2011/02/15

Black Swan

Kerätään yhteen faktat: 1. Darren Aronofskyn Requiem for a Dream on mahtavan peittelemätön ja yksi kaikkien aikojen suosikeistani. 2. Natalie Portman on naisnäyttelijöiden number one. 3. Tanssilla ja draamalla ei voi muutenkaan mennä meikäläisen silmissä kovin pahasti pieleen. Toisin sanoen, kesästä lähtien kerääntyneet odotukset Black Swania kohtaan olivat valtaisat.


New York City Ballet'n upea tanssijatar Nina Sawyers elää ja hengittää balettia. Hänen oman tanssijanuransa lopettanut äitinsä paitsi kannustaa tytärtään, myös suojelee häntä loputtomiin asti, pitää omalta osaltaan pumpulissa ja vaaleanpunaisten pehmolelujen saartamana. Nina on kuitenkin tottunut tekemään töitä unelmiensa eteen. Kun pääballerina päätetään sysätä sivuun, on paikka auki uudelle tähtitanssijalle kauden avauksessa, Tchaikovskyn Joutsenlammessa. Vaikka Ninaa kehutaan ja hänen uskotaan olevan täydellisen sopiva valkoisen joutsenen rooliin, lankeaa samalle henkilölle myös Odilen, mustan joutsenen, tulkinta. Herkälle perfektionistille rentoutuminen, irti päästäminen ja uppoutuminen tummaan tanssiin, ei tekniikkaan, voi olla liian vaikea pala purtavaksi. Miten käy, kun ensi-ilta lähestyy ja paineet kasvavat yhä suuremmiksi?


Black Swan on täysin Natalie Portmanin elokuva. Neito ei anna sijaa muille, vaan vetää roolinsa täysillä ja on ansainnut sen vuoksi myös naispääosaehdokkuuden Oscar-kilvassa. Tarinan kannalta olennaisinta on oma sisäinen kamppailu, mutta olisin silti kaivannut sivuosilta muutakin kuin seinäruusuilua. Vincent Cassel on yllättävän mitäänsanomaton ankarana baletin taiteellisena johtajana, Ninan äitiä näyttelevä Barbara Hershey sekä Winona Ryder entisenä loistoballerinana jäävät täysin sivuun toiminnasta. Mila Kunis on ollut yksi lemppareitani jo kauan, mutta kokemukseni hänestä on perustunut pääasiassa That 70's Show -sarjaan. Oli ilahduttavaa nähdä hänet toisenlaisissa ympyröissä, vaikka myös Lilya olisi mielelläni nähnyt valkokankaalla enemmän.

Balettitanssijoiden arkea kuvataan pienin yksityiskohdin - varpaat ovat muussina, herkuista pidättäydytään ja tauoilla aliravitsemuksen partaalla keikkuvat vartalot verhotaan vaatekerroksiin lämpöhävikin minimoimiseksi. Välillä tekikin pahaa katsella kuihdutettuja tanssijoita, vaikka toki esimerkiksi Portman on aina ollut keijukaiskokoa. Nainen itse tanssii yllättävän upeasti - alussa olin varma, että sijaisnäyttelijällä oli varpaansa pelissä, mutta kameratyöskentely osoitti toista. Toki vaikeimpien hyppyjen ja piruettien ajan näytettiin pääasiassa ylävartaloa, eihän keltään voi olettaa vuosien ballerinakoulutuksen saavuttamista pienessä hetkessä yhtä elokuvaa varten.


Joutsenlampi ei tarinana varmasti ole kellekään täysin tuntematon. Onkin ilahduttavaa, miten taitavasti Aronofsky onnistuu tekemään tunnetusta ja yllätyksettömästä juonesta varsin yllätyksellisen elokuvan, joka onnistuu psykologisen trillerin ja ronskiuden keinoin hätkähdyttämään useaan otteeseen. Hetkittäiset silmien peittämishalut vain lisäävät viehätysvoimaa. Varma paikka dvd-hyllyssä siis.


