2011/01/10

Somewhere


Sofia Coppolan neljännen elokuvan tarina on pelkistetty: renttuiluun taipuvainen näyttelijä Johnny Marco ei kanna huolta huomisesta, vaan viettää rock ’n roll –elämää hotellissa huonepalvelun tavoitettavissa. Ferrarilla pääsee kovaa, mutta minne? Kuka tahansa ulkopuolinen voisi kertoa Johnnylle tämän elämäntapojen ja nautintojen olevan vain pinnallisia, vailla pitkän tähtäimen onnellisuutta, mutta Johnny ei osaa muutakaan. Entä sitten, kun eräänä päivänä ex-vaimo päättää lähteä ennalta määräämättömän pituiselle matkalle ja jättää parin 11-vuotiaan tyttären Johnnyn hoiviin?


Somewhere ei perustu nurkan takaa tuleviin yllätyksiin tai huikeisiin cliffhangereihin, vaan kahden ihmisen arkeen - tai pikemminkin siihen, miten tytär saadaan sovitettua mukaan Hollywoodin hulivilin arkipäiviin. Kuvaus on samaan aikaan sekä pikkutarkkaa että ylimalkaista, ja Coppolan tyyliin kohtaukset ovat rauhallisia ja joiltain osin jopa pitkittyneitä. Olen huomannut, että minulla on nykyään ongelmia elokuvien alkujen kanssa (milloin minusta tuli kärsimätön?). Koen ne liian helposti tylsiksi, mutta yleensä puolen tunnin sisällä alkaa tapahtua ja kiinnostus herätä. Samoin kävi Somewheren kanssa – alun ei saa antaa hämätä. Elokuva on visuaalisuudeltaan miellyttävän pehmeä, ja sen voisi rikkoa yksittäisiin valokuviin samaan tapaan kuin The Americanin. Paras antia on kuitenkin ehdottomasti Stephen Dorff, joka tuntuu olevan elementissään hahmonsa kusipäisyydestä ja säälittävyydestä huolimatta (tai juuri niiden vuoksi). Dakotan pikkusisko Elle Fanning on niin ikään sataprosenttisen uskottava itsevarmuuttaan hakevana nuorena neitinä.
 
Coppolan elokuvissa on aina ollut pieni vaikeusaste. Ensimmäisellä kerralla en pitänyt Virgin Suicidesista, toisella kerralla rakastuin. Marie Antoinette on elokuvana höttöä, mutta kukapa ei pitäisi kaikista niistä karkkiväreistä, joita leffassa satelee. Sen sijaan olen ehkä maailman ainoa ihminen, joka ei pidä Lost In Translationista (luultavimmin toisen mahdollisuuden antaminen elokuvalle johtaisi erilaiseen lopputulokseen). Hankala asetelma siis. Virgin Suicidesia ei ole voittaminen, mutta kyllä Somewhere sijoittuu hyväksi kakkoseksi omalla Coppola-listallani.


10 comments:

  1. Joko olen suositellut sulle Backbeatia, sitä Dorffin "edellistä" elokuvaa? Olkoonkin Beatles-leffa, mutta myös elokuvallisilta ansioiltaan sangen mainio, imho.

    Harmittaa, kun Finnkino ei sallinut minun katsoa tätä. Eikä ole tulossa Stariinkaan. :( No, DVD:ltä sitten viimeistään.

    ReplyDelete
  2. Nekku, en tiiä ootko suositellut, mutta koska olin Dorff-fani joskus yläasteella niin katsoin sen silloin :D Mutta enpä oo kyllä nyt moneen vuoteen, täytyykin kattella jos löytäisin sen VHS'n jostain vielä! Somewheren katsoo kyllä mainiosti dvd'ltäkin, kunhan laittaa tarpeeksi volaa ;)

    ReplyDelete
  3. Blogini kommenteista voi päätellä, ettet todellakaan ole ainoa, joka ei ole pitänyt Lost In Translationista. :)

    Itse en taas kokenut, että kohtaukset olisivat olleet pitkitettyjä tai ylimalkaisia. Tunnelma oli mielestäni jokaisessa kohtauksessa todella vahva, että niitä seurasin herkeämättä alusta saakka. Ymmärrän kyllä niitäkin, joiden kärsivällisyys ei elokuvan parissa riitä.

