2011/06/20

All Dogs Go To Heaven

Tämän viikon Movie Monday –aiheena ovat elokuvat, jotka ovat nostattaneet tunteita ja kyyneleitä. Allekirjoittaneen kohdalla tunteilu leffaa katsoessa ei ole ollenkaan vaikeaa. Kunhan elokuvaan keskittyy, pääsee sen maailmaan helposti sisälle ja silloin myös samaistuminen ja empatia ovat vahvoja, eikä itkua voi (aiheesta riippuen tietenkin) oikeastaan estää. Haasteessa mainitsinkin jo Titanicin, ja olisiko ollut Deathly Hallows part 1 vai sitä edellinen Potter, jossa olin onnistunut saamaan silmäni kosteiksi kaksi kertaa ensimmäisen 15 minuutin aikana. Draamaleffojen ilojen ja surujen lisäksi monet eläinhahmot saavat pillittämään jo ihan vain tuijottamalla kameraa suurilla surullisilla silmillään.


Elokuva, jossa muistan itkeneeni ensimmäistä kertaa, on vuonna 1989 ilmestynyt animaatio All Dogs Go To Heaven (suom. Kaikenkarvainen Charlie). Englannin Chesterissä, viimeisenä iltana ennen takaisin Suomeen muuttamista, olimme parhaan ystäväni Sammy-Jon ja hänen perheensä kanssa syömässä paikallisessa Beefeaterissa sekä elokuvissa. Se oli ensimmäinen leffateatterikokemukseni ja piirretty oli surullisin koskaan näkemäni! Mikä sinänsä ei ole kovin paljon sanottu, keskittyihän silloinen filmikokemus sellaisiin animaatioihin kuten Teenage Mutant Hero Turtles ja My Little Pony, mutta 6-vuotiaan ei ehkä silti odottaisi itkevän elokuvissa ainakaan sen nähdyn tarinan vuoksi. Vuosituhannen alussa törmäsin leffan VHS-versioon ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun, joten se oli pakko saada itselle.

Ajan hammas on ehkä hivenen syönyt elokuvan tehoa, mutta animaatioiden ystäville suosittelen silti!


This week on Movie Monday: crying in the movies! I've shed lots of tears in the movies during the years. You might say that I relate to the characters and their situations pretty easily and cry for both joy and sorrow. And I remember the first movie I've ever cried to. It's an animation from late 1980s, All Dogs Go To Heaven. I went to see it in a theatre with my best friend when I was six years old - it was our last night in Chester, UK, before moving back to Finland. The story was so sad! I'm not sure if the movie has kept up with time but I recommend it nevertheless :)

Kuva ryöstetty IMDb:stä.

5 comments:

  1. Minulla on Charlie näkemättä, mutta pitää korjata asia jossain välissä. Koira-animaatiothan nyt on pakko katsoa vaikka kuinka itkettäisi ;-)

    ReplyDelete
  2. tätä en siis voi katsoa yhdessä mieheni kanssa koska hän on varsinainen itkupilli kun katsotaan surumielisiä koiraelokuvia ;) Minä ja Marley-elokuvan ajan sillä oli koko ajan pala kurkussa eikä suostu enää kattomaan sitä uudestaan :)

    ReplyDelete
  3. Olen saattanut nähdä joskus, mutta en kuollaksenikaan muista mitä tässä elokuvassa tapahtui tai mikä oli sen juoni ja miten se päättyi.

    ReplyDelete
  4. Heh! Jaan sun kanssa ton Pottereissa itkemisen :D Itsehän siis tosiaan tirautin parit kyyneleet, kun olin katsomassa Paulia ja trailereiden joukossa tuli Harry Potter ja Kuoleman varjelukset osa 2 traileri :D Siinä sitten vähän tärisytti ja tuli vähän itku :D

    ReplyDelete
  5. Paivi, äkkiä katsomaan! Vaikka vähän itkettäisikin, tai ei edes niin vähää..

    Hepa-Neiti, heh :) Surulliset eläinelokuvat on kyllä vihoviimeinen asia, mitä kannattaa katsoa jos haluaa vältellä kyyneleitä!

    Panda, selkeästi syy katsoa uudestaan siis ;)

    Noona, hihi :D Mä oon myös saanut silmät kosteiksi tosta part 2 -trailerista, ja melkein mistä tahansa Potteriin liittyvästä nyt, kun loppu on niin lähellä :')

    ReplyDelete