9 comments:

  1. Ei kyllä jaksaisi odottaa. Pakko oli katsoa traileri vielä kertaalleen. :D Toivottavasti en nyt kuitenkaan aseta ihan liian suuria odotuksia elokuvalle ja sitten joudunkin pettymään...

    ReplyDelete
  2. unohdit mainita että nina on myös skitsofreenikko eikä vaan "herkkä" :P lolz
    upea upea upea elokuva!

    ReplyDelete
  3. Varpunen, hih :) Trailerit on kyllä sikäli harhaanjohtavia, että ne on tietysti leikattu nopeatempoisemmiksi mitä itse elokuva..

    soph, totta, ihan kaikkea ei tarvitse kertoa ;) Ja paineen alla kenestä tahansa voi paljastua uusia puolia.. Hieno tämä kyllä oli!

    ReplyDelete
  4. Viime vuoden paras leffa minun kirjoissani. Ihan täydellinen...

    ReplyDelete
  5. Mä olin maanantaina menossa kattoon tota ja huomasin, että tuleekin vasta maaliskuussa mur.

    Requim for a Dream oli hieno leffa, mutta en ikinä kato sitä uudestaan sen verran traumatisoiduin. Vika vartti oli niin uskomaton tunnelmaltaan ja tapahtumiltaan.

    Noo, onnkes tämä on ehkä hieman kevyempi ja Natalie on aina upea!

    ReplyDelete
  6. Enpä muista milloin viimeksi olisin odottanut jotain elokuvaa näin paljon, ja odotus sen kuin jatkuu! Toisaalta alkaa pelottaa että odotukset on kohta itsellä niin suuret ettei leffa voi mitenkään niitä täyttää, mutta sitten taas toisaalta olen rakastanut kaikkea mitä Aronofsky tekee, joten on melko epätodennäköistä että mies onnistuisi mokaamaan tätäkään :)

    ReplyDelete
  7. Itseasiassa Portman ei tanssi elokuvassa paljoakaan itse, mikä on yksi elokuvan useista huomaamattomista visuaalisista tehosteista. (Ympäri nettiä pyörivän tehosteiden esittelyvideon voi katsoa mm. täältä: http://holykaw.alltop.com/breakdown-of-black-swan-special-effects-video.) Käsittääkseni Black Swan oli ehdokkaana (saattoi jopa voittaa, en muista :D) efektialan ihmisten palkinnon saajaksi, eikä suotta.

    Mutta erinomainen elokuva tosiaan, dvd-hyllyyn ilmestyy heti ilmestyttyä.

    ReplyDelete
  8. Näin tämän trailerin leffateatterissa ihan ilman mitään siitä tietämättä, ja alkunaurahduksien jälkeen aloin kiinnostua leffasta oikein kunnolla, en malta odottaa!

    ReplyDelete
  9. Mikaela, mitään muuta kuin ihanuutta ei voinut odottaakaan<3

    Nooruska, tän ensi-iltaa on kyllä siirretty luvattoman paljon kokoajan eteenpäin :/ Älytöntä. Mä kyllä pystyn katsomaan Requiemin tuhat kertaa, ainoa vaan että ei sitä ihan sellasella superiloisella mielellä viitsi katsoa :D

    Jenni, ei onnistu mokaamaan ;) Tunnelma tihentyy juuri sopivasti loppua kohden. Toivottavasti tykkäät!

    Harri, kiitos tiedosta! Noita tanssi- ja muita taitoja vaativia kohtauksia pohtii helposti paljon, juuri sitä miten paljon näyttelijät tekevät itse ja miten paljon eivät.. Sietäisi tehosteiden tekijöiden voittaa kaikki palkinnot, saivat ainakin minut hämättyä loistavasti :D

    Kazza, trailerit on kyllä joskus viheliäisitä, ne saattaa antaa vääränlaisen kuvan lefasta, niin hyvässä kuin pahassa :)

    ReplyDelete