    ReplyDelete
  4. Lauri, hyvä etten ole ainoa :) Munkaan mielestä kohtaukset eivät olleet pitkitettyjä sen jälkeen, kun siitä alusta pääsi irti. Jotenkin alussa ei vain tapahtunut _mitään_, mutta ymmärtäähän sen tarinan kannalta toki, eipä Marconkaan maailmassa sen kummempaa tapahtunut. Lopun aikaa tuijotinkin valkokangasta herkeämättä ja hain erilaisia nyansseja. Ystäväni sen sijaan meinasi nukahtaa loppupuolella ;)

    ReplyDelete
  5. Kröhöm...Täälä toinen, joka ei oo ikinä päässyt Lost in Translationin imuun. Sen sijaan muista S. Coppolan filmeistä oon tykänny kovastikin:) Tämä uusin pittää ehottamasti katastaa!

    ReplyDelete
  6. En aio nyt lukea tätä juttua, sillä en halua että se vaikuttaa elokuvan katsomiseen..tai pelkään, että siinä on jotain paljastavaa...Tämä ois tarkoitus mennä mahdollisesti lähiaikoina katsomaan elokuviin! :)

    Mutta mitä tulee Lost in translationiin, niin se on niitä harvoja elokuvia, jotka sytyttävät sillä että siinä ei tapahdu mitään, mutta samalla tapahtuu paljonkin. Siinä vain jokin kolahtaa. Se on fiiliselokuva. Ihanaa, että on fiiliselokuviakin. Ja sitä samaa odotan Somewhereltakin.

    ReplyDelete
  7. Tää on mulla katsontalistalla ;O) Minulla on Dorffiin herkkä suhde tatuoinnin muodossa joten tulen pitämään miehestä aina..

    ReplyDelete
  8. Pupu, jee, löytyyhän meitä ;) Suosittelen Somewherea kyllä!

    J, ei pitäisi olla paljastuksia ;) Mutta kuten sanoit, oikeastaan Coppolan elokuvat ovat juuri fiiliselokuvia, turha edes odottaa mitään järisyttäviä juonenkäänteitä. Joten odotat ihan oikein! Toivottavasti tykkäät Somewheresta, minä ainakin :)

    Mikaela, hyvä että on listalla ;) Dorff on kyllä loistava tässä.

    ReplyDelete
  9. Mukavaa että pidit, nostit jopa kakkoseksi heti Virgin Suicidesin jälkeen = Jeejee~!

    Minua jotenkin ahdistaa pistää elokuvia paremmuusjärjestykseen, siksi tykkään niitä harvoja listoja tehdessäni mainita pitämistäni ei-oikein-missään järjestyksessä. Kirjoituksesi sai kuitenkin pohtimaan, miten itse järjestäisin Sofian elokuvat..

    Somewhere on, kaikesta hitaudestaan huolimatta, hirvittävän kaunis ja oudon vangitseva elokuva. Ehkä laittaisin sen heti Lost in Translationin (^_^'') jälkeen. Tai ehkä jopa rinnakkain. Hmm.
    Kuten huomaat, olen toivoton.

    ReplyDelete
  10. cinefiliaa, kyllä oli sen verran symppis leffa että ehdottomasti on Virgin Suicidesin vanavedessä ^___^ Vaikka toki tämmöset top-listat aina vähän vaihtelee fiiliksen mukaan. Mutta Somewhere on tosiaan vangitseva hitaudestaan huolimatta, hyvä ilmaus!

    ReplyDelete