2011/01/26

Docpoint: I'm Still Here


Otetaan perinteinen suomalainen, keski-ikäinen mies. Kasvatetaan vähän hiuksia, partaa ja mahaa, heitetään aurinkopokat silmille ja viedään hetkeksi suureen maailmaan, totutetaan julkisuuteen mutta muistutetaan aika ajoin todellisista juurista: juroudesta, epävarmuudesta ja mieltymyksestä päihteisiin. Saadaan aikaan sekametelisoppa, jonka päähenkilö voisi suomalaisäijän sijaan olla yhdysvaltalainen JP, uraansa luova räppäri, jonka puhetyyli vaihtelee epämääräisestä mutinasta käheään huutoon, eikä kummallakaan tavalla sisältö oikeastaan tule ilmi. Dokumentti I’m Still Here – The Lost Years of Joaquin Phoenix ei voi olla olematta huijaus, tekaistu dokumentti, niin häröjä asioita se pitää sisällään. Toki samaa sekoilua löytyy sopukoista ympäri maailman, mutta kun kyseessä on arvostettu näyttelijä, eivät tapahtumat voi olla totta. Ei halua niiden olevan totta.


Kaikki alkaa lokakuussa 2008, kun Joaquin Phoenix ilmoittaa hyväntekeväisyystapahtumassa sen jäävän hänen viimeiseksi osallistumisekseen yhtään missään näyttelijän roolissa. Tästä lähtien hänet tunnettaisiin hiphop-artisti JP’nä, henkilönä, joka ilmentää parhaiten Joaquinia itseään. Näyttelijänä hän ei nimittäin dokumentin mukaan ole koskaan viihtynyt. Vajaan kahden tunnin ajan saamme seurata äijähuumoria ja Phoenixin sekoilua kotonaan ja eri hotelleissa samalla, kun hän jahtaa Sean ”P. Diddy” Combsia ympäri maata tarkoituksenaan saada tämä innostumaan tulevan levynsä tuottamisesta. Hän raivoaa läheisilleen, saa sekopäisiä naurukohtauksia ja kohtelee harvoja esiintymisiään katsomaan tullutta yleisöä ylimielisesti. Vaikka hiphop tuntuu olevan Phoenixin elämän tarkoitus, on hän äärimmäisen epävarma ja muuttuu ärjyväksi partaveikoksi kaikkia niitä kohtaan, joiden hän luulee kutsuvan koko hommaa vitsiksi.

Dokkari sai ensi-iltansa syyskuussa 2010 Venetsian filmifestivaaleilla. Jos ohjaaja Casey Affleck ei olisi samoihin aikoihin ilmoittanut dokumentin olevan pikemminkin mockumentary, tarkoituksella yleisöä harhaan johtaen tehty, olisivat hälytyskellot soineet päässäni. Phoenix kuuluu lempinäyttelijöideni joukkoon ja hänen niin sanottu alamäkensä olisi ollut tuskallista katsottavaa. Mutta kun huijauksesta tiesi, pystyi pätkästä nauttimaan täysin siemauksin. Hihittelyä ei pystynyt pidättelemään ja kyllähän herran näyttelijän lahjoja täytyy ihailla – aika harva pystyisi samaan! Parhaat elementit koostuvat kuitenkin ulkopuolisten reaktioista Phoenixia kohtaan. Etenkin Combsin silmien pyörittely on itsessään jo komediaa (kuolemaksenikaan en muista miten tämä herra suhtautui rooliinsa dokkarissa, vinkatkaa jos tiedätte). Ongelma tietysti on, että reaktioista on mahdotonta nähdä mitkä ovat todellisia ja mitkä eivät. Mielenkiintoista olisikin tietää, kuinka moni oli oikeasti juonessa mukana. IMDb’n tarjoamista faktoista on pääteltävissä onneksi jotain (kuten vaikkapa se, että eräässä kohtauksessa ei olisi välttämättä tarvinnut sulkea silmiään kuten minä tein), sillä meininki on ajoittain sen verran rajua, että melkein itkettää kärsivien puolesta. Dokumentissa on myös pätkä Letterman-vierailusta – tästä on väitelty paljon, tiesikö itse David Letterman asian todellista laitaa vai ei. Osallisten määrä jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Kokonaisuudessaan elokuvan tunnelma on nopeatempoinen, mutta silti varsin epädynaaminen ja juuri, kun tuntuu, että ihan kun tämä menisi vähän ylipitkäksi, soljutaan kohti loppua, joka erilaisuudestaan muuhun filmiin verrattuna huolimatta (tai juuri sen vuoksi) lumoaa eniten. Lyhyesti sanottuna: viihdyin yllättävän hyvin, mutta en ainakaan ihan heti katsoisi uudestaan.


