka itse kuvittelin sen olevan rankin osuus, loppuhuipennus. Vaikka toki lumella sentään saa nestetasapainon säilytettyä, kuivalla hiekalla se on aika mahdotonta. Ylipäätään Gulagissa kuvatut kohtaukset toimivat kaikessa kauheudessaan hyvin, sen sijaan itse pakomatkaa olisi voinut typistää hieman ja loppua hieman pidentää. Elokuvan rytmi tuntui olevan 1. kävellään hiljaisuudessa tuskastuneina yhä vain eteenpäin, 2. yritetään selvitä yllättävästä luonnonilmiöstä - kohtia 1 ja 2 toistetaan loputtomiin. Seitsemän kaverin seurue Januszin johtamana letkana muuten muistuttaa - yllätys, yllätys - jälleen jossain määrin Lord of the Ringsiä.


Itselleni ensimmäinen kohtaus jäi parhaiten muistiin. Siinä Jim Sturgess todistaa jälleen olevansa kaiken hypetykseni arvoinen. Myös Colin Farrellin hahmo menee täysin läpi, vaikka tuttu naamataulu hieman ehkä häiritseekin*. Kokonaisuutena elokuva on hieno kuvaus siitä, millainen pitkä matka syyttömänä vankikarkurina voi olla. Vaikka henkilöhahmoihin kaipaa huomattavasti enemmän syvyyttä (ja sivuosarooleille enemmän minuutteja valkokankaalla),  ei voi välttyä miettimästä, kuinka moni selviää loppuun asti.


* Tästä voisi joku enemmän leffoista bloggaava ottaa postausaiheen: miten paljon näyttelijän kasvojen tuttuus tai maneerit vaikuttavat roolin uskottavuuteen? Maneereja ja tapoja voi omaksua, mutta aina ei maskeeraukselle ole käsikirjoituksen suhteen tarvetta, ja näyttelijä toimii omien kasvojensa varassa. Mutta syökö se uskottavuutta?

Kuvat

No comments:

Post a comment