2010/01/06

London pt. 1

Tuhannen kuvan läpikäyminen lienee juuri sopivaa puuhaa ylimääräiselle vapaapäivälle (kummallista lomailua kokoajan tämä elämä). Havainnollistan Lontoon reissua kuitenkin neljässä eri osassa ihan vain helpottaakseni omaa urakkaani. Sanon jo nyt, että harmittaa vietävästi, etten ottanut uutta Nikonia mukaan reissuun ("se on liian painava, en jaksa raahata sitä ja se kuitenkin menee rikki"). Olisivat kuvat hieman laadukkaampia sentäs. But anyway, let us begin!



 


Kiitos kuvasta E&M!

Lentomatka Helsinki-Vantaa - London Heathrow sujui ongelmitta tunnin myöhästymistä lukuunottamatta, samoin metromatka kentältä Notting Hill Gatelle ja yhä eteenpäin hotellillemme. Hotelli oli Blue Bells, kolme yötä per lärvi maksoi vajaat £90 (riippuu huoneen koosta ja yöpymisen ajankohdasta) ja hintaan sisältyi hiilihydraattipitoinen aamiainen. Ei paha, kun ajattelee, että hostelliin verrattuna jokaisessa huoneessa oli sentäs oma kylpyhuone. Lisäksi palvelu toimi kohtuullisen hyvin. Toinen kuva ylhäältäpäin on otettu hotellihuoneemme ikkunasta, kolmas ihan sieltä sisältä. Seurueesta osa majoittui kellarikerroksessa, mutta heillä olikin sitten fiinimpi kylppäri meihin ykköskerroslaisiin verrattuna. Hotellissa ei kyllä vietetty aikaa yhtään enempää kuin oli pakko. Tunti aamupuuhissa, tunti iltatoimissa ja hyvällä tuurilla tunti päivällä pienen levähtämisen merkeissä.



 

 

Asettauduttuamme huoneisiin säntäsimme oitis viiden minuutin kävelymatkan päähän Notting Hillin Portobello Roadille. Olin koko päivän hinkunut peltikylttikauppaan, joten piipahdimme siellä hakemassa kotiinviemisiä. Sen jälkeen suuntaus tutkailemaan Oxford Streetin iltaelämää ennen kauppojen sulkeutumista, ja takaisin tullessa toki perienglantilaiselle illalliselle lähipubiin. Pinaatti-linssi-purilainen maalaisranskiksineen upposi nälkäiseen masuun.



 

 
Kiitos kuvasta L&J!

 



 

Seuraavana aamuna meitä tervehti brittiläinen kosteus ja kylmyys. Suuntasimme Camdeniin kuitenkin suunnitelmien mukaisesti heti aamusta, välttääksemme pahimmat ruuhkat. Kyseinen kaupunginosa viehättää lukuisine myyntikojuineen ja boheemine ympäristöineen. Useita värikkäitä julkisivujakin tuli vastaan, lempparini taitaa olla pelikortteja esittelevä tatuointiliikkeen seinänpätkä. 

 

 

Vaikka pitäydyin ihan tarkoituksella poissa Lontoon suuresta Converse Storesta, ei ihanilta popoilta voinut välttyä millään. Niin Converse, Camper kuin Dr. Martens osuivat silmiini aivan liian usein, mutta olkaahan ylpeitä - en hankinnut ainoitakaan kenkiä! Vaikkakin nuo punaiset pitkävartiset Martensit ovat kyllä vielä minun, jonain päivänä... Varsinaisista ostoksista lisää sitten London part nelosessa. Ja huomaattehan jalassa oleva popottimet, se joululahja jonka itselleni hankin syyskuussa! Sain vihdoin avata laatikon ja käyttöönhän ne heti pääsivät :) Entiset conssit, Askot, pääsevät nyt hyvin ansaitulle eläkkeelle, ja tummanharmaata collegea olevat ihanuudet varsinaiseen käyttöön.

 

 

 

 

Ostostelun lomassa tuli nälkä, joka tainnutettiin perinteisen jättimäisellä fish&chips-annoksella pubissa. Lounaan jälkeinen kiertely cityssa (Oxford Streetin ja Regent Streetin ympäristö) hoitui lähinnä lyllertämällä vatsan ollessa kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Tuhlaamisen jälkeen porukkamme kerääntyi takaisin hotellille, jossa valmistauduimme uuden vuoden aaton viettoon...

...Matka jatkuu viikonloppuna! Sitä ennen on vähän muuta asiaa ;)

10 comments:

  1. Heiii, koskas lähdetään taas Lontooseen? :D

    ReplyDelete
  2. Fish&chips.. se pitäisi tässä vielä kokea! :) Mullakin olisi Lontoon kuvia parin vuoden takaa, mutta harmi, ettei yhtään lärvikuvaa voi julkaista. On sen verran järkkyä tavaraa! Mutta sun kuvat sen sijaan ovat oikein hyviä, vaikkei Nikonilla olekaan otettu! Lontoo on ihaaana.

    ReplyDelete
  3. voi hitsi, miksen mä tajunnu tilata sulta vanseja mulle xD!!! sieltähän niitäkin löytyy <3 no ens kerralla sitten ;)

    ReplyDelete
  4. Huoh, mieki haluan Lontooseen!! Ihania kuvia, heti iski matkakuume. Nooh, olen mie lähössä viikon päästä Luleåån shoppaileen, sehän on melkein kuin kävisi ulkomailla :D.

    ReplyDelete
  5. Arghh... näistä postauksista iskee aina tuhoton matkakuume!! :S Reissu näyttää jo tämän part 1. perusteella mahtavalta. :)

    ReplyDelete
  6. Ihana Lontoo... tekisi mieli taas käydä siellä pitkästä aikaa! Aina siellä on ollut niin kivaa :)

    Mahtikuvia - ei haittaa vaikka et Nikonia mukana pitänytkään :)

    ReplyDelete
  7. <3! vajaan parin kuukauden päästä samoihin maisemiin. ihanaa :) katoin heti tokakuvasta että uudet converset hih. itekin oon himoinnut harmaita college-kankaisia, mutta toisaalta haluisin myös ihan perus mustat tai nahkaset tai paljettiset tai tai...

    ReplyDelete
  8. ravenwaves, piaaaan :D

    Joa, fish'n'chips on ihanaa, etenkin kun kaataa ranskisten päälle kasan viinietikkaa! Suosittelen :)

    hyppysellinen, nonii! :D Tosin itse en Vanseihin kamalasti törmännyt, tai sitte se johtuu siitä etten vaan huomioinut niitä.

    Sari, Luleå on kans ihan hyvä :D Mutta Lontoo on kyllä kaikista paras.

    L, toivottavasti pääse kuumeesta eroon = matkustamaan jonnekin pian!

    Paivi, Lontoo on kyllä ihan mahti kaupunki, aina :)

    jenkku, lähden salamatkustajaksi! ;) Paljetticonsut ois kyllä kans mielettömät, ja aika monet muut, mutta jotenkin noi harmaat tuntui heti omalta..

    ReplyDelete
  9. Voi, ihanat postaukset Lontoosta!! Camden on yks ehdottomista lempparipaikoista!

    ReplyDelete
  10. Sonja, kiitos! Camden on kyllä ihan huippu ^___^

    ReplyDelete