2010/01/09

London pt. 3



 

Kolmannen päivän aamua valaisi aurinko. Pakkanen ja jopa pienet lumihiutaleet olivat tosin vallanneet saarivaltion, mutta taivaalta loistavat säteet onnistuivat silti lämmittää ihoa siihen osuessaan. Matkaajat hajaantuivat kuka turistikierrokselle, kuka aamiaiselle ketjuravintolaan, josta ei valitettavasti löytynyt kasvisversiota aamupalasta. Tyydyin siis latteen ja omenapiirakkaan, sekä tietenkin perinteisiin vessan peilistä otettuihin kuviin. Uuden vuoden päivänä suurin osa keskustan kaupoista oli auki, joten toimettomana ei tarvinut pyhäpäivää viettää.



 

 





 

 

 

 

Kyllästyin tavarataloihin pian ja suuntasin töppöseni rakkaaseen puistoon, Hyde Parkiin/Kensington Gardensiin. Pysähdyin italialaisten suihkulähteiden äärelle syömään Pret-A-Mangerin eväsleipää ja imemään itseeni D-vitamiinia. Kävelin puisto(j)a ristiin rastiin useamman kilometrin verran. Vaikka olin jo jäätymispisteessä ja tarkoitukseni oli alunperin suunnata sittenkin takaisin Selfridgesille, jossa tein tuttavuutta ehkä maailman täydellisimmän suoristusraudan kanssa (ei, se ei ollut ghd), en kuitenkaan malttanut poistua puistosta ennen auringon laskua. Silloin Kensington Gardens jo suljettiinkin, ja kolmen tunnin vaeltelun jälkeen olin niin raato, että suuntasin suosiolla takaisin hotellille.





 

 

 

Illallisen nautimme porukalla tällä kertaa Covent Gardenissa, hupaisassa pikku pubissa nimeltään Essex Serpent. Ruoka oli hivenen muita pubeja kalliimpaa, mutta palvelu toi hymyn huulille. Ei siis voi muuta kuin suositella! Ja se jälkiruoka... Ensin täytin mahani friteeratuilla katkaravuilla kalan sijaan (ja sitten vielä kehdataan miettiä mistä niitä kiloja on tullut). Karkkimahaan jäi vielä kolo, jonka täytti paras jälkiruoka mitä olen koskaan syönyt. Nimeä en kuolemaksenikaan enää muista, mutta jotain siinä puhuttiin kuumasta suklaasta, eikä kuolaamiselta siis voinut välttyä. Käytännössä herkku koostui pallomaisesta, lämpimästä, brownie-henkisestä suklaaleivoksesta joka oli kuorrutettu suklaakastikkeella. Mukana oli marjoja ja kermaa, mutta niillä ei tehnyt mitään, sillä suklaa vei kielen mennessään. Ei sitä voi sanoin kuvailla! Lisäjälkiruoka nautittiin taas hotellin lähipubissa, ainaisen siiderin sijaan Bailey'sia.



 

 

 

Koska lähtöaamu oli lauantai ja hotelli Notting Hillin nurkilla, piti herätä ajoissa kiertämään Portobello Road market läpi. Hyvä että herättiin, sillä lähtiessämme sieltä pois ihmismäärä oli tuplaantunut. Kojuja olisi voinut tutkia ikuisuuden, mutta koska matkalaukut oli jo pakattu piripintaan, ei suuria hankintoja voinut tehdä. Muuten olisin vienyt kasan Polaroid-kameroita kyllä mukaani Suomeen, nam. Marketteilun jälkeen jotkut halusivat KFC'iin, joten lounastauolle sinne mars. Vegeruokaahan siellä on vähän nihkeästi, mutta sain massun täyteen ranskiksista, salaatista ja pavuista (! sellaisista perusbrittiläisistä kastikkeessa lilluvista valkoisista pavuista, voi minua). Metroilu takaisin lentokentälle ja kentällä tsekkautuminen koneeseen sisään sujuivat hieman nihkeästi, mutta ainakaan lento ei ollut myöhässä. Kaiken lisäksi laukkumme tulivat lähes heti hihnalle kun pääsimme Helsinki-Vantaalla niitä edes etsimään, kerrankin! Kaiken kaikkiaan mukava ja elämyksentäyteinen reissu :) Lontoo on aina Lontoo, minun kaupunkini ♥

7 comments:

  1. Hei valkoiset pavut tomaattiliemessä ovat nameja. Ainakin kun kerran vuodessa syö. :D Ihania auringonpaistekuvia! Ja tuo suklaajälkkäri... nam!

    ReplyDelete
  2. Ihania kuvia! Hmm, ilmeisesti saarivaltiossa ei vielä olla täysin otettu Jamie Oliverin puheista opiksi, hassua ettei esim. kasvisaamiaista ole tarjolla aamiaisravintolassa :O Eli saa näemmä olla tarkka, minne kandee mennä safkaamaan, jos on kasvissyöjä..:T

    ReplyDelete
  3. Lontoo on jees - full english ei! :D Ei myöskään se, että ne autot tulevat iiiihan väärästä suunnasta kokoajan! ;)

    Mahtavia kuvia!

    ReplyDelete
  4. Ei saa kiduttaa tämmösillä :D

    ReplyDelete
  5. Joa, hyvä, en ole ainoa joka niitä pystyy syömään :D Aurinko ja suklaa olivat kyllä molemmat nam ^___^

    Salka, totta, tietysti tuo English breakfast sattuu olemaan aika lihapainotteinen.. Mutta voisihan sitä vähän modernisoitua ja tehdä vegeversion! Onneksi syön kalaa, muuten pubeissakin olisi voinut olla aika nihkeästi ruokaa valittavana.

    Daniela/Dayli Eko, hahaa :D Joo suojatietä ylittäessä saa kyllä miettiä aika moneen kertaan, että kumpaankos suuntaan tässä nyt pitikään katsoa.. Ja kiitos!

    ravenwaves, voi voi :D

    ReplyDelete
  6. ah,ihania kuvia,haluun takas Lontooseen!
    vaikka meinasinkin jäädä 2 kertaa auton alle
    toispuolisen liikenteen takia: D

    tykkään muuten sun tatuoinnista:)

    ReplyDelete
  7. fredu, jostain syystä hoksasin kommentin vasta nyt! :S Sori. Kiitos, Lontoo on kyllä aina ihana <3

    ReplyDelete