Dokumentin pääpointtia tai opetusta saa hakea. Kenties tarkoitus on kertoa, etteivät omasta egosta huolimatta taidot ja määrätietoisuus välttämättä riitä täysin uuden unelman saavuttamiseen (Is it that the dream is unattainable or that it's the wrong dream?), ja että kaikella on oma kääntöpuolensa. Samalla kuuluisuutena olemisen kiroukset näkyvät elämässä yhä selvemmin, kun kaikki ei menekään ihan putkeen. Tietenkään uran vaihto toiseen ei koskaan ole helppoa, etenkään, kun puoli maailmaa seuraa tekemisiäsi silmä kovana eikä usko mitään, mitä teet. Mutta ei kai sen helppoa tarvitse ollakaan – not every day can be Christmas Day.


6 comments:

  1. Mun ongelma oli just se, että en missään vaiheessa oikein ollut selvillä mitä tällä oikein haluttiin ajaa takaa. Loppua kohden en voinut olla ajattelematta samaa, mitä ne uutisjututkin kysyivät. Ketä kiinnostaa?

    JP:n suoritus oli kyllä aivan käsittämätön hieno. Harva edes haluaa uppoutua rooliinsa samalla tavalla, varsinkin kun tämä vaikutti miehen elämään todella kauan. Ei kai kukaan samanlaista partaa ja rasvakönttiä halua päässään pitää. :D

    Viihdyin kyllä koko leffan ja olihan tuo ihan hauska, mutta pointti jäi vähän uupumaan. Tai mun on vaikeaa uskoa, että leffan pointti on ihmisen uran muutoksen kuvaaminen. Niin älyttömäksi touhu karkasi välillä.

    ReplyDelete
  2. Itse en ole pätkää vielä nähnyt, mutta olen ymmärtänyt, että leffan alkuperäinen idea ja pointti oli julkisuuden ja median tarkastelu. Se kuinka vaikeaa on julkisen paineen alla etenkin silloin, kun ei enää sovikaan stereotyyppiseen kuvaan toimivasta ja "normaalista" yhteiskunnan yksilöstä. Pieni sosiaalinen ja yhteiskunnallinen koe, jossa käydään läpi ihmisten reaktioita epähaluttuun muutokseen. (Reaktioiden ollessa myös uutiset, nettikeskustelut, koko häly mikä kokeilusta syntyi.) Hatunnosto Joaquinille, mies on ennenkin ilmoittanut uppoutuvansa rooleihinsa syvästi.

    ReplyDelete
  3. Onpas hämmentävän kuuloinen paketti. Mies on minunkin suosikkinäyttelijöiden listalla, nyt heräsi kiinnostus.

    ReplyDelete
  4. Lauri, nojoo, en todellakaan tajua miksi tämmönen piti tehdä, tai mitä sillä todellisuudessa haluttiin saavuttaa - oli se pointti mikä tahansa. Mutta mikäs siinä, jos on hauskaa! Ja eiköhän Phoenixilla kuitenkin ole varaa välillä tehdä tällaistakin, ei tarvitse murehtia jokaisesta palkkashekistä ja on sen verran tunnustettu näyttelijänä joka tapauksessa, etten usko roolien loppuvan tämän yhden sekoilun takia :)

    Anonyymi, totta, toi on munkin käsittääkseni dokumentin tarkoitus, mutta se ei vaan tule sekoilun alta ihan niin hyvin ilmi kuin olisi olettanut. Mutta loistavasti toisaalta onnistui tavoitteessaan, koska nimenomaan median ja muiden ihmisten reaktiot on ihan hillittömiä!

    Jutta, tämä on todella hämmentävä, suosittelen tsekkaamaan ihan vaan mielenkiinnosta!

    ReplyDelete
  5. Jossain uudemmassa Phoenix-haastattelussa Letterman ainakin väittää käsi sydämellä, ettei ollut mukana huijauksessa. JP vetää kyllä sen "sekoiluhaastattelunkin" niin hyvin, että mä ainakin olin ihan mukana ja luulin et nyt se on seonnut lopullisesti :D

    ReplyDelete
  6. Darsi, niinhän se on väittänyt, mutta mistäpä noista tietää.. Vaikka se haastattelu on kyllä oikeasti ihan hillitön, miten kellään voi olla pokkaa moiseen? :D

    ReplyDelete